Lauantaina 7. lokakuuta Petroskoissa alkaneilla perinteellisillä maatalousmarkkinoilla paikallisia maataloustuottajia oli tavallista vähemmän. Paikalliset mehiläishoitajat kieltäytyivät osallistumasta markkinoille.
— Tänä vuonna hunajasato on pieni eikä hunajaa ole myytävänä. Lisäksi markkinoille osallistumismaksu on kasvanut, Äänisenrannan piirissä mehiläistarhausta harjoittava Aleksandr Volkov sanoo Karjalan Sanomille.
— Tänä vuonna hunajan ja hunajatuotteiden testauksen hinta laatulaboratoriossa on kasvanut 2 500 ruplasta 19 000 ruplaan. Testaus on pakollinen vaatimus osallistumiseksi markkinoille. Korkean hinnan vuoksi muutama mehiläishoitaja kieltäytyi osallistumasta markkinoille, Volkov sanoo.
Markkinoiden alkupäivinä toivat vihanneksiaan myyntiin vain maanviljelijät Aunuksen piiristä. Anton Kuznetsov ja Iraida Šalak myivät kaalia, Nikolai Jefimov perunaa.
— Maanviljelijän on maksettava 1 800 ruplaa päivässä markkinoille osallistumisesta. Markkinat kestävät kymmenen päivää. Hinta on kallis. Lisäksi kuljetuskustannukset Petroskoihin ovat suuria, Nina Jefimova sanoo Karjalan Sanomille.
Maatalousmarkkinat toimivat 15. lokakuuta asti. Myynnissä on vihannesten lisäksi muun muassa kala-,liha-, maito- ja leipätuotteita.