Syysmarkkinat alkoivat Petroskoissa

Syysmarkkinat alkoivat Petroskoissa

20.09.2024
Myynnissä on muun muassa vihanneksia, hedelmiä, kalaa, lihaa, hunajaa, makeisia ja vaatteita.
Markkinoilla on myynnissä satokauden tuotteita paikallisilta maanviljelijöiltä. Kuva: Marina Petrova
Markkinoilla on myynnissä satokauden tuotteita paikallisilta maanviljelijöiltä. Kuva: Marina Petrova

Petroskoilaisia kutsutaan Kekri-päivään eli sadonkorjuujuhlaan. Syysmarkkinat ovat avautuneet tänään 20. syyskuuta, ja markkinahumu jatkuu Petroskoissa aina 2. lokakuuta saakka. Myyntikojut pystytettiin tänä vuonna Lotos Plaza -kauppakeskuksen viereen.

Syysmarkkinoilla tarjolla on syksyn satoa. Markkinoille osallistuu noin 40 paikallista maanviljelijää.

— Kaupunkilaiset voivat ostaa muun muassa vihanneksia, liha- ja kalatuotteita, teetä, makeisia ja vaatteita, kertoo Petroskoin kaupunginhallitus VKontakte-sivullaan.

Huomenna 21. syyskuuta kaupunkilaisia kutsutaan viettämään Kekri-päivää. Perinteen mukaan Kekri-syysjuhla päättää satovuoden. Luvassa on käsityönäyttely, yhtyeiden esiintymisiä ja erilaisia kilpailuja.

Petroskoissa Kekriä juhlitaan jo kolmatta vuotta.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Oma Mua
Siämärven lohkon kaunehuttu pannah mualavuksih
Siämärven lohkol pietäh kogo Ven’an II kerähmyö ulgoilman taidoilijoih nähte. Jessoilan kyläh kerävyi taidoilijua ymbäri Ven’ua.
Karjalan Sanomat
Hanke: ääniopas tutustuttaa Vuokkiniemeen
Kostamuksessa laaditaan ääniopastus, joka tutustuttaa Vuokkiniemen historiaan ja kulttuuriin pelimuodossa. Hanke toteutetaan Dobrota Severa -rahaston tuella.
Oma Media
Всей семьей: в Доме дружбы народов Карелии пройдёт игра ”СемьЯ”
Участников ждут мастер-классы, фотозона и интерактивная площадка ”Поляна ромашковых пожеланий”.
Karjalan Sanomat
Pitkärannan tehdas hankkii kiinalaisia laitteita päästöjen vähentämiseksi
Uudet laitteet asennetaan kahden vuoden kuluessa. Laitteet vähentävät päästöjen määrää 99 prosenttia.
Karjalan Sanomat
Ministeri Alihanov Karjalassa: Teollisuuskehitysrahastoon sijoitetaan 250 miljoonaa ruplaa
Kahden päivän aikana ministeri vieraili tasavallan johtavissa tuotantolaitoksissa ja käsitteli tasavallan johdon kanssa yritysten tukemista.
Karjalan Sanomat
Tilapäistöitä: yli 1 000 teini-ikäistä on työllistynyt tasavallan yrityksiin
Nuoret työskentelevät Karjalan johtavissa yrityksissä ja erilaisissa laitoksissa. Työjaksosta riippuen nuorten palkan suuruus vaihtelee 3 000 ruplasta 37 000 ruplaan.
Kodima
”Kalarand”: vodespäi vodhe praznik keradab kaik enamba rahvast
Tradicionaližel vepsläižel ”Kalarand”-praznikal adivod voiba tundištadas vepsän rahvahan tradicijoidenke, kulda vepsän paginad da mujada vepsläšt sömäd.
Oma Media
Очно или онлайн: желающие могут изучать вепсский язык
В Прионежском районе Карелии жители вепсских сельских поселений изучают родной язык на курсах с использованием современных компьютерных технологий.
Karjalan Sanomat
Karjalan teollisuus fokuksessa – Venäjän teollisuus- ja kauppaministeri on työmatkalla Karjalassa
Anton Alihanov tutustuu tasavallassa toteutettaviin teollisuushankkeisiin ja keskustelee tuotantolaitosten tukitoimista Karjalan hallituksen kanssa.
Kodima
”Kalarand” jo vaumičese vastata adivoid vepsän kul’turan praznikale
Necil vodel ”Kalarand”-praznik Kalages mäneb jo kahesanden kerdan.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль