Syysleiri: Oppilaat eri piireistä tutustuvat kansankulttuureihin

Syysleiri: Oppilaat eri piireistä tutustuvat kansankulttuureihin

31.10.2022
Yläluokkalaiset Karjalasta ja Tverin alueelta oppivat uutta suomalaisten, karjalaisten ja vepsäläisten kielistä ja perinteistä etnoleirillä Petroskoissa. Leiri alkoi 31. lokakuuta.
Etnoleirillä tänään oppilaat kuuntelivat muun muassa luentoja karjalankielestä ja vepsäläisten kulttuurista Petroskoin yliopistossa. Kuvassa on oppilaita leirin avajaisissa lasten Sampo-teknopuistossa. 12+ Kuva: Marina Tolstyh
Etnoleirillä tänään oppilaat kuuntelivat muun muassa luentoja karjalankielestä ja vepsäläisten kulttuurista Petroskoin yliopistossa. Kuvassa on oppilaita leirin avajaisissa lasten Sampo-teknopuistossa. 12+ Kuva: Marina Tolstyh

Kaikkiaan 25 oppilaista Karjalan tasavallan ja Tverin alueen koulujen 8.—11. -luokilta alkoi tänään syyslomansa etnoleirillä Petroskoissa. 

— Viisi oppilasta saapui Tverin alueen Lihoslavlin piiristä. Muut osallistujat ovat Petroskoista ja Kostamuksesta sekä Äänisenrannan, Prääsän, Kontupohjan, Karhumäen ja Kalevalan piireistä. Kaikki he lukevat koulussa karjalaa, suomea tai vepsää, sanoo Karjalan lisäkoulutuksen resurssikeskuksen varajohtaja Ksenija Sazonova. 

Leirin nimi on Nuorten tapaaminen karjalaisella maalla. Samanimisiä leirejä järjestettiin yläluokkalaisille jo muutama kerta. Kuitenkaan leirit eivät toimineet pandemian takia kahteen edelliseen vuoteen.

Leirillä oppilaat käyvät Petroskoin yliopistossa kuuntelemassa luentoja kielistä ja kulttuureista. He näkevät myös Kalevala-näyttelyn ja kansanpuvut Karjalan taidemuseossa sekä tekevät matkan vepsäläisten museoon Soutjärvelle.

Etnoleiri on muun muassa apua ammatinvalintaan.

— Toivomme, että leirillä käyneet teini-ikäset haluavat koulun jälkeen jatkoa karjalan, suomen tai vepsän kielen opiskelua esimerkiksi Petroskoin yliopistossa, Sazonova miettii. 

Leirinjärjestäjät ovat Karjalan opetus- ja urheiluministeriö sekä Karjalan lisäkoulutuksen resurssikeskus. Projektissa on mukana myös Karjalan kansallisuuspolitiikan ministeriö, Petroskoin ylipisto ja taidekoulu. 


Uutinen on saatavilla myös vepsäksi. Aiheesta voi lukea lisää Karjalan Sanomista 2.11.2022.



ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Vepsäläistyttö: Monologi kertoo Anna Lisitsynan elämästä
Monologiesitys esitetään Karjalan kulttuuriopiston näyttämöllä 10. joulukuuta.
Kipinä
Kipinä matkustaa: lastenlehti Vieljärven koulussa
Lastenlehden toimittajat kävivät Vieljärven kylän koulussa ja järjestivät tapaamistulaisuuden.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen kombinaatti: uusi tuotantolinja koekäyttöön
Syklisesti toimiva linja supistaa kivimassan kuljetuskustannuksia ja vähentää ajoneuvojen pakokaasupäästöjä.
Karjalan Sanomat
Karjalan piparkakku on valittu parhaaksi matkamuistoksi
Petroskoilainen leipuri on saanut yleisvenäläisen Matkamuisto-kilpailun palkinnon. Kilpailun finaalissa voitosta kilpaili yli 600 käsityöläistä.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: marjanjalostamo kasvattaa marjoja Mujejärven piirissä
Kostamuslainen marjanjalostamo aikoo kasvattaa kuusamaa, herukkaa ja juolukkaa.
Oma Mua
Rukajärveššä ašetettih GTO-kenttä
Demografija-kanšallisprojektin rajoissa Mujejärven piirin Rukajärven kyläššä ašetettih urheilukenttä.
Karjalan Sanomat
Talviset suihkulaitteet: Hiihtofestivaali alkoi Petroskoissa
Festivaalin tilaisuuksia järjestetään huhtikuuhun saakka.
Karjalan Sanomat
Kilpailu: Petroskoin taidekoulusta Venäjän paras
Petroskoin Balakirevin taidekoulu voitti Paras lasten taidekoulu -kilpailun. Tänä vuonna palkinnosta kilpaili yli 300 oppilaitosta.
Karjalan Sanomat
Journalistikilpailu: suurin osa kilpailutöistä oli karjalan kielellä
Journalistikilpailussa palkitaan parhaita kansainvälistä alkuperäiskansojen kielten vuosikymmentä käsitteleviä artikkeleita.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль