Suomessa kehitetään parhaillaan koronatartunnan estävää nenäsumutetta

Suomessa kehitetään parhaillaan koronatartunnan estävää nenäsumutetta

11.01.2022
Helsingin yliopiston tutkijaryhmä on kehittänyt "biologisen maskin", joka voi suojata koronatartunnalta 8 tuntia.
Tutkijatohtori Anna Mäkelä on jo perustanut yrityksen molekyyliä hyödyntävän koronasumutteen mahdollista kaupallistamista varten. Kuva: Petteri Bülow / Yle
Tutkijatohtori Anna Mäkelä on jo perustanut yrityksen molekyyliä hyödyntävän koronasumutteen mahdollista kaupallistamista varten. Kuva: Petteri Bülow / Yle

Helsingin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet molekyylin, joka näyttää suojaavan tehokkaasti koronavirustartunnalta jopa kahdeksan tunnin ajan. Asiasta kertoo Helsingin Uutiset

"Biologiseksi maskiksi" kutsuttu aine on nenäsuihke, joka alkaa vaikuttaa välittömästi.

— Eläinkokeissa nenään annosteltu TriSb92 suojasi tartunnalta sellaisessa altistustilanteessa, jossa kaikki suojaamattomat hiiret saivat tartunnan, kertoo tiedotteessa tutkimuksen ensimmäinen kirjoittaja, tutkijatohtori Anna Mäkelä.

TriSb92-nimisen molekyylin teho perustuu piikkiproteiinin toiminnan estämiseen.

— Kun tämä TriSb92-molekyylin estovaikutus kohdennetaan koronaviruksen piikkiproteiinissa sellaiseen kohtaan, joka on eri virusmuunnoksille yhteinen, voidaan tehokkaasti ehkäistä kaikkien tunnettujen virusmuunnosten, myös omikronin, kyky aiheuttaa infektio.

Mallinnustutkimuksissa molekyylillä on voitu ehkäistä myös 2000-luvun alun SARS-viruksen leviäminen. Tutkijat olettavatkin, että sille ovat herkkiä myös mahdolliset tulevat kokonaan uudetkin koronavirukset, jotka voisivat aiheuttaa pandemiariskiä.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль