Ruskeala Symphony nyt heinäkuussa — Lipunmyynti alkoi

Ruskeala Symphony nyt heinäkuussa — Lipunmyynti alkoi

15.04.2022
Tänä vuonna musiikkifestivaali järjestetään kaksipäiväisenä 15.—16. heinäkuuta Ruskealan marmoripuistossa jo kuudennen kerran.
Sadesäästä huolimatta musiikkifestivaalilla kävi viime vuonna noin 4 000 vierasta. 0+. Kuva: Anna Umberg
Sadesäästä huolimatta musiikkifestivaalilla kävi viime vuonna noin 4 000 vierasta. 0+. Kuva: Anna Umberg

Ruskealan marmoripuistossa käytävän Ruskeala Symphony -musiikkifestivaalin lipunmyynti on alkanut tänään 15. huhtikuuta.

— Tänä vuonna järjestämme festivaalin ensimmäistä kertaa heinäkuussa. Se järjestetään kaksipäiväisenä 15.—16. heinäkuuta, kertoo Karjalan filharmonian johtaja Irina Ustinova.

Päivämäärämuutokseen on päädytty epävakaan sään vuoksi. Perinteen mukaan festivaali järjestettiin elokuun puolivälissä. Säteinen elokuinen sää toi mukanaan haasteita sen järjestäjille.

— Olemme siirtäneet tapahtuman heinäkuulle, koska toivomme, että heinäkuussa sää suosii meitä, eikä sada kuin elokuisina festivaalipäivinä edellisinä vuosina, johtaja lisää.

Hinnat ovat erilaisia päivästä ja palvelutasosta riippuen. Lipun voi ostaa festivaalin kotisivuilta.

Ruskeala Symphony -musiikkifestivaali on järjestetty vuodesta 2017. Tänä vuonna se järjestetään jo kuudennen kerran.


Tämän vuoden festivaalista voi lukea lisää Karjalan Sanomista 20.04.2022.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль