Ranta–nuorisofoorumissa julkaistiin hankekilpailun tulokset. Voittajien joukkoon on päässyt kahdeksan hanketta, jotka ovat laatineet nuoret. Nuorten laatimien hankkeiden toteuttamiseen on myönnetty yli 3,5 miljoonaa ruplaa apurahaa.
Yli 700 000 ruplaa on saanut hanke, jonka tarkoituksena on kuvata lyydilaisten kulttuurista kertovat dokumenttielokuvat. Tämä on suurin apurahasumma. Hanke toteutetaan ensi vuonna.
— Kuvaamme kolme lyhyttä dokumenttielokuvaa, jotka kertovat lyydilaisten historiasta ja kulttuurista. Tähän tarkoitukseen järjestetään kolme tutkimusmatkaa Kontupohjan, Prääsän ja Aunuksen piireihin. Niihin osallistuu muun muassa lyydilaisten kulttuurista kiinnostuneita nuoria ja tutkijoita, hankkeen vetäjä Aljona Milgevitš kommentoi Oma Medialle.
Lisäksi hankkeen aikana pidetään luentoja ja haastatellaan paikallisia asukkaita. Hankkeen päätteeksi järjestetään valokuvanäyttely.
Tänä vuonna nuorisofoorumi yhdisti kaksisataa osallistujaa. Tapahtuma järjestettiin 22.—24. syyskuuta. Foorumin päätehtävänä oli kehittää nuorisopolitiikkaa tasavallassa. Ohjelmassa oli paneelikeskusteluja, luentoja ja erilaisia tilaisuuksia.
Viime vuonna foorumilla oli mukana 170 18—35-vuotiasta ihmistä. Ranta–nuorisofoorumi järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2022.