Karhumäessä on kunnostettu täysin Rakkaus ja pulut -komedian pääsankareiden talo. Kaikki rakennustyöt on tehnyt Karhumäen asukas Jevgeni Šulga, tiedottaa tasavallan hallituksen lehdistöpalvelu VKontaktessa.
Monet kaupungissa käyvät turistit haluavat vierailla tunnetun venäläisen elokuvan kuvauspaikalla.
— Turistit käyvät eri puolilta Venäjää. Tontille on rakennettu uudestaan aita, kyyhkyslakka ja lasikuisti. Nykyinen tontin omistaja aikoo hankkia nutturakyyhkyjä. Parhaillaan kyyhkyslakassa on keraamisia kyyhkysia, kerrotaan tiedotteessa.
Lapsena Šulga osallistui veljensä kanssa ryhmäkuvauksiin samoin kuin muutkin Karhumäen asukkaat. Kohtaukset hänen kanssaan eivät päässeet elokuvaan. Kuitenkin kohtauksessa tanssilavalla näkee hänen veljensä.
Rakkaus ja pulut -elokuva on Oscar-palkinnon saaneen kuuluisan moskovalaisen ohjaajan Vladimir Menšovin ohjaama komedia. Elokuva kertoo venäläisessä kylässä asuvasta Nadežda ja Vasili Kuzjakinin perheestä.
Tunnettu venäläinen komedia kuvattiin Karjalan tasavallan Karhumäen ympäristössä Kumsajoen rannalla vuonna 1984. Kuvauspaikka oli kunnostamaton monia vuosia.