Pohjoiseen lomailemaan: lapset Luhanskin tasavallasta kertoivat koululomasta Karjalassa

Pohjoiseen lomailemaan: lapset Luhanskin tasavallasta kertoivat koululomasta Karjalassa

31.03.2023
Viikon aikana koululaiset kävivät Karjalan päänähtävyyksissä ja tutustuivat tasavallan oppilaitoksiin.
Nuoret saivat mahdollisuuden tutustua Karjalan oppilaitoksiin. Esimerkiksi he kävivät Petroskoin autoliikenneopiston pajoissa. Kuva: lainsäädäntökokouksen jäsenen Galina Gorelikovan VKontakte-sivu
Nuoret saivat mahdollisuuden tutustua Karjalan oppilaitoksiin. Esimerkiksi he kävivät Petroskoin autoliikenneopiston pajoissa. Kuva: lainsäädäntökokouksen jäsenen Galina Gorelikovan VKontakte-sivu

Lapset Luhanskin kansantasavallasta viettivät lomansa Karjalassa. Karjalaan tuli 14 13- ja 15-vuotiasta lasta.

Koululaiset tutustuivat tasavallan kulttuuriin ja perinteisiin sekä käyvät tasavallan päänähtävyyksissä. 

Omista vaikutelmistaan Karjalan-lomasta koululaiset jakoivat tapaamisessa Karjalan lainsäädäntökokouksessa.

— Koko lomamatka oli mielenkiintoinen, mutta matka Kižin saarelle miellytti eniten. Saarella meille kerrottiin Kižin kirkoista ja ikoneista, Jegor Bytjuk kertoo.

Lisäksi nuoret saivat mahdollisuuden tutustua Karjalan oppilaitoksiin.

— Oli mielenkiinoista käydä Petroskoin autoliikenneopiston pajoissa, jossa opiskelijat voivat parantaa taitojaan, automekaanikon urasta haaveileva Juri Ignatov sanoo.

Lapset Luhanskin kansantasavallasta tulivat Karjalaan Karjalan lainsäädäntökokouksen puhemiehen Elissan Šandalovitšin kutsusta.


Aiheesta voi lukea myös karjalaksi.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль