Musta komedia luo epätavallisen kuvan vammaisista

Musta komedia luo epätavallisen kuvan vammaisista

24.09.2020
Petroskoilainen ohjaaja Vladimir Rudak kuvaa parhaillaan Petroskoissa uutta lyhytelokuvaa. Elokuva kertoo yhteiskunnan ja vammaisten suhtautumisesta toisiinsa.
Lyhytelokuvaa kuvataan Petroskoissa. Kuvaukset päättyvät lokakuussa. Kuva: Vldimir Rudakin VKontakte-sivu
Lyhytelokuvaa kuvataan Petroskoissa. Kuvaukset päättyvät lokakuussa. Kuva: Vldimir Rudakin VKontakte-sivu

Petroskoilainen ohjaaja Vladimir Rudak kuvaa parhaillaan mustaa komediaa. Lyhytelokuva kertoo epätavallisen tarinan siitä, miten sulhanen tutustuu morsiamensa vanhempiin. Tämä tutustuminen on mullistanut päähenkilön elämän.

— Elokuvassa kerrotaan vammaisista yllättävässä muodossa. Pyörätuolilla liikkuva tyttö tutustuttaa sulhasensa vanhempiinsa. Siitä alkaa mielenkiintoisin osa tarinaa, Vladimir Rudak kertoo.

Ohjaaja ei paljasta sitä, mitä sitten seuraa. Hän sanoo vain sen, että elokuvakäsikirjoitus on sokeerannut monia.

Lyhytelokuva on Karjalan elokuvatekijöiden liiton ja Moskovan Ilman rajoja -elokuvakoulun yhteishanke. Koulu sai palkinnon elokuvan toteuttamiseen Rudakin käsikirjoituksen pohjalta.

Kuvauksissa on mukana petroskoilaisia ammattinäyttelijöitä. Kuvaukset päättyvät lokakuussa.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
karjalan sanomat
Videokilpailu: Valitaan paras video Karjalan-matkasta
Huomenna käynnistyvään videokilpailuun voi osallistua yli18-vuotiaita kansalaisia, jotka ovat matkustaneet Karjalaan vuosina 2018—2020.
Oma Mua
Piduo eri maguh karjalan kielen nedälil
Karjalas 9.-15. kylmykuudu pietäh karjalan kielen nedälii. Sen hantuzis tazavallan eri čuppulois pietäh luvendoloi, kižoi, tiedokilboi, konsertoi da ruadopajoi.
karjalan sanomat
Petroskoista Pietariin pääsee yhä nopeammin
Marraskuun alusta alkaen Petroskoista Pietariin pääsee myös lentäen. Vuoro lennetään viisi kertaa viikossa.
karjalan sanomat
Metsästysluvan saa netin kautta
Karjalasta tulee pilottialue, jolla saadaan metsästyslupa internetin välityksellä. Jos kokeilu onnistuu, niin sähköisiä metsästyslupia saadaan koko maassa.
kodima
Bubrihan lugemištod keraziba suomalaiž-ugrilaižid tedomehid
27.-28. redukud Petroskoiš mäni tradicionaline Venäman tedokonferencii “Bubrihan lugemištod”. Se oli omištadud Venäman da Karjalan kel’tedomehen Dmitrii Bubrihan 130-voččele jubilejale da Karjalan kelen, literaturan da istorijan institutan 90-voččele jubilejale.
karjalan sanomat
Taitajat Karjalasta esittelevät käsityötuotteitaan
Parhaillaan käynnissä olevilla Petroskoin käsityömarkkinoilla tarjotaan taidokkaasti tehtyjä käsitöitä sekä herkkuja.
karjalan sanomat
Koe juoksuelämys satojen osallistujien kanssa!
Pitkärannan piirissä järjestetään huomenna suuri juoksutapahtuma.
karjalan sanomat
Synnytyslaitoksesta tulee koronasairaala
Petroskoin Gutkin-synnytyslaitokseen avataan 1. marraskuuta tilapäinen sairaala koronapotilaiden hoitoon. Raskaana olevia ja vastasynnyttäneitä naisia hoidetaan Karjalan perinataalisessa keskuksessa.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль