Kontupohjan luterilainen seurakunta täytti 30 vuotta

Kontupohjan luterilainen seurakunta täytti 30 vuotta

28.09.2020
Seurakunta onnitteli seurakuntalaisiaan merkkipäivän johdosta VKontakte-sivullaan.
Alussa seurakunnalla ei ollut omia tilojaan. 21. marraskuuta 2004 Inkerin evankelis-luterilainen kirkko vihittiin. Kuva: Kontupohjan evankelis-luterilaisen seurakunnan VKontakte-sivu
Alussa seurakunnalla ei ollut omia tilojaan. 21. marraskuuta 2004 Inkerin evankelis-luterilainen kirkko vihittiin. Kuva: Kontupohjan evankelis-luterilaisen seurakunnan VKontakte-sivu

Kontupohjan evankelis-luterilainen seurakunta on täyttänyt 30 vuotta. Seurakunta onnitteli seurakuntalaisiaan merkkipäivän johdosta VKontakte-sivullaan.

Eestin evankelis-luterilaisen kirkon Kontupohjan seurakunta rekisteröitiin virallisesti vuonna 1990. Seurakunnan ensimmäinen pappi oli suomalainen pastori Oiva Hujanen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen seurakunta liittyi uudelleen perustettuun Inkerin evankelis-luterilaiseen kirkkoon.

Alussa seurakunnalla ei ollut omia tilojaan. Vasta vuonna 1993 vuokrattiin Gorkinkadulla sijaitsevan entisen kaupan tilat. Myöhemmin esille nousi kysymys oman kirkon rakentamisesta. Vuonna 1997 Joensuussa käynnistettiin rakennushanke ja alettiin kerätä rahaa kirkon rakentamiseksi.

Suomalaisen arkkitehdin Sakari Kokkosen suunnittelema hanke oli hyväksytty vuonna 2000. Kirkon rakennustyöt alkoivat lokakuussa 2002.

21. marraskuuta 2004 Inkerin evankelis-luterilaisen kirkon piispa Aarre Kuukauppi ja Kuopion hiippakunnan piispa Matti Sihvonen vihkivät kirkon. Kontupohjan kirkko on Karjalan suurin luterilainen kirkko.


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
kodima
Ozuteluz: Loninan jäl’gestuz meiden elos
Vepsän Šoutjärven etnografižes mezejas radab ”Rürikan kuvaheine”-ozuteluz. Se om omištadud Rürik Loninale i hänen elole.
karjalan sanomat
Karjala tehostamassa maankäytön valvontaa
Viranomaiset aikovat laskea liikkeelle 79 000 hehtaaria käyttämätöntä maatalousmaata. He käsittelevät uudelleen hyväksymättä jääneitä maanvuokraushakemuksia.
Oma Mua
Kanšan ylpeyš on oma kieli
Koštamukšešša keškuššeltih tärkeistä proplemoista kanšallisen musiikin kehittämisalalla. Spesialistit kerrottih omašta työkokemukšešta ta šovittih tulijašta yhteistyöštä.
karjalan sanomat
Livvinkarjalaa opetetaan verkossa
Vasta alkaneet livvinkarjalan kurssit kiinnostavat nuoria ja aikuisia. Joka tunnille osallistuu yli 200 ihmistä.
karjalan sanomat
Karjala on päässyt kolmenkymmenen parhaan joukkoon
Karjala on 21 sijalla Venäjällä teiden korjaukseen myönnettyjen varojen hyödyntämisen osalta. Tasavalta sai 2,2 miljardia ruplaa.
karjalan sanomat
Pyörät ja -potkulaudat laajaan käyttöön
Kaupunkipyörä ja -sähköpotkulauta tulevat julkisen liikenteen vaihtoehdoiksi ensi kesänä. Ajoneuvot voidaan vuokrata kaupungin keskustasta.
Oma Mua
Balagurovin luvennot -konferenšši piettih online Belomorskissa
Belomorskissa Pomorien kulttuurikeškukšešša piettih perintehellini jokavuotini Balagurovin luvennot -konferenšši. Tänä vuotena šen ošanottajat esiinnyttih online.
karjalan sanomat
Koronakartta: verkkosivu on suljettu
Karjalan hallituksen koronakomission mukaan tartuntojen määrän kasvun vuoksi verkkopalvelu menetti merkityksensä.
kodima
Lapsed ozateleba Karjalan eläjid vepsän kelel
Lapsed, kudambad kaiken kezan openzihe tehmaha videos’užetoid vepsän kelel, vaumičiba videorolikan-ozatelusen, mitte om omištadud 100-voččele Karjalan valdkundan jubilejale.
karjalan sanomat
Karjalan 100-vuotisjuhla: konferenssi pidetään verkossa
Kaikki Karjalan historiasta ja nykypäivistä kiinnostuneet ovat tervetulleita verkkokonferenssille.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль