Karjalan kaksi kansantaidehanketta voitti Venäjän kilpailun

Karjalan kaksi kansantaidehanketta voitti Venäjän kilpailun

23.10.2020
Hankkeet Pomorien meri ja Klukva todettiin parhaiksi Verkkohanke-sarjassa.
Klukva-hankkeen tavoitteena on johdattaa nuoria kansallisen kulttuurin pariin. Kuva: Kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksen VKontakte-tili
Klukva-hankkeen tavoitteena on johdattaa nuoria kansallisen kulttuurin pariin. Kuva: Kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksen VKontakte-tili

Karjalan kaksi kansantaidehanketta voitti Venäjän kilpailun. Etnokulttuurinen matkailublogi Pomorien meri ja Kansanammattien koulu Klukva todettiin parhaiksi Verkkohanke-sarjassa. Myös Pomorien meri -festivaali palkittiin kilpailussa.

— Kilpailu järjestetään kerran kahdessa vuodessa. Sen tavoitteena on löytää parhaita hankkeita kansantaiteen alalta, kerrottiin Karjalan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksessa.

Tänä vuonna sarjoja on ollut enemmän. Perinteisten painojulkaisujen lisäksi tuomarit ovat valinneet myös parhaat verkkohankkeet, jotka on toteutettu muun muassa koronapandemian aikana.  

Kilpailu järjestettiin jo kolmannentoista kerran. Tänä vuonna kilpailussa oli mukana yhteensä 300 hanketta 68 Venäjän alueelta. 

Karjalan kansantaidehankkeisiin pääsee tutustumaan kansantaiteen ja kulttuurialoitteiden keskuksen YouTubessa


ПОХОЖИЕ НОВОСТИ
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Войти
Регистрация
Пароль
Повторите пароль