Kantele-yhtye osallistui suosittuun Laulamme kaikki yhdessä! Kuorossa -televisio-ohjelmaan, joka esitetään joka perjantai Rossija-1 -kanavalla. Karsintakilpailussa Kantele sai sata pistettä. Laulun esityksen aikana kaikki tuomariston jäsenet nousivat seisomaan, eivätkä monet pystyneet pidättelemään kyyneleitään.
— Se on todellinen tiimityö, jonka tuloksena on taikaa, ilonkyyneleitä ja poikkeuksellisen positiivista palautetta yleisöltä ja musiikkitähdiltä, kertoo Kanteleen johtaja Natalja Lvova tiedotteessa.
Korkeimman pistemäärän sai yhteensä kolme yhtyettä. Finaaliin otetaan vain kaksi osallistujaa, siksi yhtyeet joutuivat kilpailemaan keskenään. Tuloksena finaaliin pääsi afrikkalainen yhtye.
Katsojat ehtivät vielä äänestää Kantele-yhtyettä yleisöäänestyksessä, joka kestää 13. maaliskuuta asti. Yhtye johtaa tällä hetkellä äänestystä. Voi äänestää seuraamalla linkkiä.
Aiheesta voi lukea myös karjalaksi.
Liity Oma Median Telegram-kanavalle!