Työllisyys: Yli 60 nuorta on työllistetty valtion tuella

Työllisyys: Yli 60 nuorta on työllistetty valtion tuella

09.11.2022
Marraskuun alussa tasavallassa on tarjolla yli 8 000 vakanssia. Kysytyimpien ammattien listalla ovat metallimies, kirjanpitäjä, kokki, myyjä, veturinkuljettaja ja maanmittari.
Karjalassa työttömyys on kääntynyt laskuun. Työttömien määrä väheni lähes 25 prosenttia. Kuva: kuvituskuva / freepik.com
Karjalassa työttömyys on kääntynyt laskuun. Työttömien määrä väheni lähes 25 prosenttia. Kuva: kuvituskuva / freepik.com

Karjalan hallitus edistää nuorten työllisyyttä. Tänä vuonna tasavallan yrityksiin ja tuotantolaitoksille on työllistetty 65 alle 30-vuotiasta nuorta.

— Asiantuntijat työllistyivät muun muassa Kontupohjan paperikombinaattiin, EFER-insinöörikeskukseen ja Venäjän postiin, kerrotaan Karjalan työllisyys- ja työvoimahallinnon tiedotteessa.

UTS-TSKO-rajavastuuyhtiön toimitusjohtajan Viktor Klementovskin mukaan valtion tuki on hyvä instrumentti, jonka avulla voi houkutella nuoria asiantuntijoita yrityksiin. Työnantajille korvataan palkkakustannuksia valtion ohjelman mukaan.

— Työnantajana pidän tärkeänä, että tiimissä voi kouluttaa hyviä asiantuntijoita, Klementovski kertoi tasavallan työllisyys- ja työvoimahallinnon lehdistöpalvelulle.

Marraskuun alussa tasavallassa on ollut tarjolla yli 8 000 vakanssia. Terveysalan, opetusalan, julkishallinnon, jalostusteollisuuden, kaivosteollisuuden sekä maatalouden asiantuntijoille on kovaa kysyntää Karjalan työmarkkinoilla.

Karjalan työllisyys- ja työvoimahallinnon tuoreiden tilastojen mukaan työttömien määrä on vähennyt lähes 25 prosenttia. Tätä nykyä tasavallassa on 4 175 työtöntä.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: puunjalostus- ja metallinjalostusklustereihin liitetään kymmenen Karjalan yritystä
Klustereihin liitetään tuotantoyrityksiä eri puolilta Karjalaa. Laitoksille tarjotaan muun muassa liittovaltion tukitoimia ja veroetuuksia.
Karjalan Sanomat
Yrittäjyys: monilapsisille perheille rahatukea oman liiketoiminnan aloittamiseen
Perheet voivat saada 250 000 ruplaa. Viime vuonna yli 600 työtöntä sai Karjalassa rahatukea yrittäjyyden harjoittamiseen.
Karjalan Sanomat
Karelsky Okatyš -rikastamokombinaatti: syklisesti toimivan tuotantolinjan käyttöönottotyöt ovat päättymässä
Tuotantolinja on osa kombinaatin suurinta investointihanketta. Sen ansiosta on luotu yli 90 uutta työpaikkaa.
Karjalan Sanomat
Segeža Group: Karjalassa avataan metsäkoneiden huoltopalvelukeskus
Segeža Group -holdingyhtiöön kuuluva Segežan sellu- ja paperikombinaatti aikoo varustaa entisen Ponssen huoltopalvelukeskuksen uusilla laitteilla.
Karjalan Sanomat
Dronejen tuotanto: kaksi karjalaista yritystä on liittynyt Venäjän lennokkiklusteriin
Yritykset voivat saada rahatukea liittovaltion budjetista. Uusi teollisuusklusteri on Venäjän teollisuus- ja kauppaministeriön rekisterissä.
Karjalan Sanomat
Valko-Venäjä toimitti 27 Belaz-kippiautoa Kostamuksen malminrikastamolle
Valkovenäläisillä autoilla korvataan ulkomaisia koneita, joiden valmistajat lähtivät Venäjän markkinoilta.
Karjalan Sanomat
Sortavalan saha tuottamaan puuhiiltä sahanpurusta
Tehdas hakee etulainaa ja korvausta kuljetuskustannuksista uuden suunnan kehittämiseen.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana