Teatteri. Syksy. Puškin: Petroskoilainen teatteriryhmä pääsi kilpailun finaaliin

Teatteri. Syksy. Puškin: Petroskoilainen teatteriryhmä pääsi kilpailun finaaliin

11.09.2023
Erikoinen-teatteriryhmä esittää tuoreen esityksensä finaalissa Puškinin kaupungissa lokakuussa.
Satu tsaari Saltanista -esitys ei ole toistaiseksi saanut ensi-iltaansa Petroskoissa. Sen on määrä olla 25. syyskuuta. 0+. Kuva: Oksana Lazareva
Satu tsaari Saltanista -esitys ei ole toistaiseksi saanut ensi-iltaansa Petroskoissa. Sen on määrä olla 25. syyskuuta. 0+. Kuva: Oksana Lazareva

Petroskoilainen teatteriryhmä nimeltä Erikoinen on päässyt kansainvälisen Teatteri. Syksy. Puškin -harrastajateatterikilpailun finaaliin. Finaali järjestetään Puškinin piirissä Pietarissa lokakuussa.

Tänä vuonna kilpailuun saatiin ennätysmäärä hakemuksia, 116. Top-listalle pääsi yhteensä 13 harrastajateatteria eri puolilta Venäjää.

— Tämä uutinen oli yllätyksenä meille. Kilpailun ensimmäinen vaihe järjestettiin verkossa. Tallensimme esityksemme ja lähetimme videon kilpailuun heinäkuussa. Elokuun lopussa kilpailun järjestäjät soittivat minulle ja sanoivat, että esityksemme on valittu finaaliin ja taiteilijaryhmämme avaa sillä festivaalin, kertoi Oma Medialle Erikoinen-ryhmän taiteellinen johtaja, Karjalan Luovapaja-draamateatterin näyttelijä Galina Pelevina.

Petroskoilainen teatteriryhmä esittää finaalissa Aleksandr Puškinin satuun perustuvan esityksen Satu tsaari Saltanista.

Esitys ei ole toistaiseksi saanut ensi-iltaansa. Ensi-illan on määrä olla 25. syyskuuta Petroskoissa Luovapajan pienellä näyttämöllä.

Teatteri. Syksy. Puškin -kilpailun finalistien joukkoon on Karjalan tasavallasta päässyt toinenkin teatteriryhmä, Maanantain lapset -nuorisoteatteristudio Sortavalasta.


LIŽIÄ AIHIES
Kodima
Oma Media-portal: koume vot internet-verkos
Neciš aigas saital oli paindud 6000 uzištod da enamba 700 kirjutest. Pigai planuitas avaita uded saitan sargad.
Oma Media
Портал Oma Media: три года в сети
За это время на сайте было опубликовано более 6000 новостных заметок и более 700 статей. В скором времени будут открыты новые разделы.
Oma Mua
Oma Media -portali: kolme vuotta verkošša
Kolmen vuuvven aikana portalilla oli julkaistu yli 6 000 uutista ta yli 700 artikkelie. Lähiaikana avatah uušie ošaštoja.
Karjalan Sanomat
Kostamus valmistautuu ampumahiihtokilpailuihin
Ensi keväänä Kostamuksessa järjestetään Skimir-ampumahiihtokilpailujen finaali.
Oma Mua
Pedagogi Karjalašta ottau ošua koko Venäjän kilpailuh
Petroskoin Lumikello-päiväkojin kašvattaja Svetlana Kobeleva ošallistuu koko Venäjän Paraš muamonkielen ta kirjallisuon opaštaja -kilpailuh.
Karjalan Sanomat
Petroskoilainen lastenhoitaja edustaa Karjalaa Pohjois-Ossetiassa
Svetlana Kobeleva tavoittelee Paras äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja -titteliä.
Karjalan Sanomat
Belomorskiin ilmestyy moderni lukukeskus
Uusi mallikirjasto avaa ovensa kaupungin asukkaille lokakuun alussa.
Медиaцентр
Озера, пороги, водопады, горы – KV-show расскажет о парке Паанаярви
В новом выпуске ведущие проекта также дадут рекомендации, как сделать путешествие в национальный парк максимально комфортным.
Karjalan Sanomat
Pietari Suuri lähti Aunukseen ja Donetskin kansantasavaltaan
Kižin ulkoilmamuseon kaksi kiertonäyttelyä kertoo Pietari Suuren uudistuksista.
Karjalan Sanomat
Uutta folkkia Karjalasta – Sattuma keikkailee Saksassa
Folk-yhtye pitää konsertteja 11 paikkakunnassa. Tänään on ensimmäinen konsertti Berliinissä.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana