Talous: Karjatila uskoo itseensä ja valtonapuun

Talous: Karjatila uskoo itseensä ja valtonapuun

13.11.2021
Zaitsevin lypsykarjatila on kärsinyt käyttövarojen puutteesta kylvötöiden aattona.
Zaitsevin lypsykarjatilla on nyt 1150 elukkaa, joista 470 lypsylehmää. Kuva:Oleg Gerasjuk
Zaitsevin lypsykarjatilla on nyt 1150 elukkaa, joista 470 lypsylehmää. Kuva:Oleg Gerasjuk

Yksityisille maataloustuottajille myönnettävän valtionavun suuruus supistui tänä vuonna huomattavasti. Zaitsevin lypsykarjatila oli niiden listalla. 

— Olemme myyneet määrätietoisesti puolisensataa hiehoa saadaksemme rahaa lannoiteiden ja siemenien hankintoihin ja voidaksemme tehdä kylvötyöt ajoissa, Zaitsevin lypsykarjatilan johtaja Grigori Manuilov sanoi.

Johtajan mukaan maidontuotanto on vähentynyt tammi-lokakuussa edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Petroskoin meijeri myönsi viime keväänä kymmenen miljoonaa ruplaa Zaitsevin lypsykarjatilalle, joka ehti suorittaa kaikki kylvötyöt ajoissa ja niittänyt heinää niin omille elukoilleen kuin myytäväksi yksityisille karjanhoitajille. 

Nyt lypsykarjatilan talaoudellinen tilanne on vakaantunut, vaikka se on joutunut siirtämään monet kehityssunnitelmansa tuonnemmaksi. Karjatilan omistajakaan, Petroskoin Slavmo-meijeri, ei pysty auttamaan nykyisin paljoa yksikköään mejerissä kestäneen tuotannon mordernisoinnin vuoksi.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Karjala ja Turkki: yhteistyö jatkuu ja kehittyy
Karjalan kehityskorporaation ja tasavallan yritysten edustajat vierailevat Turkissa esittämässä Karjalan talous- ja vientipotentiaalia.
Karjalan Sanomat
Yksityistämisohjelmaan on hyväksytty lisää 34 kohdetta
Petroskoin historiallisessa korttelissa sijaitsevat kaksi vanhaa puurakennusta on päässyt myyntilistalle.
Karjalan Sanomat
Kontupohjan piiri: Kaksi uutta tehdasta käyntiin ensi vuonna
Kalankasvattamon ja kalanrehutehtaan rakentaminen on täydessä vauhdissa Kontupohjassa ja Berjozovkan taajamassa.
Karjalan Sanomat
Uudet tuotantoprojektit Karjalassa – Russki Lesnoi Aljans jalostamaan lehtipuuta
Puunjalostusta harjoittava yhtiö aikoo myös lisätä tuotantomäärää ja laajentaa tuotevalikoimaansa.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen ompelutehdas: työntekijöille järjestetty koulutusta Lipetskin alueella
Tehtaaseen perustetaan yli kaksi sataa työpaikkaa. Siinä ommellaan työvaatteita myös Karjalan yhtiöille.
Karjalan Sanomat
Aunuksessa valmistetaan kastikkeita – Agroaljans laajentaa tuotevalikoimaansa
Maatalousosuuskunta on erikoistunut marmeladien ja hillojen valmistukseen karjalaisista marjoista.
Karjalan Sanomat
Prääsän piirissä valmistetaan marjasosetta ja marjajauhetta
Freshberry-rajavastuuyhtiö laajentaa tuotevalikoimaansa. Nyt yritys toimittaa tuotteitaan eri puolille Venäjää ja Kinaan.
Karjalan Sanomat
Karjalan kaivosyritykset ja kauppa- ja teollisuuskamari yhteistyöhön
Karjalan kaivosyritysten johtajien yhdistyksen ja tasavallan kauppa- ja teollisuuskamarin sopimus edistää kaivosalan kehitystä tasavallassa.
Karjalan Sanomat
Karhumäen piiri: Uudistettu murskaamo aloitti toimintansa
Kivimursketta käytetään tienrakennuksessa. Louhos on työllistänyt 120 ihmistä.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana