Sisäsoutua koulun liikuntatunneilla

Sisäsoutua koulun liikuntatunneilla

10.10.2023
Sortavalan 6. koulu on toteuttanut yhdessä olympiareservin urheilukoulun ja soutuliiton kanssa yleisvenäläistä Soutukoulu-hanketta.
Sortavalan 6. kouluun on hankittu soutulaitteita. Hankkeeseen osallistuvat 6.—8.-luokat.  Kuva: Hankkeen VKontakte-sivu
Sortavalan 6. kouluun on hankittu soutulaitteita. Hankkeeseen osallistuvat 6.—8.-luokat. Kuva: Hankkeen VKontakte-sivu

Tänä lukuvuonna Sortavalan 6. koulu on toteuttanut yhdessä olympiareservin urheilukoulun ja soutuliiton kanssa yleisvenäläistä Soutukoulu-hanketta, kertoo Vesti Priladožja -lehti.

— Hankkeen tehtävänä on popularisoida soutua ja terveellisiä elämäntapoja koululaisten keskuudessa. Viime lukuvuonna hanke toteutettiin Venäjän muutamalla pilottialueella. Tänä vuonna hankkeessa on mukana 17 Venäjän aluetta, kerrotaan lehdessä.

Hanke monipuolistaa liikuntatunteja, lisää koululaisten kiinnostusta urheiluun ja laajentaa koulun urheilutapahtumien listaa.

Sortavalan 6. kouluun on hankittu soutulaitteita. Hankkeeseen osallistuvat 6.—8.-luokat. Lapset harjoittelevat soutulaitteilla liikuntatunneilla, sitten osallistuvat kilpailuihin ja parhaista kilpailijoista muodostetaan joukkue, joka osallistuu marraskuussa yleisvenäläiseen online-kilpailuun.



LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Moottorifestivaali Sortavalassa – Ohjelmassa on 25-tuntinen maraton
Moottorifestivaali järjestetään 14.–22. helmikuuta. Extreme-urheilukilpailuja voi seurata Airanne-järven jäällä.
Karjalan Sanomat
Hiihtotempaus: noin 8 000 Karjalan asukasta osallistui kilpailuihin
Petroskoissa yli 1 700 ihmistä lähti ladulle. Ladulla hiihti eri-ikäisiä hiihtäjiä pienistä lapsista yli 80-vuotiaisiin.
Karjalan Sanomat
Metsolan polkuja pitkin: arktiselle lumifestivaalille kutsutaan Karjalan asukkaita ja vieraita
Tapahtuma järjestetään Kostamuksen luonnonpuistossa vapaapäivinä. Tarjolla on maratonhiihto, kelkkailua, opastuksia, työpajoja ja muita aktiviteetteja.
Karjalan Sanomat
Nuoret ampumahiihtäjät lähtevät Kostamukseen junalla
Kostamuksessa järjestetään 3.–10. huhtikuuta kaksinkertaisen olympiavoittajan Anna Bogalin lasten ampumahiihtokilpailut.
Karjalan Sanomat
Urheilu: hiihtäjä Karjalasta voitti kultaa kansainvälisissä kilpailuissa
Anna Korjakova osallistuu Venäjän ja Kiinan kisoihin Južno-Sahalinskissa. Kultamitalin hän voitti 10 kilometrin perinteisen hiihtotavan kilpailussa.
Karjalan Sanomat
Irina Fedosovan palkinnon ovat saaneet kanteleensoittajat Karhumäestä
Vuonna 2020 perustettu lasten kanteleyhtye osallistuu aktiivisesti erilaisiin kilpailuihin.
Karjalan Sanomat
Karjalainen urheilija osallistuu Venäjän ja Kiinan kisoihin
Hiihtäjä Anna Korjakova on valittu Venäjän maastohiihtomaajoukkueen jäseneksi Venäjän ja Kiinan kisoihin.
Karjalan Sanomat
Talviset suihkulaiteet -hiihtofestivaali alkoi Petroskoissa
Avauspäivänä mukana oli noin 700 petroskoilaista.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana