Kyykän MM-kilpailut: Karjala voittajien joukossa

Kyykän MM-kilpailut: Karjala voittajien joukossa

08.08.2022
Kalevalalainen kyykän pelaaja Žanna Tikkanen osallistui gorodki-pelin MM-kilpailuihin Leningradin alueella. Hän voitti kulta- ja pronssimitalin.
MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina 7. elokuuta. Viimeisenä päivänä venäläiset urheilijat voittivat 14 mitalia. 6. elokuuta he voittivat kuusi kultamitalia. Kuva: admpriozersk.ru
MM-kilpailut päättyivät sunnuntaina 7. elokuuta. Viimeisenä päivänä venäläiset urheilijat voittivat 14 mitalia. 6. elokuuta he voittivat kuusi kultamitalia. Kuva: admpriozersk.ru

Eilen 7. elokuuta Leningradin alueella päättyivät gorodki-pelin MM-kilpailut. Kilpailuihin osallistui joukkueita muun muassa Venäjältä, Valko-Venäjältä, Saksasta, Kirgisiasta ja Kazakstanista. Urheilijat kilpailivat kolmessa sarjassa. Joukkoon kuuluivat muun muassa kyykkä-kilpailut.

Kilpailuissa oli mukana myös Karjala. Tasavaltaa MM-kisoissa edusti Kalevalasta kotoisin oleva kyykän pelaaja Žanna Tikkanen. Hän kilpaili kyykkä-sarjassa.

Tikkanen on jo osallistunut aiemmin gorodki-pelin MM-kilpailuihin. Ensimmäisen kerran hän kilpaili maailmanmestaruudesta vuonna 2014. Silloin karjalainen urheilija sijoittui seitsemänneksi.

— Osallistuin MM-kilpailuihin myös vuonna 2017. Kisat pidettiin Saksassa. Silloin voitin kultamitalin joukkuekilpailuissa. Yksilökilpailuissa sain pronssia, Tikkanen kertoo.

Myös tänä vuonna karjalainen urheilija kilpaili sekä joukkue- että yksilösarjassa. Joukkuekilpailuissa Tikkanen voitti kultaa. Yksilökilpailut toivat hänelle pronssia.

— Saksan MM-kilpailuissa en tuntenut oloani niin itsevarmaksi kuin nyt, Tikkanen sanoo.


Aiheesta voi lukea lisää karjalaksi ja Karjalan Sanomista 10.08.2022.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Yleisvenäläiset ampumahiihtokilpailut Kostamuksessa: yli 310 urheilijaa mukana
Nuoret ampumahiihtäjät kilpailevat normaalimatkassa, pikakilpailussa, supersprintissä, yhteislähdössä ja sekaviestissä.
Oma Mua
Ammuntahiihtäjät tultih Koštamukšeh koko Venäjältä
Tänäpiänä Koštamukšešša virallisešti alettih Alovehien väliset ammuntahiihtokilpailut – “Anna Bogaliin urheilumal’l’an finali – Severstal’”.
Kodima
Sport da ilotuz: Änižröunas tehtas uz’ suks’keskuz
Kompanii Piterišpäi andab 50 milliardad rubl’ad suren projektan todenzoitusehe. Suks’keskuses linneba adivpert’, kinoteatr da restoran.
Karjalan Sanomat
Liikunnan harrastus kehittyy – Äänisenrannan piiriin nousee uusi hiihtokeskus
Pietarilainen yhtiö sijoittaa 50 miljardia ruplaa mittavan hankkeen toteuttamiseen. Keskuksen alueella on hotelli, elokuvateatteri ja ravintola.
Karjalan Sanomat
Leijahiihdon maraton koettelee taas kilpailijoita – Urheilijat ovat eri puolilta Venäjää
Tänä vuonna extreme-kilpailut yhdistävät 62 osallistujaa, joiden täytyy kulkea yli 300 kilometriä Äänisen jäällä.
Karjalan Sanomat
Kanteletar-festivaali: turnaus yhdistää kyykkäharrastajia
Urheilutapahtumaan voivat osallistua neljän hengen joukkueet. Turnaus pidetään helmikuun 10. päivänä.
Karjalan Sanomat
Karjalan urheiluinfra kehittyy – Petroskoissa avautui uusi urheiluhalli
Yliopiston urheilukeskuksessa voi harrastaa jalka- ja koripalloa, yleisurheilua ja muita urheilulajeja. Keskus palvelee sekä ammattiurheilijoita että liikunnan ystäviä.
Karjalan Sanomat
Urheiluinfra: Kontupohjalaiset saavat oman kyykkäkentän
Uudelle urheilukentälle on jo valittu tontti. Kyykkätontin kunnostustyöt alkavat tällä keväällä.
Karjalan Sanomat
Kaikki jäälle – Sortavalassa pidetään pikaluistelumestaruus ja urheilukilpailut
Urheilutapahtumat järjestetään 12.–14. tammikuuta. Urheilijoille on tarjolla 100, 500 ja 1000 metrin matkat.
Karjalan Sanomat
SKIMIR-ampumahiihtokilpailut odottavat osallistujia – Ilmoittautuminen on jo auki!
Yleisvenäläisten kilpailujen finaali pidetään Kostamuksessa 8.–14. huhtikuuta.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana