Kuolleen metsän hengitys: Psykologinen draama sai ensi-iltansa Petroskoissa

Kuolleen metsän hengitys: Psykologinen draama sai ensi-iltansa Petroskoissa

25.01.2023
Karjalassa viime vuonna kuvatussa elokuvassa esiintyvät sekä tunnetut moskovalaiset että karjalaiset näyttelijät.
Elokuva kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka on muuttanut äitinsä kanssa Petroskoihin. 12+. Kuva: release-series.com
Elokuva kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka on muuttanut äitinsä kanssa Petroskoihin. 12+. Kuva: release-series.com

Karjalassa viime vuonna kuvattu psykologinen draama ensiesitettiin Petroskoissa viime viikolla. Rooleissa näyttelevät sekä tunnetut moskovalaiset että karjalaiset näyttelijät.

— En ole nähnyt vielä elokuvaa, mutta katson sen lähiaikana. Esiinnyn sivuroolissa, näyttelen kaupan myyjää. Kun elokuvaa kuvattiin, minua ihmetytti erityisesti kuvausryhmän hyvin tarkka työ, kertoi Karjalan kansallisen teatterin Aleksandra Aniskina Oma Medialle.

Ohjaaja Jevgeni Tatarovin ohjaaman filmin nimi saa katsojan kovin uteliaaksi. Sen nimi on Kuolleen metsän hengitys. Tarina kertoo teini-ikäisestä pojasta, joka on muuttanut äitinsä kanssa Petroskoihin. Hän piileskelee pienessä kaupungissa niitä, jotka tietävät rikoksista, jotka on tehnyt hänen isänsä. Pojan isä on sarjamurhaaja.

Elokuva pitää katsojaa jännityksessä ja saa hänet myötäelämään päähenkilöä. Yllättäen avoin loppu jättää katsojan odottamaan jatkoa.

Kuvaukset tehtiin Karjalassa, muun muassa Petroskoissa. Alun perin elokuva haluttiin kuvata syksyllä 2021, mutta kuvaukset siirrettiin talvelle. Elokuvaa alettiin kuvata tasan vuosi sitten, tammikuussa 2022.


Lisää aiheesta voi lukea Karjalan Sanomista 1.02.2023.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Tutkimus: Karjalaiset tutkijat keräävät vepsän ja karjalan kielen puhenäytteitä
Projektiin voivat osallistua Karjalan sekä Vologdan, Leningradin ja Tverin alueiden asukkaat. Videot ja äänitteet otetaan vastaan 1. heinäkuuta asti.
Karjalan Sanomat
Pojat valitsevat teknisen alan ammatit – Tytöt pitävät filologiasta ja psykologiasta
Tilastojen mukaan Karjalan opistoissa ja korkeakouluissa opiskelee yli 26 000 nuorta.
Oma Media
В Финляндии запустили агрегатор по бронированию авиарейсов
Новый финский стартап Lygg предлагает компаниям забронировать рейсы через приложение. Принцип работы приложения напоминает сервис для заказа такси.
Karjalan Sanomat
Lapsille tarjotaan palliatiivisia hoitopalveluja kotona
Petroskoin palliatiivisen keskuksen asiantuntijat hoitavat säännöllisesti potilaita. Lisäksi potilaille ja heidän vanhemmilleen tarjotaan psykologista apua.
Karjalan Sanomat
Puškin-kortti: Kortilla ostettiin 1,5 miljoonaa lippua Muksikseen
Tammikuun ensimmäisinä viikkoina kortin sai Venäjällä vielä noin 200 000 nuorta.
Oma Media
Дружба дружбой, а в НАТО врозь – Ратификация Финляндии без Швеции вызовет внутриполитические проблемы
Финские специалисты по политике безопасности прокомментировали ужесточение отношений между Швецией и Турцией.
Karjalan Sanomat
Puudosin piirissä tuetaan yrittäjyyttä – Yli 50 työtöntä on perustanut oman yrityksen
Lisäksi piirissä toteutetaan 15 investointihanketta. Niiden ansiosta perustetaan yli 200 työpaikkaa.
Karjalan Sanomat
Puudosin piirissä peruskorjataan kolme koulua
Parhaillaan peruskorjataan 21 koulua tasavallan piireissä.
Karjalan Sanomat
Konsertti: Kuulee karjalaisten säveltäjien musiikkia
Soittajat esittävät oman näkemyksensä karjalaisten säveltäjien teoksista.
Karjalan Sanomat
Tempaus: opiskelijat auttavat maaseudulla asuvia ikäihmisiä
Vapaaehtoisten tempaus pidetään 23. tammikuuta—2. helmikuuta.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana