Koronatilanne Suomessa: Kokoontumisrajoituksia suunnitellaan koko Husin alueelle

Koronatilanne Suomessa: Kokoontumisrajoituksia suunnitellaan koko Husin alueelle

31.07.2021
Päätös julkisten kokousten ja yleisötilaisuuksien rajoituksista tulee voimaan ensi viikolla.
Yleisötilaisuuksissa asiakkaille tulee tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Kuva: Margarita Pehkonen
Yleisötilaisuuksissa asiakkaille tulee tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen. Kuva: Margarita Pehkonen

Heikentyneen koronavirustilanteen takia koko Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) alue on siirtynyt epidemian kiihtymisvaiheeseen. Suunnitellaan koko Husin alueen kattavaa päätöstä, jolla julkisten kokousten ja yleisötilaisuuksien rajoituksia otettaisiin käyttöön, kertoo Iltalehti.

— Suunnitellussa päätöksessä rajatuissa ulkotiloissa ja sisällä järjestettävissä tapahtumissa ei ole henkilömäärän rajoituksia. Sisätiloissa järjestettävissä yli 10 hengen kokoontumisissa pitää olla mahdollisuus välttää lähikontaktia toisiin ihmisiin, eli pitää turvaväli. Yli 50 ihmisen ulkotapahtumissa pitää ihmisten pystyä välttymään fyysiseltä kontaktilta toisiinsa. Turvavälejä ei ulkotapahtumissa vaadita, kerrotaan tiedotteessa.

Iltalehti tiedottaa, että olemassa olevat rajoitukset ovat koskeneet tähän mennessä Husin alueesta vain Helsinkiä, Espoota, Kauniaisia ja Vantaata, mutta laajenisivat nyt koskemaan koko Husin aluetta.

Rajoitukset aiotaan alustavasti aloittaa 5.8. ja ne kestäisivät 26.8. asti. 


LIŽIÄ AIHIES
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana