Vuodesta 2022 on kunnostettu noin 270 julkista aluetta eri puolilla Karjalaa. Asiasta kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu.
— Elinympäristö-kansallishankkeen ansiosta kaupungit ja taajamat ovat saaneet mahdollisuuden kunnostaa puistikkoja, puistoja ja muita julkisia alueita paitsi omin voimin myös rahoituksella liittovaltion budjetista, lehdistöpalvelu tiedottaa.
Tänä vuonna tasavallassa 34 asutuskeskusta osallistuu äänestykseen, jossa valitaan julkiset alueet kunnostettavaksi. Äänestyksen tuloksen mukaan vuonna 2027 saadaan kuntoon yli 40 vapaa-ajanviettopaikkaa.
Kunnostushankkeen toteuttamiseen voi saada rahoitusta liittovaltion budjetista, jos se ei osallistu äänestykseen. Sitä varten julkiset alueet valitaan julkisten keskustelujen perusteella ottaen huomioon asukkaiden mielipiteet.
Aikaisemmin Oma Media uutisoi, että Petroskoissa kunnostetaan tänä vuonna kolme julkista aluetta. Ne sijaitsevat Drevljankan ja Kukonmäen kaupunginosissa sekä Sainiemen lähiössä.
Liity Oma Median Telegram-kanavalle!