Jalostamoilla käynnissä tuotannon testaus

Jalostamoilla käynnissä tuotannon testaus

20.08.2021
Kontupohjan kalajalostamot aikovat toimittaa ensimmäiset tuotteensa ulkomaille syyskuun alkupuoliskolla.
Karjalan kalastusyhtiöt aloittivat turskan ja koljan pyynnin Barentsinmerellä heinäkuun lopulla. Kuva: vestnikapk.ru
Karjalan kalastusyhtiöt aloittivat turskan ja koljan pyynnin Barentsinmerellä heinäkuun lopulla. Kuva: vestnikapk.ru

Rybotorgovaja set- rajavastuuyhtiö ja Barents Group- rajavastuuyhtiö aloittivat kalanpyynnin Barentsinmerellä heinäkuun viimeisinä päivinä. Yhtiöiden saalis muutaman päivän aikana oli yhteensä 120 tonnia koljaa ja 6 tonnia turskaa.

– Kalan ja kalatuotteiden vientitoimitukset Euroopan Unionin valtioihin ja Isoon-Britanniaan alkavat jo syyskuun puolivälissä. Nyt Kontupohjan kalajalostamoilla on tuotannon testaus meneillään, Rybotorgovaja set- yhtiön johtaja Vitali Markov kertoo.

Hänen mukaansa kalastusyhtiöt saivat viime viikolla myönteisen vastauksen EU: lta. Kalatuotteiden tuotantoon liittyvä sertifiointi on kestänyt yli puoli vuotta. Tästä lähtien yhtiöt saavat markkinoida kalatuotteitaan Euroopan Unioniin ja samalla ovat velvollisia jalostamaan Kontupohjassa vähintään 70 prosenttia Barentsinmerellä saamastaan kalamäärästä.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Apua koronasta – Tasavallan tukipaketti luovutetaan yrityksille, joilla on laumasuojapassi
Liittovaltion tukipaketti tarjotaan yrityksille marraskuun alusta. Tähän mennessä laumasuojapassi on luovutettu 300 tasavallan yritykselle.
Karjalan Sanomat
Lämmityskausi: polttoaineet on hankittu tarvittavassa määrin
Karjalan päämies Artur Parfentšikov kertoi Venäjän presidentin täysivaltaiselle edustajalle Luoteis-Venäjällä Aleksandr Gutsanille Karjalan valmiudesta lämmityskauteen.
Karjalan Sanomat
Valtiontuki: 300 työtöntä saa apurahaa yrityksensä perustamiseen
Aloittelevat yrittäjät perustavat yrityksensä rakennus-, opetus- ja kuljetusaloilla.
Karjalan Sanomat
Karjala saa 1,2 miljardia ruplaa lainaa
Venäjän budjetista myönnetty laina on tarkoitus käyttää Petroskoin Oktjabrskin asumalähiön infrastruktuurin kehittämiseen.
Karjalan Sanomat
Majak-karjatilan omaisuus myydään huutokaupassa
Konkurssiin joutuneen karjatilan omaisuutta huutokaupataan 25. lokakuuta. Aloitushinta on 143 miljoonaa ruplaa.
Karjalan Sanomat
Laatokan Karjala: kaasujohto yhdistää Aunuksen Pitkärantaan
Aunuksen ja Pitkärannan välisen 122 kilometriä pitkän kaasujohdon rakentaminen päättyy vuonna 2023.
Karjalan Sanomat
Petroskoi: Telakan suurhanke lähtee käyntiin
Äänisen laivatelakka odottaa tarjouskilpailun tuloksia.
Karjalan Sanomat
50 miljardia ruplaa Kontupohjan kombinaatin modernisointiin
Tuotantoa kehitetään käynnistämällä uusia tuotantolinjoja. Modernisoinnin ansiosta kombinaatin tuotantokapasiteetti kasvaa 840 000 tonniin vuodessa.
Karjalan Sanomat
Karjala saa lisää rahoitusta asuttamisohjelmaan
Korjauskelvottomien asuintalojen kokonaispinta-ala on miljoona neliömetriä. Kyseessä ovat asuintalot, jotka on todettu korjauskelvottomiksi vuoden 2017 jälkeen.
Karjalan Sanomat
Tehtaan korjaus: Belomorskin leipää maistellaan talvella
Belomorskin leipomo on saanut uuden omistajan. Leipomorakennuksessa tehdään korjaustöitä ja tiloihin asennetaan uudet laitteet.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana