Eto Pravda: Kansallinen museo kertoo Mylläreistä

Eto Pravda: Kansallinen museo kertoo Mylläreistä

04.06.2021
Karjalan kansallinen museo avaa tänään 4. kesäkuuta legendaarisesta petroskoilaisesta Myllärit-yhtyeestä kertovan näyttelyn.
Melkein kymmenen vuoden uransa aikana Myllärit-yhtye julkaisi seitsemän albumia. 6+ Kuva: Arto Rinne
Melkein kymmenen vuoden uransa aikana Myllärit-yhtye julkaisi seitsemän albumia. 6+ Kuva: Arto Rinne

Tunnetun petroskoilaisen Myllärit-folkbändin historiasta ja tuotannosta kertova näyttely avautuu Karjalan kansallisessa museossa tänään. Nähtäväksi on tuotu soittimia, julisteita, pukuja sekä suuri määrä yhtyeen historiaa värittäviä valokuvia, lehtileikkeleitä ja postereita.

— Näyttelyn idea on minun ja kansallisen museon varajohtajan Denis Kuznetsovin. Kaikki Myllarit-esineet ovat esillä museossa ensimmäistä kertaa, Myllärit-yhtyeen laulaja ja mandoliininsoittaja Arto Rinne kertoo.

— Näyttelyssä saa nähdä minun kahdenrivisen haitarini ja koteloitani, hän lisää.

Arto Rinteen mukaan museossa kävijät saavat mahdollisuuden nähdä, että bändin kaikki muusikot olivat ainutlaatuisia. Kun he tulivat yhtyeeseen, he vaikuttivat yhtyeen musiikkiin. Näin yhtyeen omalaatuinen musiikillisen tyyli syntyi.

Näyttely on avoinna koko kesän.

LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Syvärin voiton kaiku: näyttelykierrokseen pääsee ilmaiseksi
Karjalan kansallismuseo järjestää tänään Voitonpäivänä kaksi ilmaista opastettua kierrosta näyttelyssään.
Oma Mua
Kuolomatoin rykmentti -kenttä avatah Petroskoissa
Voiton päivänä Petroskoin eläjät ta vierahah šuahah tiijuštua šukulaisista, kumpaset taisseltih Šuurešša Isänmuallisešša šovašša Karjalan alovehella, panna Muistokirjah tietoja veteranista ta ošallistuo älypelih.
Oma Media
Крууга, контрданс и кадриль – Ondrei и Santra расскажут о карельских и вепсских танцах
В съемках нового сюжета интернет-шоу приняли участие артисты национального ансамбля республики "Кантеле".
Karjalan Sanomat
Voitonpäivänä nähdään valoshow perinteisen ilotulituksen sijaan
Voiton säteet -tilaisuus järjestetään Petroskoissa Kirovinaukiolla illalla 9. toukokuuta.
Karjalan Sanomat
Karjalaiset kalasäilykkeet laajentaa tuotantoaan – Yritys rakentaa uuden tuotantopajan
Laitoksen kalatuotteita toimitetaan nyt muun muassa Pietariin, Samariin, Astrahaniin, Simferopoliin, Barnauliin ja Vladivostokiin.
Karjalan Sanomat
Viihtyisä elinympäristö: Petroskoissa kunnostetaan kolme julkista aluetta
Ensi vuonna kunnostushakkeet toteutetaan Kukonmäellä, Golikovkassa ja Suolusmäen tiilitehdas -lähiöissä.
Oma Mua
Uuzi opastuskniigu roih valmis syvyskuukse
Karjalas syvyskuun 1. päiväkse valmistetah opastuskniigu “Meijän kodirannan histourii” ven’an kielel.
Karjalan Sanomat
Kižin kesäkausi on alkanut
Tänä sesonkina saari tarjoaa majoitusta, näyttelyitä ja aktiviteetteja. Museon alus kuljettaa matkailijoita Ojatevštšinasta saarelle 1. kesäkuuta alkaen.
Karjalan Sanomat
Suojärvelle suunnitellaan uutta vedenottamoa ja puhdistamoa
Lisäksi kaupungissa rakennetaan tänä vuonna uusi lämpökeskus, jonka teho on 7 megawattia.
Oma Mua
Tie Hiijenselgäh kohendetah
Pohjais-Luadogan alovehel ruvettih kohendamah tiedy, kudai vedäy Hiijensellän kyläh.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana