Äänisen naamio -palkinnot jaetaan tänään

Äänisen naamio -palkinnot jaetaan tänään

29.03.2021
Teatterikauden 2019—2020 Äänisen naamio -teatteripalkinnon jakotilaisuus järjestetään Karjalan musiikkiteatterissa.
Karjalan musiikkiteatterissa on viimeiset valmistelut Äänisen naamion -gaalaa varten. 12+ Kuva: Näyttelijätalon VKontakte-sivu
Karjalan musiikkiteatterissa on viimeiset valmistelut Äänisen naamion -gaalaa varten. 12+ Kuva: Näyttelijätalon VKontakte-sivu

Parhaat Petroskoin näyttelijät palkitaan tänään Karjalan korkeimmilla teatteripalkinnoilla Äänisen naamioilla.

Äänisen naamio -gaala järjestetään 19. kerran Karjalan musiikkiteatterissa. Kaikkiaan kilpailuun osallistuu 39 näyttelijää ja 8 näyttelijäensembleä.

— Yli viiden vuoden ajan Äänisen naamiot on jaettu vain näyttelijöille. Festivaalilla ei palkita ohjaajia, säveltäjiä eikä taiteilijoita. Meillä on Force majeure -sarja. Siinä tuomaristo voi palkita myös ohjaajia, säveltäjiä tai lavastajia, Teatterialan toimihenkilöliiton johtaja, ohjaaja Snežana Saveljeva kertoo.

Äänisen naamio -kilpailussa näyttelijät kilpailevat kuudessa pääsarjassa ja viidessä erikoissarjassa.

Tänä vuonna gaalan teemana on William Shakespeare.


LIŽIÄ AIHIES
Karjalan Sanomat
Paralympialaiset Pariisissa 2024: Petroskoilainen taekwondo-valmentaja toimii tuomarina
Vuonna 2022 Jelizaveta Tarasevitš valittiin parhaaksi Tokion paralympialaisten tuomariksi naisten keskuudessa taekwondokilpailuissa.
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana