Tänä vuonna turistivero tuo Karjalalle yli 48 miljoonaa ruplaa, ennustaa Karjalan talousministeriö.
— Ennusteiden mukaan tänä vuonna turistivero tuo Karjalalle noin 48 539 tuhatta ruplaa, ministeriö kertoo VKontakte-sivullaan.
Lain mukaan paikalliset viranomaiset päättävät itse turistiveron käyttöönotosta. Nyt turistien on maksettava vero Petroskoissa ja muutamassa Karjalan piirissä.
— Tammikuussa 2025 hotelliimme majoittuneet turistit maksoivat turistiveroa noin 100 000 ruplaa, Petroskoin vanhimman Pohjola-hotellin johtaja Jekaterina Fjodorova kertoi Karjalan Sanomille.
Tänä vuonna turistiveron suuruus on yksi prosentti hotellihuoneen hinnasta. Veron suuruus kasvaa asteittain, ja enimmillään vero on viisi prosenttia.
— Vuonna 2026 veroprosentti on kaksi prosenttia. Vuonna 2027 veron suuruus kasvaa kolmeen prosenttiin. Vuonna 2028 on maksettava neljä prosenttia majoituksen hinnasta. Vuonna 2029 vero kasvaa viiteen prosenttiin, ministeriö kertoo postauksessaan.
Sääntöjen mukaan turistiverona kerätty raha menee paikallisiin budjetteihin.
— Arvioiden mukaan Petroskoin kaupungin budjettiin tulee tänä vuonna 22 miljoonaa ruplaa turistiveroa. Se on iso summa, Petroskoin kaupunginvaltuuston jäsen Olga Nikitina kommentoi RBK-lehdelle viime vuoden lopussa.
Petroskoin lisäksi vero on nyt maksettava esimerkiksi Sortavalan kaupunkipiirikunnassa.
— Ennusteiden mukaan tänä vuonna turistiverona kaupunkipiirikunnan budjettiin tulee noin kahdeksan miljoonaa ruplaa, Sortavalan kaupunkipiirikunnan johtaja Sergei Krupin kertoi Karjalan Sanomille.
Näitä rahoja käytetään paikallisten ongelmien ratkaisemiseen.
— Monet turisteja houkuttelevat paikat kaupungissa vaativat kunnostusta. Turistiverona kerättyä rahaa käytetään tähän tarkoitukseen sekä kaupungin kunnossapitoon, Krupin sanoo.
Krupinin mukaan kunnostusta kaipaavien alueiden lista on jo valmis.
— Olen varma, että turisteilla ja Karjalan asukkailla on oikeus saada tietää, mitkä alueet on kunnostettu turistiveron avulla, Krupin huomauttaa.
— Minusta hyvänä esimerkkinä on Stavropolin alue, jossa kunnostetulle alueelle asennetaan kilpi. Kilvessä on ilmoitettu, että alue on kunnostettu turistiverona kerätyillä rahoilla. Ajan kuluttua samantapaiset kilvet ilmestyvät myös Sortavalaan. Lisäksi kerromme näistä alueista sosiaalisissa medioissa ja paikallisessa lehdessä, hän lupaa.
Turistiveron käyttöönotto ei tarkoita, että kaikkien turistien on maksettava se.
— Sortavalan kaupunkipiirikunnassa ilman veroa voivat lomailla lapset, teini-ikäiset, eläkeläiset ja kaikki Karjalan asukkaat, Krupin kertoo.
Lain mukaan turistiverosta vapautetaan muun muassa sotaveteraanit ja erikoisoperaatioon osallistuneet.
Vaikka jotkut ihmiset voivat majoittua hotellei maksamatta veroa, joskus heille voi syntyä vaikeuksia.
— Käytämme työssämme 1C hotelli -ohjelmistoa. Järjestelmä ei voi merkitä automaattisesti, että hotellimajoituksen maksaneella henkilöllä on oikeus majoittua maksamatta turistiveroa. Meidän pitää merkitä etuudet käsin, Petroskoin vanhimman hotellin johtaja Fjodorova kertoo.
— Olen ottanut yhteyttä kollegoihin ja tiedän, että muissakin 1C hotelli -ohjelmistoa käyttävissä hotelleissa on sama ongelma.
Fjodorovan mukaan toinen ongelma on myös tärkeä.
— Emme vielä tiedä, miten hotelli voi todistaa tarkastuksen aikana, että asiakkailla on oikeus majoittua ilman turistiveroa, Fjodorova huomauttaa.
— Hotellin työntekijöillä ei ole oikeutta tehdä kopiota passista ilman asiakkaan suostumusta. Harva vieras suostuu siihen, hän korostaa.