Koronarokotus hyydytti festivaalin lipunmyynnin

Koronarokotus hyydytti festivaalin lipunmyynnin

Anna Umberg
06.08.2021
Ruskealan marmoripuistossa käytävälle musiikkifestivaalille tulevilla vierailla pitää olla PCR-testin negatiivinen tulos, todistus sairastetusta koronasta tai rokotustodistus.

Ruskealan marmoripuistossa käytävän Ruskeala Symphony -musiikkifestivaaliin on aikaa noin puolitoista viikkoa. Yleisötilaisuuksien järjestämisen rajoitukset ovat hyydyttäneet festivaalin lipunmyynnin. Lipunmyynti ei käy vilkkaana.

Karjalan päämiehen Artur Parfentšikovin määräyksen mukaan musiikkifestivaalille tulevilla vierailla pitää olla PCR-testin negatiivinen tulos, rokotustodistus tai todistus sairastetusta koronasta. PCR-testi saa olla enintään 72 tuntia vanha ennen tilaisuuden alkua. Sairastamistodistus sopii silloin, jos ihminen on sairastanut koronan edellisen puolen vuoden aikana.

— Festivaaliin on vielä runsaasti lippuja tarjolla. Viime vuonna yleisömääriä jouduttiin jopa rajoittamaan. Pari päivää ennen festivaalia lopetettiin ennakkolippujen myynti Internetissä. Tänä vuonna rajoitusten takia tilanne on toisenlainen, Karjalan kulttuuriministeriön lehdistötiedottaja Gylnara Mehralijeva kertoo. 

Viime vuonna festivaalipäivänä ei saatu edes ostaa lippuja puiston kassalta. Ne matkailijat, jotka eivät päässeet festivaalille, jäivät tietysti tyytymättömiksi. Festivaali oli kolmen päivän sijaan yksipäiväinen, ja esiintyjäkaarti muuttui. Siitä huolimatta kiinnostus tapahtumaa kohtaan oli valtava. Yhden päivän festivaalilla kävi lähes 6 000 kävijää. Karjalan filharmonian johtajan Irina Ustinovan mukaan jos ei olisi rajoitettu yleisömäärää, niin festivaalilla olisi käynyt noin 8 000 eikä marmoripuisto olisi kestänyt sellaista yleisön tulvaa.

Vierasmäärä on rajoitettu, eli marmoripuistoon pääsee korkeintaan 6 000 ihmistä päivässä.
Irina Ustinova, Karjalan filharmonian johtaja

Tähän päivään mennessä musiikkifestivaalin ensimmäiseen päivään on tarjolla vielä 2 046 lippua ja toiseen 4 008. 

Festivaaliin on aikaa vielä puolitoista viikkoa, siksi järjestäjien mukaan tilanne voi muuttua. Ustinovan mukaan tänä vuonna festivaalille odotetaan kahden päivän aikana peräti 7 000 kävijää. 

Ruskealan marmoripuistossa järjestettävien konserttien katsojamääriä ei rajoiteta. Puiston vierasmäärää on rajoitettu. 

— Vierasmäärä on rajoitettu, eli marmoripuistoon pääsee korkeintaan 6 000 ihmistä päivässä, Karjalan filharmonian johtaja sanoo. 

Viime vuonna yleisömääriä jouduttiin jopa rajoittamaan. Tänä vuonna rajoitusten takia tilanne on toisenlainen.
Gylnara Mehralijeva, Karjalan kulttuuriministeriön lehdistötiedottaja

Tänä vuonna Ruskeala Symphony järjestetään kaksipäiväisenä 13. — 14. elokuuta jo viidennen kerran. Festivaalin ensimmäisenä päivänä järjestetään vain yksi konsertti, mutta järjestäjien mukaan upea. Kuulijat nauttivat suositusta musiikista kotimaisista ja ulkomaisista elokuvista.

Toinen päivä tulvii taas mielenkiintoista ohjelmaa. Luvassa on muun muassa perinteistä skotlantilaista musiikkia, venäläisiä klassikoita, kuoronmusiikkia, musiikkia puhallinorkesterille ja jazzia. 

Koko ohjelma on saatavilla tapahtuman verkkosivuilla.

 Istumapaikkalippuja on vähän

Ruskeala Symphony -musiikkifestivaalin hinnat ovat erilaisia päivän ja palvelutason takia. Ne vaihtelevat 800 ruplasta 1 500 ruplaan.

Ensimmäisen päivän pääsylippu maksaa 800 ruplaa. Se on voimassa kello 19.00 alkaen. Puistoon pitää ostaa vielä pääsylippu. Se maksaa 400 ruplaa. Istumapaikkalippu maksaa 1 000 ruplaa. Toisen päivän pääsylippu maksaa 1 300 ruplaa ja istumapaikkalippu 1500 ruplaa. 

Festivaalin järjestäjien tällä hetkellä istumapaikkalippuja on jäänyt vähän. 

Asiakas voi säästää lähes 30 prosenttia ostamalla kahden päivän liput. Sarjalippu maksaa 1 500 ruplaa.

Eläkeläiset, koululaiset ja opiskelijat voivat ostaa lippuja alennushintaan. Alle 6-vuotiaat lapset pääsevät festivaalille ilmaiseksi. 



LIŽIÄ AIHIES
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana