Kanteleensoittajien liitto alkoi toimia udelleen

Kanteleensoittajien liitto alkoi toimia udelleen

Julia Veselova
13.01.2023
Karjalan kanteleensoittajien liitto on saanut kansalaisjärjestön aseman.
Musiikkitieteilijät Olga Vlasova ja Irina Semakova (oik.) tekivät kuusi radio-ohjelmaa kromaattisen kanteleen historiasta. Studiossa oli myös kalevalalaisen kanteleensoittajan Veikko Pällisen opiskelija petroskoilainen Ivan Kieleväinen. Kuva: Olga Vlasova
Musiikkitieteilijät Olga Vlasova ja Irina Semakova (oik.) tekivät kuusi radio-ohjelmaa kromaattisen kanteleen historiasta. Studiossa oli myös kalevalalaisen kanteleensoittajan Veikko Pällisen opiskelija petroskoilainen Ivan Kieleväinen. Kuva: Olga Vlasova

Karjalan kanteleensoittajien liitto on aloittanut toimintansa uudelleen. Liitto on saanut kansalaisjärjestön aseman.

— Syksyllä 2022 kanteleensoittajien liitto on saanut kansalaisjärjestön aseman. Liitto on saanut myös juridisen statuksen, joka mahdollistaa tukirahan saamisen. Liitto aikoo toteuttaa hankkeitaan muun muassa presidentin rahaston tai kulttuurialoitteiden säätiön tuella, petroskoilainen musiikkitieteilijä Olga Vlasova kertoo.

Tarvittavien asiakirjojen valmistelu kesti noin kaksi kuukautta. Liitto toimii nyt Kantele-yhtyeen yhteydessä ja yhdistää tasavallan kantelensoittajia, opettajia, soitinrakentajia ja säveltäjiä. Liiton puheenjohtajaksi tuli kanteleensoittaja Aleksandra Saharova.

— Tavoitteena on yhdistää niitä, jotka ovat kiinnostuneet kanteleesta. Liiton tarkoituksena on säilyttää ja kehittää kanteleensoiton perinnettä sekä tehdä sitä tunnetuksi, Saharova sanoo.

Liiton entinen puheenjohtaja, monisoittaja ja säveltäjä Sergei Stangrit on tyytyväinen liiton toiminnan elvyttämiseen.

— Uudistuneella liitolla on edessä paljon luovia suunnitelmia. Karjala on aina ollut kiinnostunut kanteleesta. Soitin kiinnostaa sekä paikallisia asukkaita että turisteja. Tavoitteena on saada nuoria muusikoita mukaan toimintaan, Stangrit sanoo.

Kantele kiinnostaa sekä paikallisia asukkaita että turisteja. Tavoitteena on saada nuoria muusikoita mukaan toimintaan.
Sergei Stangrit, Karjalan kanteleensoittajien liiton entinen puheenjohtaja, monisoittaja ja säveltäjä

Parhaillaan Karjalassa on noin 500 kanteleensoittajaa ja soitinrakentajaa. Määrä on kuitenkin hyvin likimääräinen.

— Olen laskenut sekä ammatti- että amatöörikantelistit ja yhtyeiden jäsenet. Lisäksi lapset oppivat soittamaan kanteletta tasavallan kouluissa ja päiväkodeissa sekä kerhoissa, Vlasova kertoo.

Karjala kaipaa lisää soitinrakentajia. Tasavallassa on nyt vain kaksi kromaattisen kanteleen rakentajaa.

— He ovat Aleksandr Frolov ja Andrei Smolin. Molemmat työskentelevät Kantele-talossa. Lisäksi seitsemän ihmistä voi rakentaa diatonisen kanteleen.

Vlasova uskoo, että liiton toiminta saa osakseen viranomaisten huomiota ja kanteleensoittajat alkavat saada valtion tukea.

— Monet amatööriyhtyeet tarvitsevat esiintymispukuja. Vanhat soittimet tarvitsevat huoltoa. Myös uusia soittimia pitää hankkia. Toivon, että tasavallassa julkaistaan uusia nuottikirjoja, hän sanoo.

Liitto aikoo tehdä yhteistyötä säveltäjien kanssa, jotta he säveltäisivät enemmän kanteleteoksia.

Parhaillaan Karjalassa on noin 500 kanteleensoittajaa ja soitinrakentajaa. Määrä on kuitenkin hyvin likimääräinen.
Olga Vlasova, petroskoilainen musiikkitieteilijä

Kolmen kuukauden aikana Olga Vlasova teki kuusi radiolähetystä, jossa hän kertoi kromaattisen kanteleen historiasta ja ihmisistä, jotka antoivat merkittävän panoksen kantelemusiikin kehitykseen. Heidän joukossaan ovat Viktor Gudkov, Toivo Vainonen, Maksin Gavrilov ja Veikko Pällinen.

— Vuonna 2022 kromaattinen kantele täytti 90 vuotta. Se on hyvin nuori soitin, joka kehittyy kuitenkin hyvin. Parhaillaan ei ole paljon musiikkia, jota voi soittaa kromaattisella kanteleella, Vlasova sanoo.

Vlasovan mukaan Karjalassa ei ole paljon ammattisäveltäjiä, jotka soittavat kromaattista kanteletta.

— Esimerkiksi säveltäjä Anastasia Salo on säveltänyt musiikkia kromaattiselle kanteleelle. Toivon, että amatöörisäveltäjät kiinnostuvat sellaisten teosten luomisesta.

Vlasova on tehnyt lähetyksiä petroskoilaisen musiikkitieteilijän Irina Semakovan kanssa.

— Seuraava lähetys tulee eetteriin tässä tammikuussa. En kerro nyt, mistä ohjelma kertoo, mutta kutsumme perinteisesti radiostudioon kiinnostavia puhujia. Ensi vuonna haluamme tehdä vielä viisi radiolähetystä.

Parhaillaan ei ole paljon musiikkia, jota voi soittaa kromaattisella kanteleella.
Olga Vlasova, petroskoilainen musiikkitieteilijä

Idea liiton toiminnan aloittamisesta syntyi venäläissuomalaisen Kantele-GO! -hankkeen jälkeen. Yli kaksi vuotta Karjalan tasavallassa ja Suomessa edistettiin kantelekoulutusta ja soittokulttuuria.

— Hankkeen tavoitteena oli kantelemusiikin monipuolisuuden lisääminen erilaisten aktiviteettien avulla. Kanteleensoittajille tarjottiin koulutusta ja erilaisia kantelemusiikin työpajoja, joihin osallistuivat kiinnostuneita Karjalan eri piireistä. 

Hanke yhdisti kanteleensoittajat ympäri Karjalaa. Kun hanke päättyi, ihmiset halusivat jatkaa kantelemusiikin kehittämistä ja popularisointia Karjalassa.

— 30 vuotta sitten meitä alkoi huolestuttaa se, että kiinnostus kanteleeseen katoaa Karjalasta. Tavoitteena oli järjestää yhteisvoimin konsertteja, festivaaleja ja kilpailuja, laajentaa ohjelmistoa, löytää nuottivihkoja, kirjoja ja soittimia sekä tehdä radio-ohjelmia, Stangrit kertoo.

Alun perin Karjalan kanteleensoittajien liitto perustettiin 1. kesäkuuta 1990.

Kanteleparaati pidetään ensi maaliskuussa

Maaliskuussa 2023 Karjalan kanteleensoittajien liitto aikoo järjestää kanteleparaatin Petroskoissa.

Aikoinaan paraatit ja festivaalit olivat tärkeä osa kanteleensoittajien liiton toimintaa. Liitto järjesti kanteleparaateja kerran kahdessa vuodessa. Kanteleparaateissa Karjalan kokeneet soittajat soittivat yhdessä aloittelevien kanssa. Kantelefestivaaleille osallistui perinteisesti kanteleensoittajia Venäjältä, Suomesta ja Virosta. Niitä järjestettiin kerran kolmessa vuodessa.

— Vuonna 2005 pidettiin viimeinen festivaali, jonka jälkeen liiton toiminta alkoi hiipua, musiikkitieteilijä Olga Vlasova kertoo.

Vuonna 2016 pidettiin kanteleensoittajien maraton, johon osallistui noin sata kanteleensoittajaa Petroskoista, Prääsästä, Aunuksesta, Kontupohjasta ja Äänisenrannan piiristä.




LIŽIÄ AIHIES
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Kirjuttauvu
Rekisteröintä
Peittošana
Hyväkšy peittošana