Vodlajärvi: Taidesaarelle syntyvät uudet taideteokset

Vodlajärvi: Taidesaarelle syntyvät uudet taideteokset

25.05.2024
Elokuussa taiteilijatiimi lähtee taas Velikostrovin saarelle veistämään puusta ja raudasta.
Taidesaari houkuttelee yhä enemmän matkailijoita niin luonnon kuin taiteen vuoksi. Kuva: Vladimir Zorinin VKontakte-tili
Taidesaari houkuttelee yhä enemmän matkailijoita niin luonnon kuin taiteen vuoksi. Kuva: Vladimir Zorinin VKontakte-tili

”Taidesaarena” tunnettu Velikostrovin saari täyttyy kesällä uusista ympäristötaideteoksista.

— Taiteilijatiimi lähtee elokuun alussa saarelle rakentamaan omia veistoksiaan. Saarelle ilmestyy neljä tai viisi uutta teosta, kertoi Oma Medialle hankkeen johtaja, Venäjän taiteilijaliiton Karjalan osaston puheenjohtaja Vladimir Zorin.

Vodlajärvellä sijaitseva Velikostrov oli hiljainen saari vuoden 2022 kesään saakka, jolloin siitä tuli houkutteleva paikka sekä paikallisille asukkaille että matkailijoille. Silloin, kaksi vuotta sitten, saarelle syntyi yhdeksän taideteosta.

Nyt Velikostrovin taidesaari on suosittu kohde matkailijoiden keskuudessa.

— Saari kuuluu nyt Vodlajärven matkailureittiin. Se houkuttelee yhä enemmän matkailijoita, jotka tulevat yksitellen ja ryhmittäin nauttimaan luonnosta ja taiteesta, Zorin kertoi.


Lisää aiheesta voi lukea Karjalan Sanomista 29.05.2024.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Valkeat yöt -rallikilpailut: ralliautoilijat ajavat yli 120 kilometriä
Kilpailut järjestetään 20.–22. kesäkuuta. Laatokan Karjalaan tulee urheilijoita eri puolilta Venäjää.
Karjalan Sanomat
Karjalan päämiehen rahasto: sata hakemusta on saatu hankekilpailuun
Ei-kaupalliset järjestöt hakevat rahoitusta hankkeille, jotka koskevat terveydenhuoltoa, kulttuuria ja taidetta sekä tieteen ja opetuksen kehitystä.
Karjalan Sanomat
Karjala lomakohteena – Moskovalaiset tekevät useimmiten lyhytaikaisia lomamatkoja tasavaltaan
Karjalan lisäksi Venäjän pääkaupungin asukkaat lähtevät muutaman päivän matkoille useimmiten Pietariin, Leningradin ja Moskovan alueille.
Karjalan Sanomat
Lisää hyppyrimäkiä Karjalaan – Urheilukohteen rakennusprojekti on hyväksytty
Urheilukeskuksen alueella on muun muassa K50-hyppyrimäki, hiihtostadion ja rullahiihtolatu. Uusi urheilukohde otetaan käyttöön vuonna 2026.
Oma Media
Парламент Финляндии одобрил законопроект о выдворении беженцев
Согласно законопроекту, в случае отказа в получении убежища мигрантам будет грозить депортация.
Karjalan Sanomat
Kaivosteollisuus: Karbon-Šungit avaa uuden jalostuspajan
Yhtiö valmistaa hienoa šungiittia. Uuden jalostuspajan avaaminen laajentaa šungiitin käyttömahdollisuuksia ja mahdollistaa sen pääsyn uusille markkinoille.
Karjalan Sanomat
Loputon juoksukilpailu: voittaja juoksi noin 400 kilometriä ilman unta kolmessa päivässä
Pietarilainen ultrajuoksija Aleksei Belousov on voittanut Ptz Backyard Ultra -juoksukilpailun. Toiselle sijalle pääsi petroskoilainen Aleksei Samukov.
Karjalan Sanomat
Karhumäki saa uuden, 1100-paikkaisen koulun
Suunnitelmissa on myös korjata Karhumäen koulu numero 1 sekä laatia kaupungin päiväkodin peruskorjauksen suunnitelma ja kustannuslaskelma.
Karjalan Sanomat
Äänisniemeläistä kirjontaa tuotiin Sortavalaan
Kižin museo avasi näyttelynsä Pohjois-Laatokan museon tiloissa koko turistikauden ajaksi.
Karjalan Sanomat
Turistien määrä Karhumäen piirissä on kasvanut – Luonto ja historia vetävät puoleensa
Viime vuonna turistit tekivät Karhumäen piiriin 375 000 matkaa, mikä on 40 000 matkaa enemmän kuin vuonna 2022.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana