Uspenskin kirkko: arkkitehtuurimuistomerkin jälleenrakentaminen on alkanut

Uspenskin kirkko: arkkitehtuurimuistomerkin jälleenrakentaminen on alkanut

24.03.2023
Työt saadaan valmiiksi ensi vuoden elokuussa.
Kirkko aiotaan rakentaa samalle paikalle Äänisen järven Kontupohjanlahden rannalle. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen VKontakte-tili
Kirkko aiotaan rakentaa samalle paikalle Äänisen järven Kontupohjanlahden rannalle. Kuva: Karjalan tasavallan päämiehen VKontakte-tili

Kontupohjan Uspenskin kirkon jälleenrakentaminen on alkanut. Restauroijat aikovat rakentaa kirkon samanlaiseksi, kuin se oli ennen tulipaloa. Siitä tiedottaa Respublika-uutistoimisto.

— Restaurointihankkeen ovat laatineet Venäjän kulttuuriministeriön Tutkimus- ja restaurointipajat -laitoksen asiantuntijat. Kirkon rakennustyöt saadaan loppuun elokuussa vuonna 2024, uutistoimisto tiedottaa.

Rakennustyöt tekee urakoitsijaksi valittu Intekhstroy-rajavastuuyhtiö Vladimirin kaupungista. Liittovaltion budjetissa on varattu 130 miljoonaa ruplaa kirkon jälleenrakentamiseen.

Uspenskin kirkon kuvaseinän ikonit maalataan uudelleen alkuperäiseen asuun. Kirkon ikonostaasin kunnostushankkeeseen osallistuvat Moskovan Ortodoksisen Pyhä Tihonille nimetyn yliopiston kirkkotaidelaitoksen asiantuntijat.

Kirkko tuhoutui pahoin tuhopoltossa elokuussa 2018. Puukirkosta on jäänyt jäljelle vain kymmenen prosenttia.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Baletti valkokankaalla — Petroskoin elokuvateatterissa esitetään Merirosvo
Baletin taltiointi esitetään tänään osana Teatteri elokuvassa -hanketta.
Karjalan Sanomat
Kevät koettelee Karjalaa – Äänisenrannan piirissä on voimassa valmiustila
Rankkasateet ovat lisänneet tulvariskiä piirin asutuskeskusten alueella. Tasavallan hallitus pitää tilanteen hallinnassa.
Karjalan Sanomat
Äänisen naamio 2024: eniten naamioita Musiikkiteatterille
Eilen Karjalan musiikkiteatterissa jaettiin Äänisen naamio -palkinnot.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: puunjalostus- ja metallinjalostusklustereihin liitetään kymmenen Karjalan yritystä
Klustereihin liitetään tuotantoyrityksiä eri puolilta Karjalaa. Laitoksille tarjotaan muun muassa liittovaltion tukitoimia ja veroetuuksia.
Kipinä
Uusi Kipinä: luetaan ja opitaan
Suomenkielinen Kipinän numero näki päivänvalon kevään keskipuolella. Huhtikuun julkaisusta löytyy runoutta ja kertomuksia, kirjajuttuja ja askartelua, kieliharjoituksia ja muuta huvittavaa
Karjalan Sanomat
Tienkorjaus: Karjalan Arkangelin alueeseen yhdistävän tien korjaustyöt alkoivat
Tänä vuonna tasavallan piireissä korjataan yli kaksisataa kilometriä teitä.
Oma Media
Карело-финская эпическая поэма получила знак европейского культурного наследия
На протяжении многих лет ”Калевала” является богатым источником вдохновения для музыкантов, писателей и художников.
Karjalan Sanomat
Metsäteollisuus: Karjalassa avataan puunjalostusteollisuuden osaamiskeskus
Keskuksen tavoitteena on edistää ulkomaisten puuntyöstökoneiden korjausta. Suunnitelmien mukaan laitteita aiotaan korjata yritysten perusteella.
Oma Media
Финляндия ограничит передвижение по Сайменскому каналу
Новые ограничения вступают в силу с 15 апреля.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana