Suomi: Koronarajoitukset rajalla päättyvät kesäkuun lopussa

Suomi: Koronarajoitukset rajalla päättyvät kesäkuun lopussa

21.06.2022
Rajoitusten poistumisen odotetaan lisäävän liikennettä kolmansista maista.
Heinäkuun alusta alkaen Suomeen saapuvilta kolmansien maiden matkustajilta ei enää edellytetä koronatesti- tai koronarokotustodistuksia, eikä rajanylityspaikoilla tehdä enää koronatestejä. Kuva: Karjalan Sanomat
Heinäkuun alusta alkaen Suomeen saapuvilta kolmansien maiden matkustajilta ei enää edellytetä koronatesti- tai koronarokotustodistuksia, eikä rajanylityspaikoilla tehdä enää koronatestejä. Kuva: Karjalan Sanomat

Koronapandemiaan liittyvät maahantulon rajoitukset Suomen ulkorajoilla päättyvät 30.kesäkuuta, kertoo Suomen sisäministeriö.

Suomeen saapuvilta kolmansien maiden matkustajilta ei enää edellytetä rokotus- tai covid-19 -testitodistuksia eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä. Terveysviranomaiset ovat arvioineet, ettei ulkorajoja koskeville rajoituksille ole enää terveydellisiä perusteita.

— Rajoitusten poistumisen odotetaan lisäävän liikennettä kolmansista maista. Esimerkiksi itärajalla liikenne voi kasvaa. Liikennemääriin vaikuttaa muun muassa venäläisten halu matkustaa ja voimassa olevien viisumien määrä. Ulkoministeriö myöntää viisumit Suomeen, kerrotaan tiedotteessa. 

Sisäministeriön tiedotteen mukaan EU:n ja Schengen-alueen ulkopuolelta saapuvilla matkustajilla pitää edelleen olla tavanomaiset matkustusasiakirjat eli passi ja tarvittaessa viisumi.


UPD 21.06.2022 12:39: Venäjän ulkoministeriön konsuliosaston mukaan Venäjän ja Suomen valtakunnanrajan ylitystä koskevat koronarajoitukset säilyvät edelleen  huolimatta siitä, että Suomeen saapuvilta matkustajilta ei enää edellytetä koronarokotustodistuksia eikä rajanylityspaikoilla tehdä koronatestejä. Asiasta tiedottaa Tass-uutistoimisto. 


Aiheesta voi lukea myös venäjäksi.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Joiku-CAMP huipentui performanssiin
Maanantaina alkanut etnoleiri päättyy tänään. Eilen leiriläiset esittelivät yleisölle yhteisproduktionsa.
Kodima
Sanelusen karjalan da vepsän kelil kirjuti 70 Petroskoin eläjad
Tämbei Karjalan pälidnan eläjad ühtniba “Saneluz karjalan da vepsän kelil” -akcijaha. Akcii jatkub 26. päivähasai sulakud. Sanelused kirjutadas 65 sijas.
Karjalan Sanomat
Elämyksiä eri makuun – Kirjastojen yö -tempauksen aiheena on Perheen vuosi
Karjalassa kulttuuritapahtuma tarjoaa laajan ohjelman, jossa on tietokilpailuita, työpajoja ja muita tilaisuuksia.
Kipinä
Keskiajan karjala: tutustutaan Kipinän kanssa
Karjalan kielen viikolla Kipinä-lehti järjesti koululaisille työpajan, jossa lapset tutustuivat keskiaikana asuvien karjalaisten elämäntapoihin ja sovittivat muinaiskarjalaisten puvut.
Karjalan Sanomat
Yli 53 000 tasavallan asukasta äänesti kunnostushankkeita verkossa
Puudosin, Aunuksen ja Kemin piirien ja Kentjärven asukkaat äänestävät aktiivisimmin.
Kodima
Petroskoiš vaumištadas sanelusihe karjalan da vepsän kelil
Karjalan pälidnas sanelusiden kirjutamižen sijan linneb Petroskoin universitet. Akcijan ühtnikad keradasoiš 19. sulakud universitetan kirjištos.
Oma Mua
Kuorilahen-kylän tutkimuš toi voittuo Viktor Vikulinilla
Kiestinkin kylän eläjä Viktor Vikulin voitti Karjalan tašavallan kilpailušša “Kotišeutututkija-2024”. Tietotutkimuškilpailuh hiän lähetti oman šukututkimušruavon Kuorilahešta.
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana