Punkkikausi 2025: Karjalassa on todettu ensimmäinen borrelioosi-tartunta

20.05.2025
Borrelioosiin sairastui lapsi Aunuksen piirissä. Tasavallassa on tilastoitu tähän mennessä 312 punkkitapausta.
Puutiaistapauksia on todettu eri puolilla tasavaltaa. Ensimmäinen punkkihavainto tehtiin tänä vuonna Äänisenrannan piirissä 14. huhtikuuta. Kuva: kuvituskuva/freepik.com
Puutiaistapauksia on todettu eri puolilla tasavaltaa. Ensimmäinen punkkihavainto tehtiin tänä vuonna Äänisenrannan piirissä 14. huhtikuuta. Kuva: kuvituskuva/freepik.com

Karjalassa on rekisteröity ensimmäinen punkin aiheuttama tautitapaus. Aunuksen piirissä borrelioosiin on sairastunut lapsi, kertoo Venäjän Rospotrebnadzorin Karjalan yksikkö.

— Toukokuun 18. päivän tilastojen mukaan Karjalassa on todettu yhteensä 312 punkkitapausta. Joukossa on 89 lasta, virasto kertoo.

Puutiaistapauksia on todettu eri puolilla tasavaltaa eli Karhumäen, Sortavalan, Pitkärannan, Prääsän, Puudosin, Segežan, Aunuksen, Belomorskin, Kontupohjan, Äänisenrannan ja Lahdenpohjan piireissä sekä Petroskoissa ja Kostamuksessa. Ensimmäinen punkkihavainto tehtiin tänä vuonna Äänisenrannan piirissä 14. huhtikuuta.


Lisää aiheesta
Oma Mua
Kieli ta perintehet: Kipinä-lehti jatkau juhlavuuven tuntišarjan lukijien kera
Petroskoin 43. koulun opaštujat käytih Periodika-kuštantamošša perehtymäššä karjalan-, vepšän- ta šuomenkielisen Kipinä-lehen arkipäivih ta Karjalan tašavallan kantakanšojen elämäntapoihin.
Kodima
Tulgat čukloutamhas vepsän rahvahan kul’turaha!
Azjtego mäneb 30. sulakud Karjalan Rahvahiden sebruden kodiš.
Oma Mua
Bilinoin sanelijoi kerätäh Moskovah
Eepillizien sanelijoin enzimäine kerähmö pietäh 19.–20. sulakuudu Moskovas. Sih tulou 15 sanelijua Ven’an 8 alovehelpäi.
Karjalan Sanomat
Kultainen hylly: Segežan kirjasto on päässyt kilpailun voittajien joukkoon
Kirjasto voitti Paras kirjaston kirjakokoelma -sarjassa. Kulttuurilaitos on saanut palkinnoksi sata uutta kirjaa Eksmo-kustantamolta.
Oma Media
”Музейная азбука”: Нацмузей продолжает знакомить с карельским языком
Во время проекта жители республики узнают новые слова на карельском языке и познакомятся с уникальными музейными экспонатами.
carelia
Kirjallisuutta, taidetta ja ihmisiä lähikuvassa – tuore Carelia on ilmestynyt
Huhtikuun numerossa on palstoja kaksitoista ja kirjoittajia kolmetoista.  
Oma Mua
Karjalas pietäh viijestostu biblioyö
Karjalan Kanzalline kirjasto 18. sulakuudu yhtyy kogo Ven’an aktsieh ”Biblioyö-2026”.
Karjalan Sanomat
Kirjastojen yö Karjalassa – Ohjelmassa on luentoja, näyttelyjä ja tietovisoja
Tänä vuonna yleisvenäläinen tilaisuus on omistettu Venäjän kansojen yhtenäisyyden vuodelle.
Karjalan Sanomat
Pääosassa Karjala: Aunus ottaa vastaan harrastajateattereita jo huomenna
Festivaalin toinen vaihe järjestetään Vladimir Brendojevin syntymäpaikalla 17.–18. huhtikuuta.
Karjalan Sanomat
Valgien kodine täytti 20 vuotta – Animaatio tukee karjalan kieltä
Jessoilassa toimiva animaatiostudio Valgien kodine on vuosien saatossa tehnyt 19 animaatiota, joista seitsemän on karjalan kielellä.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana