Kantele-yhtye on palkittu Sampo-kunniamerkillä 90-vuotispäivän johdosta. Karjalan laulu- ja tanssiyhtyeelle luovutettiin tasavallan korkein valtionpalkinto merkittävistä saavutuksista kulttuurialalla ja panoksesta tasavallan alkuperäiskansojen perinteiden säilyttämiseen. Siitä kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu.
— Kantele on meille jokaiselle osa sielua ja elämää lapsuudesta lähtien. Se yhdistää lauluja, tansseja ja musiikkia Karjalasta, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kommentoi 6. huhtikuuta juhlakonsertissa.
Juhlatilaisuudessa yhtyeen solisteja palkittiin altiollisilla palkinnoilla. Kantele-yhtye on perustettu vuonna 1936. Se on yksi vanhimmista laulu- ja tanssitaiteen saralla toimivista ammattiyhtyeistä Venäjällä. Kantele järjestää vuosittain yli 150 konserttia. Vuoden aikana niissä käy noin 30 000 ihmistä.
Yhtye osallistuu aktiivisesti erilasille festivaaleille ja kilpailuihin. Aikaisemmin Oma Media uutisoi, että Kantele voitti yleisöäänestyksen Rossija-1-kanavan Kaikki yhdessä! Kuorossa! -tv-ohjelmassa. Kantele sai yli 8 000 yleisöääntä. Yleisön suosikki valittiin kaikille avoimessa nettiäänestyksessä.
Tasavallassa Sampo-kunniamerkillä on palkittu vain muutama laitos. Petrozavodskmaš-tehtaasta tuli tasavallan ensimmäinen tuotantolaitos, jolle myönnettiin Karjalan korkein valtionpalkinto. Tehdas palkittiin viime vuonna sen 65-vuotispäivän johdosta. Lisäksi Petroskoin valtionyliopisto ja Karjalan tasavallan Baranoville nimetty sairaala palkittiin kunniamerkillä korkeista saavutuksista.
Liity Oma Median MAX-kanavalle!