Marjanjalostamo ottaa käyttöön lisätiloja tuotannon kehittämiseksi

09.01.2025
Marjoja jalostava maatalousosuuskunta on saanut avustusta tuotantotilojensa laajentamiseen.
Aunuksen piirissä toimiva marjanjalostamo on laajentanut tuotevalikoimaansa ja se tarvitsee lisätiloja. Kuva: Karjalan päämiehen VKontakte-tili
Aunuksen piirissä toimiva marjanjalostamo on laajentanut tuotevalikoimaansa ja se tarvitsee lisätiloja. Kuva: Karjalan päämiehen VKontakte-tili

Aunuksen piirissä marjoja jalostava osuuskunta on saanut avustusta tuotantotilojensa laajentamiseen. Avustuskilpailu järjestettiin maatalousosuuskunnille viime joulukuussa.

— Kehitämme tuotantoa jatkuvasti. Viime vuonna tuotantomäärät ovat kasvaneet kolmanneksella vuoden takaisesta. Tiloja ei enää ole tarpeeksi, maatalousosuuskunnan edustaja Jelena Protasova kertoi Karjalan Sanomille.

Tuotantotilojen pinta-ala on tällä hetkellä 300 neliömetriä. Tuotantolinjat sijaitsevat rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa.

— Haluamme kunnostaa tilat rakennuksen toisessa kerroksessa ja sivurakennus ja siirtää niihin teen ja karamellin tuotantolinjat sekä pakkausosasto, Protasova kertoi.

Protasovan mukaan tilojen kunnostustyöt alkavat lähiaikana.

Maatalousosuuskunta on jalostanut marjoja vuodesta 2021. Tuotevalikoima laajenee vuosittain. Kuluneena vuonna marjanjalostamo loi lisää kolme työpaikkaa. Jalostamossa työskentelee nyt 12 ihmistä.


Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Tieinfraa uusitaan – Kalevalan piirissä peruskorjataan kaksi siltaa
Sillat saadaan kuntoon Kepa— Jyskyjärvi—Borovoi—Kostamus-tieosuudella. Niiden peruskorjaustyöt valmistuvat vuonna 2027.
Karjalan Sanomat
Puistoja kuntoon – Ehdotusten haku on alkanut
Petroskoilaiset voivat ehdottaa puistoja ja puistikkoja kunnostettavaksi.
Kipinä
“Kipinä” kevätty ennustau
Periodika-julguamos on nähnyh päivänvalgien Kipinä-žurnualan karjalankieline noumeru. Tuorehes noumeras on kižua, suarnua, leikattavua da uuttu tieduo karjalazien uskomuksis.
Kodima
Karjalas zavodidas “Jagade tradicijal!” -valdkundaline flešmob
Nece akcii jatkub kül’mkun 4. päivähasai – Rahvahaližen ühtmuden päivähasai.
Oma Mua
Kuuzen da pedäjän 40 tonnua käbyy – uvvekse mečäkse
Vilgan valličus- da siementuotandokeskukses 40 tonnas kerättyy da kuivattuu kuuzen da pedäjän käbyy on suadu siemendy meččien kunnostamizekse.
Karjalan Sanomat
Vanhempien kunnia -merkki kolmelle karjalaiselle perheelle
Asetuksen allekirjoitti Vladimir Putin. Kunniamerkki myönnetään merkittävästä panoksesta perheinstituution vahvistamiseen ja lasten kasvattamiseen.
Karjalan Sanomat
Vaihdos teatterintekijöiden liiton johdossa – Uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Nukketeatterin näyttelijä
Aiemmin virkaa hoiti Ad Liberum -teatterin taiteellinen johtaja ja Nukketeatterin ohjaaja Snežana Saveljeva.
Karjalan Sanomat
Kalevala inspiroi – Kansallinen teatteri esittää runoelmaan perustuvan esityksen
Kalevala: Heijastus -niminen esitys nähdään 24. helmikuuta teatterin suurella näyttämöllä.
Karjalan Sanomat
Pikkukaupungit houkuttelevat – Sortavala, Lahdenpohja ja Teberda ovat suosittujen listalla
Tutkimuksen mukaan Venäjällä monet turistit lomailevat pikkukaupungeissa. Viime vuonna Sortavalassa ja Lahdenpohjassa tehtiin tuhansia majoitusvarauksia.
Karjalan Sanomat
Puhetta tekstiksi: karjalan kielen tunnistusohjelma on otettu käyttöön
Ohjelma tunnistaa livvinkarjalan. Laatijat toivovat, että se nopeuttaa sekä tutkijoiden että journalistien työtä ja tuo hyötyä karjalaa lukeville.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana