Maaseudun kulttuurityöntekijä: Karjala aikoo saada 14 asiantuntijaa ohjelman tuella

17.02.2026
Hakemuksia otetaan vastaan 15. huhtikuuta alkaen. Ohjelmaan osallistuvat opettajat saavat kerta-avustuksen.
Ohjelman päätarkoituksena on saada lahjakkaita asiantuntijoita maaseuduille ja pieniin kaupunkeihin. Kuva: kuvituskuva/freepik.com
Ohjelman päätarkoituksena on saada lahjakkaita asiantuntijoita maaseuduille ja pieniin kaupunkeihin. Kuva: kuvituskuva/freepik.com

Karjalaan aiotaan tänä vuonna työllistää 14 asiantuntijaa Maaseudun kulttuurityöntekijä -ohjelman tuella. Osallistumishakemuksia otetaan vastaan 15. huhtikuuta alkaen, uutisoi TASS-uutistoimisto.

— Tänä vuonna Maaseudun kulttuurityöntekijä -ohjelman vakanssien määrää lisätään. Olemme valmiita ottamaan vastaan 14 asiantuntijaa, Karjalan kulttuuriministeriä kertoi uutistoimistolle.

Viime vuonna ensimmäiset asiantuntijat aloittivat työnsä tasavallan piireissä. Keski-Siperian Kemerovon kaupungista kotoisin oleva Aleksandra Prokofjeva muutti viime kesänä Laatokan Karjalaan. Hän työskentelee ohjaajana kulttuurikeskuksessa. Muut asiantuntijat työskentelevät Sortavalassa ja Pitkärannassa.

Tilastojen mukaan yli tuhat asiantuntijaa on päässyt työllistymään ohjelman tuella eri puolilla Venäjää.

Maaseudun kulttuurityöntekijä -ohjelman tarkoituksena on saada kulttuurialan työntekijöitä kyliin ja alle 50 000 asukkaan kaupunkeihin. Siihen osallistuvat asiantuntijat voivat saada yhdestä kahteen miljoonaan ruplaan riippuen siitä, millä Venäjän alueella he asuvat.


Liity Oma Median Telegram-kanavalle!


Lisää aiheesta
Kodima
Vepsän kelen opendai Karjalaspäi om parahim Venämal
Šokšun školan vepsän kelen opendai Gleb Fomin tegihe V Kaikenvenäman “Kodikelen da literaturan parahim opendai” -konkursan vägestajaks.
Karjalan Sanomat
Nukketeatterin esitys mahtuu televisioon
Puškinin satuun perustuvasta Kalastajasta ja kalasta -esityksestä tehtiin tv-versio.
Oma Mua
EtnoSmart-nuorižofourumu jatkau omassah ruaduo
Ven’an kanzoin kielien päiviä vaste Petroskois avattu fourumu jatkuu 10.–14. syvyskuudu Petroskois da Anuksen kanzallizes piiris.
Karjalan Sanomat
Karjalassa valmistetaan terassikomposiittilautoja – Tehdas on aloittanut toimintansa
Siinä on otettu käyttöön kaksi tuotantolinjaa. Suunnitelmissa on avata yhteensä neljä linjaa. Tehtaan kapasiteetti on 120 tonnia tuotteita kuukaudessa.
Kodima
Narjan-Maras zavodihe “Kundaližen diplomatijan škol”
Nece om ühthižvenälaižen openduzprogramman regionaline etap.
Karjalan Sanomat
Suomen kielessä kuukauden sanaksi on tullut haamujuoksu
Uuden ilmauksen pohjana on urheilutermi haamuraja, jonka merkitys on Kielitoimiston sanakirjan mukaan ’vaikeasti ylitettävä tai alitettava tasalukuinen tulosraja’.
Karjalan Sanomat
Syysmarkkinat taas tulossa Petroskoihin
Perinteiset markkinat avautuvat 14. syyskuuta ja 9. lokakuuta. Tarjolla on syksyn satoa ja paikallisia sadonkorjuutuotteita.
Oma Mua
Sananluojat palkittih Petroskois
Petroskoin linnas Karjalan kanzoin ystävyskois palkittih Sananluojat-kilvan voittajii.
Karjalan Sanomat
Marjafestivaali valtaa Petroskoin – Kaupunkilaisia kutsutaan saamaan uusia elämyksiä
Syysjuhla järjestetään 12. syyskuuta Petroskoin rantakadulla. Kaupungin asukkaille ja turisteille on tarjolla työpajoja, kilpailuja, herkkuja ja markkinoita.
Karjalan Sanomat
Kunnallistalous: lämmityskausi alkaa 14. syyskuuta Karjalan pohjoispiireissä
Vaihtelevat ulkolämpötilat pakottavat viranomaiset nopeuttamaan lämmityskauden aloitusta.
Kirjaudu sisään
Please authorize:
Login:
Password:

Forgot your password?