Seulontatutkimuksiin on osallistunut yli 50 000 asukasta Karjalassa

Seulontatutkimuksiin on osallistunut yli 50 000 asukasta Karjalassa

02.06.2023
Tasavallan asukkailla on todettu sekä hengityselinten sairauksia että sydän- ja verisuonisairauksia.
Karjalan kylissä ja taajamissa toimivat liikkuvat terveysasemat ovat palvelleet yli 2 700 ihmistä. Kuva: Karjalan terveysministeriön lehdistöpalvelu
Karjalan kylissä ja taajamissa toimivat liikkuvat terveysasemat ovat palvelleet yli 2 700 ihmistä. Kuva: Karjalan terveysministeriön lehdistöpalvelu

Vuoden 2023 alusta lähtien seulontatutkimuksiin on osallistunut 55 000 tasavallan asukasta. Lisäksi Karjalassa on järjestetty seulontatutkimuksia, joiden aikana on selvitetty tarkemmin koronasta parantuneiden terveyttä. Siihen on osallistunut 28 000 entistä koronapotilasta.

— Seulontatutkimuksiin osallistuvat aktiivisesti Louhen, Kalevalan ja Kohtupohjan piirien asukkaat. Petroskoissa tutkimuksissa ovat aktiivisesti mukana poliklinikat numero yksi ja kaksi, Karjalan varaterveysministeri Galina Matvejeva kertoi tasavallan terveysministeriön lehdistöpalvelulle.

Tuoreiden tilastojen mukaan seulontatutkimusten aikana 27 potilaalla on todettu pahanlaatuiset kasvaimet, 52:llä diabetes, 83 henkilöllä hengityselinten sairaudet ja 456:llä sydän- ja verisuonisairaudet.

Lisäksi 12 000 aikuiselle ja 65 000 lapselle on järjestetty ennaltaehkäisevät lääkärintarkastukset. Tasavallan piireissä toimivat liikkuvat terveysasemat ovat palvelleet yli 2 700 ihmistä.


Lisää aiheesta
Kodima
Päivän küzund: Kalagehe ectas feldšarad
Kalages jo enamba vot ei ole feldšarad. Midä tehtas, miše pätta nece problem, starinoiči Valdkundan läžundkodin varapämez’ Svetlana Tumanova vastusel eläjidenke.
Karjalan Sanomat
Kuka heittää kauemmas – Keihäänheittokisat starttaavat jo huomenna
Petroskoihin kokoontuvat keihäänheittäjät Krimistä, Pietarista, Rjazanista, Karjalasta, Moskovan ja Leningradin alueelta.
Karjalan Sanomat
Musiikillisia herkkuja tarjolla — Maailmankuulu basso esiintyy Petroskoissa
Musiikkiteatterissa tänään järjestettävä konsertti on osa kuudetta kansainvälistä Ildar Abdrazakovin musiikkifestivaalia.
Kodima
Ozuteluz: Ehti tudištadas ortodoksižen uskondan istorijanke vepsläižes pühäkodiš!
Šoutjärven muzejas radab ozuteluz, mitte tundištoitab lapsid, norid da aigvoččid ortodoksižen uskondan istorijanke vepsläižes pühäkodiš.
Karjalan Sanomat
Karjala ja Turkki: yhteistyö jatkuu ja kehittyy
Karjalan kehityskorporaation ja tasavallan yritysten edustajat vierailevat Turkissa esittämässä Karjalan talous- ja vientipotentiaalia.
Kodima
Petroskoiš mäneba vanhveroižen uskondan kul’turale omištadud azjtegod
Karjalan Rahvahaližes muzejas tehtas azjtegod, miččed om omištadud ”Pomorskije otveti”-vanhveroižen uskondan apologetižen kirjan jubilejale.
Karjalan Sanomat
Yksityistämisohjelmaan on hyväksytty lisää 34 kohdetta
Petroskoin historiallisessa korttelissa sijaitsevat kaksi vanhaa puurakennusta on päässyt myyntilistalle.
Karjalan Sanomat
Nauti tuoreista marjoista ja vihanneksista – Syysmarkkinat taas tulossa
Perinteiset syysmarkkinat avautuvat Kirovinaukuiolla Petroskoissa huomisaamuna. Sunnuntaihin saakka tarjolla on syksyn satoa ja paikallisia sadonkorjuutuotteita.
Oma Mua
Etnobloggerija kučutah blogimatalla – Ilmottauvu mukah!
Matkah ošallistumisen ehtona on, jotta bloggerit kirjutetah blogijah muamonkielillä.
Karjalan Sanomat
Karjalan kansallinen teatteri tarttuu nykydraamaan
Vladimir Gellerin käsikirjoitukseen perustuva esitys Seitsemän pöllöä nähdään joulukuussa.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana