Vuosi 2021 toi upeaa luettavaa lapsille

Vuosi 2021 toi upeaa luettavaa lapsille

Anna Umberg
19.01.2022
Periodikasta lähti viime vuonna 25 kirjaa, joista enemmistö on venäjänkielisiä. Kuluvana vuonna kustantamo julkaisee muun muassa kansalliskielisiä teoksia.
Viime vuonna kustantamo julkaisi kahdeksan lastenkirjaa. Dmitri Dmitrijevin Runosadut-teos herätti niin suurta kiinnostusta, että kirjasta on otettu jo toinen painos. Kuva: Julia Veselova
Viime vuonna kustantamo julkaisi kahdeksan lastenkirjaa. Dmitri Dmitrijevin Runosadut-teos herätti niin suurta kiinnostusta, että kirjasta on otettu jo toinen painos. Kuva: Julia Veselova

Karjalan Periodika-kustantamo julkaisi viime vuonna 25 kirjanimikettä. Niistä 19 on uusia nimikkeitä ja kuudesta kirjasta on otettu uusintapainokset.

— Kirjojen osalta vuosi 2021 oli kuitenkin hedelmällinen. Kirjoja julkaistiin viime vuonna hiukan vähemmän kuin toissa vuonna eli vuonna 2020 kustantamosta lähti 30 kirjanimikettä. Syynä on se, että kirjapainon palvelut ovat kallistuneet, mutta kansallisuus- ja aluepolitiikan ministeriön myöntämä avustus on pysynyt ennallaan, Karjalan Periodika-kustantamon johtaja Natalia Sinitskaja kertoo.

Kaikista kirjoista neljä julkaistiin kustantamon omilla rahoilla, muut tilaajien rahoilla sekä Helsingin Raamatunkäännösinstituutin ja Karjalan kansallisuus- ja aluepolitiikan ministeriön tuella.

Kirjoja julkaistiin viime vuonna hiukan vähemmän kuin toissa vuonna eli vuonna 2020 kustantamosta lähti 30 kirjanimikettä.
Natalia Sinitskaja, Karjalan Periodika-kustantamon johtaja

Kirjojen valikoima on kattava: mukana ovat muun muassa sanakirjat, pyhät kirjat, kaunokirjat, kotiseututeokset, lastenkirjat, proosateokset ja runot.

Erotukseksi edellisistä vuosista vuonna 2019 Karjalan kansallisuus- ja aluepolitiikan ministeriön järjestämään käsikirjoituskilpailuun otettiin vastaan vain venäjänkielisiä käsikirjoituksia.

— Siksi viime vuonna enemmistö kirjoista oli venäjänkielisiä. Kirjojen sisältö painottuu kuitenkin kansallisiin aiheisiin, teokset kertovat Karjalan historiasta ja kansallisesta kulttuurista sekä kotiseutuaiheesta, Sinitskaja sanoo. 

Vuonna 2021 käsikirjoituskilpailuun otettiin vastaan käsikirjoituksia kansalliskielillä. Kilpailuun saatiin yksitoista käsikirjoitusta karjalan, vepsän ja suomen kielillä. Niistä seitsemän voitti kilpailun. Voittajat julkaisevat kansallisia teoksiaan vuosina 2022—2023 tasavallan budjettirahalla. 

— Siis tänä vuonna julkaisemme kirjoja suomen, vepsän ja karjalan kielillä, johtaja iloitsee. 

Runosadut-niminen kirja herätti niin suurta kiinnostusta, että päätimme julkaista toisen painoksen. Irina Šilnikovskaja
Karjalan Periodika-kustantamon kirjasosaston päällikkö Irina Šilnikovskaja

Kolme kirjaa julkaistiin viime vuonna vepsän kielellä. Yksi kirja on kaksikielinen, tekstit ovat kirjassa sekä venäjäksi että suomeksi. Tämä on uusintapainos vuonna 2020 julkaistusta Itä-Karjalan pakolaiset -kirjasta (16+). Se kertoo karjalaisista, jotka pakotettiin lähtemään Karjalasta Suomeen. Kirjasta otettiin uusi painos, koska kysyntä yllätti kustantajankin.

— Kirja oli niin suosittu että ensimmäinen painos meni nopeasti loppuun. Siksi viime vuonna siitä otettiin uusi painos. Kirjan toinen painos loppuunmyytiin jo viime vuonna. Halusimme julkaista kolmannen painoksen, mutta sitä ei onnistuttu tekemään, kustantamon johtaja kertoo. 


Viime vuonna kustantamon julkaisemien lastenkirjojen osuus kaikista kirjoista oli kolmannes eli kahdeksan nimikettä.

— Lastenkirja ei ole Karjalan kustantajien suosiossa, koska se vaatii suuria kustannuksia. Sen osuus kaikista nimikkeistä on aika pieni. Kustantamomme päinvastoin yrittää julkaista vuosittain mahdollisimman paljon lastenkirjoja, Sinitskaja sanoo. 

— Vuoden suosituimpia ovat Dmitri Dmitrijevin Runosadut (0+). ja Vasko Luukkosen Pikku Hiili (6+), kustantamon kirjasosaston päällikkö Irina Šilnikovskaja lisää. 

Runosadut on Arhippa Perttusen runojen mukaelma. Dmitrijev on kertonut Arhippa Perttusen runoja yksinkertaisella ja vilkkaalla kielellä ja tehnyt upean kuvituksen kirjaan. 

Kirja julkaistiin kansallisuus- ja aluepolitiikan ministeriön tuella, ja kirjakappaleita jaettiin ilmaiseksi. 

— Kirja herätti niin suurta kiinnostusta, että päätimme julkaista toisen painoksen. Uusi painos ilmestyy pian ja se tulee myyntiin, kirjaosaston päällikkö kertoo.

Vuonna 2021 ilmestyi kirjoja myös marin, vuorimarin, mokšan ja udmurtin kielillä.

— Kustantamomme vanhana partnerina on ollut Helsingin Raamatunkäännösinstituutti, joka on kääntänyt pyhiä kirjoja suomalais-ugrilaisille kielille. Viime vuonna instituutti tilasi kirjat näillä kielillä, Šilnikovskaja sanoo. 

Kustantamomme yrittää julkaista vuosittain mahdollisimman paljon lastenkirjoja.
Natalia Sinitskaja, Karjalan Periodika-kustantamon johtaja

Loppuvuoden uutuuskirja oli uusi ja täydennetty laitos Aleksandra Ljubarskajan venäjänkielisestä Kalevalan mukaelmasta (12+).. 

— Se oli vuoden odotetuin kirja. Karjalan kansallisen kirjaston tietojen mukaan tämä Kalevala on kaikkien aikojen kysytyin kirja, Natalia Sinitskaja kertoo. 

Ljubarskajan lapsille suunnattu Kalevalan mukaelma julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1953. Kirjan kuvitti taiteilija Nikolai Kotšergin. Kirja on ollut suosittu alusta asti, ja siitä on jatkuvasti otettu uusia painoksia Venäjän eri kaupungeissa.

— Petroskoin Karelia-kustantamo julkaisi uuden painoksen siitä vuonna 1981. Sen jälkeen teosta ei ole julkaistu Karjalassa tähän asti, kertoo kirjan toimittaja, Venäjän tiedeakatemian Karjalan tiedekeskuksen kielen, kirjallisuuden ja historian instituutin vanhempi tutkija Valentina Mironova.

Uuden kirjan on kuvittanut petroskoilainen kirjailija Dmitri Dmitrijev, joka on tehnyt Runosadut-teoksen. 

Kirja on julkaistu Karjalan kansallisuus- ja aluepolitiikan ministeriön tuella. Kirjaa ei myydä, sitä jaetaan ilmaiseksi.

Viime vuonna Periodikan kaikki julkaisemat kirjanimikkeet pääsevät Karjalan kirjakamariin ja tavoittelevat Vuoden kirja 2021 -titteliä. 



Lisää aiheesta
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen teatteri: 66 näytelmää yleisölle
Kostamuksen draaman ja komedian kansanteatteri juhli pyöreitä vuosia aidolla italialaisella komedialla.
Karjalan Sanomat
Koirat parantavat lasten hyvinvointia
Koirat auttavat lasten fyysisessä ja psyykkisessä kuntoutuksessa Petroskoissa. Tänä vuonna koiraterapiaan on jo osallistunut yli 90 lasta.
Oma Mua
Mustu kaži Markiz
Jo tahtoin heittiä paginan meijän pienembih velleksih näh, ga uvvessah nouzi silmien edeh mustu kaži – valgei bantu kaglas da viizahat kullankarvaizet silmät.
Karjalan Sanomat
Ruskeala houkuttelee maisemakierrokselle ja tapahtumiin
Marmoripuistossa voi nauttia upeista maisemista, osallistua urheilukisoihin ja kuulla huippuluokan muusikoita.
Oma Mua
Ol’ga Stepan’an: “Minä kunnivoičen perindöllizii ruuttii”
Petroskoilaine Ol’ga Stepan’an ombelou ainavoluaduzii karjalazii da vepsäläzii perindöllizii ruuttii. Nygöi perindöllizis sovis rahvas kävväh ei vaiku folklourupruazniekkoih, niilöi pietähgi argipäivinny.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana