Uuvvenvuuvven ihmehet
Alko Uuši vuosi 2023. Pruasniekan tunneh vielä liitelöy kaikešša. Ihmisillä on onnellisie nuamoja. A Uuvven vuvven uattona šielu täyty ilolla valitešša lahjoja omahisilla ta yštävillä, koristuas’s’a kuušija, vuottuas’s’a uušie vaikutelmie ta tapuamisie. Vot i mie, tavan mukah, kävelin meččäpolkuja myöten ta ihualin mečän talvista korissušta.
Kerran lumišatien jälkeh alko kova pakkani ta meččä heti muuttu kaunehemmakši. Kuušien ta mäntyjen okšat kuurottih puitto Pakkaisukko koristi niitä uuvvenvuuvven šeppelehillä. A jiäkepit, pajun, huavan ta koivun okšat tultih taikamaisiksi.
Šemmosešša starinamaisešša mečäššä on erikoini tunneh, himottau huaveilla, arvauttua toivomukšie. Vet ei tyhjäh šanota, jotta Uuvven vuuvven uattona kaikki aina toteutuu ta tapahtuu.
Vot i kävelleššä starinamaisešša mečäššä piätin iäntyä taikašanat:
– Haluon ihmehtä! Haluon ihmehtä! Haluon ihmehtä!
Kun iännin nämä tietošanat kolmanteh kertah, heti kuulin kulkkusien hellyä šoittuo valššin ritmissä. A šiitä alko lentyä pöyhie lumi. Vuottuas’s’a mitänih kummallista miula šalpasi henkie. Yhtäkkie okšikkahan kuušen ympäri olijalla nurmikolla mie nävin tanššissa vesseläšti pyörijän pariskunnan. Mie en heti ymmärtän, ket hyö oltih. Kačottuon tarkkah oikein šuurešša pöyhieššä pallošša ruškeine nenineh mie tunsin lumiukkuo. Hänen kera valššasi šuuri emäkani pitkine korvineh.
Puitto lumoutettuna mie pitälti šeisoin ta kačoin tanšših, kumpasešša pyörittih lumitähet ta Uuvven vuuvven simvolit. Lallattuan tuttuo šäveltä mie tanššin heijän kera. A šiitä musiikki alko hilletä, kiihtyjä tuuli vei kunne lienöy lumitähtijä. Ympäri kaikki hilleni, starinamaiset huamut heti hävittih.
Mie läksin polkuo myöten kotih ta hil’l’asešti lallatin ennein kuultuo šäveltä. Šiitä miula tuli vähän ikävä, jotta kaikki loppu yhtä vuottamatta kuin alko. Nykyjäh kenkänä ei rupie uškomah ihmehih, vet mitänä ei jiänyn, kaikki haihtu.
Tultuo kotih mie jakšoin palton, panin jalkah töppöset ta aššuin huoneheh.
– Oho! Ihmeh!
Miun pehmieššä kiikkustuulašša vapuašti istu ta kiikku tuntomatoin eläin. Tietyäkšeni hänellä oli lumiukon vartalo ta nenä, a šilmät, korvat ta käpälät oltih kanilta. Nähtyö miut hiän šano kovalla iänellä:
– Terveh!
“Kaiken lisäkši hiän vielä i pakajau”, mie smietin.
Mie vaštasin hänellä:
– Terveh! Ken šie olet?
– Zoja, šiehän kyšyit ihmehtä, vot mie i olen täššä! Olen Uuvven vuuvven 2023 simvoli, kani! šano eläin.
Mitänä ymmärtämättä mie tuaš kyšyin:
– A miksi šiula on porkkanannäköni nenä?
Eläin vaštasi:
– Ka mie olen lumiukon puvušša, vet kohta tulou uuvvenvuuvven karnavali.
– Avoi-voi! No šie, kani, pölätit milma! henkähin mie helpotukšella. – Šilloin kaikki on kunnošša. A miepä heti smietin, jotta špouvasin šiut kotih. Eklein televiisorissa kačoin kauhien filmin mutanttiloista. Miušta tuntu, jotta šie olet geeniteknologijan tevoš ta kiukkustuulašša istuu lumiukon ta kanin gibriidi. Jumalan kiitoš, jotta olet vain kani lumiukon puvušša! Olen iloni kun miula on šemmoni vieraš, ka pitäy smiettie, mitein nimittyä šilma. Mie kekšin! Šie olet Lumikani.
Kani alko vesseläšti nakrua ta rupesi laulamah:
– Olen kani, kani, kani! Hyppyän kunne tahtonen! Ta voin vesseläšti onnitella šiun yštävie!
– Lumikani! Hyvä, jotta olet miun kera! Yheššä rupiemma iloštumah vierahista ta melusašta pruasniekkastolašta, a šuattuas’s’a vuotta 2022 toivotamma kaikilla lujua tervehyttä ta lykkyö Uutena vuotena!
Lumikani alko kiiluo muhašša:
– Mieki olen mielissäni šemmosešta vierahanvaraisuošta ta vuotan tapuamista šiun yštävien kera!
A šiitä hiän anto miula käpälät ta myö lujašti šepäytymä. Ta mie ymmärrin, jotta vuotena 2023 kaikki tulou hyvin!
Yštäväni, ušo uuvvenvuuvven ihmehih – ne toteuvutah!
