Taikalahja
Aamulla joulukuusen alta lapset löysivät lahjat: cd-soittimen Matille ja pikkuisen rannekellon Annille.
— Hurraa! Se on ihana! Se tikittää!— tyttö painoi kellon korvaansa. Se on taikakello, joulupukilta!
— Hmm, taikakello! - hihitti Matti. Lahjat ovat tietysti ihanat! Meidän vanhempamme yrittivät tehdä meille paljon, ei voi sanoa tähän muuta!
— Lahjat ovat joulupukilta! Se on taikakello, - Anni väitteli.
— Ahaa, veli vahvisti pisteliäästi. Ja cd-soitin on myös taianomainen, sen sisällä on taikapatterit! On hauska uskoa joulupukkiin jo kuuden vuoden iässä!
Anni pahastui. Kello oli hyvin kaunis, sillä oli mustat osoittimet, ja kello tikitti niin hyvin, ettei ollut mitään halua jatkaa juttelua epämiellyttävän Matin kanssa. Sillä hetkellä huoneeseen tulivat äiti ja isä.
— Mikä oli kuusen alla? - isä kysyi.
Äiti katsoi Annin silmiin.
— Normaalisti, poika vastasi kummankin puolesta vanhimman veljen oikeudella. Kiitos joulupukille, lahjat ovat hyvät!
Äiti ja isä huokaisivat hämmästyksestä katsellessaan cd-soitinta ja Annin taikakelloa. Matti vilkaisi sisareensa näin, kuten halusi sanoa "Tunne meidät!"
Sitten kaikki lähtivät kaupungin aukiolle ja jäälinnalle, ratsastivat kamelilla ja söivät hattaraa. Silloin tällöin Matti kiusoitteli sisartaan:
— No, Anni, kuinka paljon aikaa taikakellosi näyttää?
Illalla sen jälkeen, kun toisessa kaupungissa asuva mummo, äidin äiti soitti ja onnitteli joulun johdosta, Matti jatkoi taas keskustelua:
— Tiedät itse, että kellosi ei ole taianomainen lainkaan. Voimme tarkistaa, onko sillä taikavoima. Jos se on taikakello, niin sille ei tapahdu mitään pahaa.
— Se ei pelkää mitään, Anni vastasi ja otti kellon jostain syystä ranteestaan pois. Yhtäkkiä Matti sieppasi kellon sisarensa kädestä kiinni, puristi sitä nyrkissään ja löi kaikin voimin kirjoituspöytää nurkillaan.
— Jos se on taikakello, sille ei tapahdu mitään vahinkoa.
— Anna se minulle takaisin, tyttö oli peloissaan.
Vanhin veli avasi nyrkkinsä ja painoi sen korvaa vasten.
— Tikittääkö se, tyttö kysyi kuiskaten.
Matinn kasvot venyivät kamalasti ja valkenivat. Hän pelkäsi vielä enemmän kuin hänen nuorin sisarensa hetken päästä.
— Ei…, vastasi kuiskaten Matti.
Ja yhtäkkiä hän pyysi tukahdutetulla äänellään niellen sanoja:
— Älä vain kerro sitä kenellekään?! Sopiiko?! Kello on rikottu jonkin verran, tiedän! Minulla on rahaa, huomenna korjaamme sen! Talomme ensimmäisessä kerroksessa on kellokorjaamo!
Juhlat kestivät vielä kolme päivää, mitkään korjaamot eivät toimineet.
Neljäntenä aamuna Matti ja Anni lähtivät kellokorjaajalle.
— Tässä on kello, katsokaa, olkaa hyvää, - veli ojensi korjaajalle pienisen kellon mustine osoittimineen.
— Odota hetkeä, - korjaaja hymyili ja avasi nopeasti kellon koneiston.
Matti laittoi kätensä taskuun hakemaan rahaa. Hän otti varmuuden vuoksi mukaan kakki säästönsä.
— En ymmärrä mitään, yhtäkkiä korjaaja lausui hajamielisesti. Täällä sisällä on vain jäätä. Ja se sulaa…
