Sähköinen väestönlaskenta alkaa ensi vuonna

Sähköinen väestönlaskenta alkaa ensi vuonna

Ilona Veikkolainen
19.10.2020
Ihminen voi vastata lomakkeen kysymyksiin sähköisessä muodossa Valtiolliset palvelut –portaalin välityksellä tai jäädä odottamaan laskijaa kotiinsa. Laskija kiertää jokaisessa kodissa kyselemässä henkilötietoja.
Ensi vuonna laskijat käyttävät omassa työssään tabletteja. Kuva: chuvash.gks.ru
Ensi vuonna laskijat käyttävät omassa työssään tabletteja. Kuva: chuvash.gks.ru

Venäjä valmistautuu ensimmäiseen sähköiseen väestönlaskentaan. Sen perusvaihe kestää 1.—30.huhtikuuta 2021.

Laskijat eivät enää täydennä lomaketta käsin. Työssään he käyttävät tabletteja.

— Laskijoiksi hyväksymme koulutettuja henkilöitä, jotka osaavat käyttää hyvin tietokonetta tai tablettia. Arvioiden mukaan tarvitaan 1 187 laskijaa, Venäjän tilastohallinnon Karjalan osaston varajohtaja Ljudmila Korol kertoo.

Harvoissa tapauksissa käytetään paperilomakkeita.

Ensi vuonna henkilötietoja kerätään eri tavoin. Ihminen voi vastata lomakkeen kysymyksiin sähköisessä muodossa Valtiolliset palvelut –portaalin välityksellä.

Portaalissa ihminen voi täyttää oman lomakkeen ja myös omien perheenjäseniensä lomakkeet.

Ihminen voi käydä laskentapisteessä tai jäädä odottamaan laskijaa kotiinsa. Laskija kiertää jokaisessa kodissa kyselemässä henkilötietoja.

— Toivomme, että monet ihmiset haluavat vastata lomakkeen kysymyksiin Valtiolliset palvelut -portaalilla. Se helpottaa tuntuvasti tilastollisten tietojen keräämistä, Korol korostaa.

Lomakkeessa on kansallisuuskysymys ja kysymys kielistä, joita venäjän lisäksi ihminen käyttää arkielämässään.
Ljudmila Korol, Karjalan osaston varajohtaja

Karjalan kaukaisissa ja hankalapääsyisissä kylissä väestönlaskenta alkaa ensi vuonna 1.kesäkuuta ja kestää 30.kesäkuuta asti.

— Valamo on hankalapääsyinen paikka. Siihen avataan laskentapiste, jossa on yksi laskija. Ennakkolaskelman mukaan nyt Valamossa asuu 482 ihmistä.

Myös kaksikymmentäkaksi Äänisniemen kylää pidetään hankalapääsyisinä. Laskija voi saapua niihin vain vesitse.

Osallistuminen väestönlaskentaan on vapaaehtoista.

— Väestönlaskenta suoritetaan kymmenen vuoden välein. Laskennan tuloksilla on suuri merkitys ja jokaisen ihmisen on ymmärrettävä se. Viimeisen laskennan tulosten perusteella päätettiin, kuinka monta koulua, päiväkotia ja sosiaalista laitosta pitää rakentaa Karjalaan.

Väestönlaskennan avulla viranomaiset saavat tarkkaa tietoa tasavallan sosiaalisesta ja demografisesta tilanteesta, ihmisten asunto-oloista, heidän työllisyydestään ja kansallisuudestaan.

— Lomakkeessa on kansallisuuskysymys ja kysymys kielistä, joita venäjän lisäksi ihminen käyttää arkielämässään, Ljudmila Korol sanoo.


Noin 550 ihmistä jokaista laskijaa kohden

Valmistautuminen väestönlaskentaan kestää ensi vuoden maaliskuuhun asti. Nyt Karjalan piireissä kunnostetaan katuja ja piha-alueita. Katuvalaistuksen, katujen ja teiden kilpien, talonumeroiden ja nimikylttien puute vaikeuttaa laskijan toimintaa.

Kulkukoirat ovat myös ongelma jokaisessa väestönlaskennassa.

Tarpeen tullen sisäministeriön työntekijät huolehtivat turvallisuudesta laskennan aikana.

Laskijat työskentelevät ilman viikonloppuja. Jokaisen laskijan on otettava kirjoille noin 550 ihmistä.

— Ennen väestönlaskennan alkua järjestetään tietokampanja ja televisiokanavoilla esitetään, miltä laskija näyttää, Venäjän tilastohallinnon Karjalan osaston varajohtaja Ljudmila Korol kertoo.

Myös laskijoiden puhelinnumerot ilmoitetaan.

 


Lisää aiheesta
Oma Mua
Ei voi olla! Minä olen sijalline…
Erähiči minä keriän must’oidu zdaittavakse. Tässäh nedälin aloh kävyin sinne, keräin da zdaičin. Toiči kai kahteh kerdah päiväs kävyin: huondeksel da ehtäl, a päiväl koisgi ruaduo on.
Karjalan Sanomat
Sanelu: Murmanskin alue mukana tempauksessa
Huhtikuun 19.—26. päivinä voi kirjoittaa sanelun karjalan ja vepsän kielellä. Tänä vuonna tempaukseen liittyy Murmanskin alue.
Karjalan Sanomat
Periodika esittelee itsensä Venäjä-messuilla
Karjalan suomen-, karjalan- ja vepsänkielisiä lehtiä ja kirjoja julkaiseva kustantamo Petroskoista tutustuttaa messuvieraita tuotteisiinsa ja karjalaiseen kulttuuriin.
Karjalan Sanomat
Nuoret oppivat laulamaan joikuja
Petroskoissa maanantaina käynnistyneellä etnoleirillä tutkitaan karjalaista kansanlauluperinnettä. Tänä vuonna saatiin ennätysmäärä hakemuksia laulunharrastajilta eri puolilta Venäjää.
Oma Mua
Rohkeimmat otettih ošua talvikalaššukšeh
Kalevalašša piettih perintehellini talvikalaššukšen kilpailu.
Karjalan Sanomat
Balettitanssijat rikkoivat myytin Lumitytöstä
Nykybaletti Vertikaali ensiesitettiin Karjalan musiikkiteatterissa osana Lumityttö: myytti ja todellisuus -hanketta. Baletti esitetään myös kansainvälisellä DanceInversion-nykytanssifestivaalilla Moskovassa.
Karjalan Sanomat
Liitto yhdistää, opettaa ja valistaa
Karjalan rahvahan liitto on täyttänyt 35-vuotta. Järjestön tuella tasavallan asukkaat lukevat karjalaa, omaksuvat kulttuuria ja osallistuvat hankkeisiin.
Oma Mua
Vienan ta Repol’an Karjalan käsitöitä opaššettih Petroskoissa
Viime netälillä Petroskoissa piettih käsityökurššija. Trajektorija-fondin joukko opašti kaikkie halukkahie leikkuamah puušta ta ompelomah.
Karjalan Sanomat
Ystävyysseura aikoo lopettaa toimintansa
Karjala–Suomiystävyysseuran puheenjohtaja kutsuu jäseniä kokoukseen päättääkseen seuran kohtalosta. Järjestön toiminta lienee loppusuoralla.
Oma Mua
Vaiku pagizemal suau tiijustua, midä rahvas tahtotah
Karjalan Rahvahan Liitto täyttäy tänä vuon 35 vuottu. Vuvvennu 1989 Liitto on yhtistännyh lujii karjalazii, Karjalan muan suvaiččijoi, oman rahvahan uskottavii puolistajii, oman kielen kandajii.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana