Puškin-kortti: Ohjelman suosiota on syytä lisätä

Puškin-kortti: Ohjelman suosiota on syytä lisätä

Anna Umberg
10.03.2023
Yli 10 000 Puškin-korttia jäi käyttämättä Karjalassa. Kulttuurityöntekijät aktivoituivat ja lähtivät kouluihin kertomaan kortin mahdollisuuksista.
Segežan museokeskuksen työntekijät kertoivat 4. koulun yhdeksäsluokkalaisille Puškin-kortin mahdollisuuksista. 12+ Kuva: Segežan museokeskuksen Vkontakte-sivu
Segežan museokeskuksen työntekijät kertoivat 4. koulun yhdeksäsluokkalaisille Puškin-kortin mahdollisuuksista. 12+ Kuva: Segežan museokeskuksen Vkontakte-sivu

Puolet Puškin-korteista ovat jääneet käyttämättä Karjalassa. 

— Tasavallassa on jaettu yli 50 prosenttia korteista. Luku on melko suuri, mutta yli 10  000 korttia on jäänyt aivan käyttämättä, Varvara Lebedeva kertoi Karjalan lainsäädäntökokouksen opetuksen, kulttuurin, urheilun ja nuorisopolitiikan komitean istunnossa.

Syynä on se, etteivät kulttuuritapahtumat houkuttele nuoria. Tasavallan piireissä tilanne on toisenlainen. Piireissä ei ole kiinnostavia tapahtumia, joissa nuoret voisivat käydä. Toisaalta piireissä vierailevat tapahtumat eivät ole erityisen suosittuja nuorten keskuudessa. Sen lisäksi piireissä toimivat kulttuurilaitokset kohtaavat teknisiä vaikeuksia. 

Kun ohjelma käynnistyi elokuussa 2021, siihen liittyi yhdeksän kulttuurilaitosta. Vuoden 2023 alkuun mennessä ohjelmaan on liittynyt jo 43 laitosta, joiden joukossa ovat museot, teatterit, elokuvateatterit, filharmonia ja kirjastot. Karjala on Venäjän ensimmäisiä alueita, joilla kirjastot ovat liittyneet ohjelmaan. 

Karjalan elokuvateatterit liittyivät ohjelmaan helmikuussa 2022, muttei se ole kuitenkaan pelastanut tilannetta tuntuvasti. 

— Pidän enemmän elokuvissa käymisestä kuin teatterissa käymisestä. Puškin-kortilla pääsee katsomaan vain kotimaisia elokuvia. Elokuvateattereissa näytetään vähän mielenkiintoisia elokuvia, joissa voi käydä kortilla, 14-vuotias Jelena Batšurina kertoi.

Tasavallassa on jaettu yli 50 prosenttia korteista. Luku on melko suuri, mutta yli 10  000 korttia on jäänyt aivan käyttämättä.
Varvara Lebedeva, Karjalan varakulttuuriministeri

Karjalan varaopetus- ja urheiluministeri Natalja Volkova ehdotti ideaa sarjalippujen käyttöönotosta.— Esimerkiksi voi käyttää sarjalippua filharmonian konserttiin toisena päivänä ja toisena päivänä teatteriesitykseen. Seuraavalla kerralla voi käydä sarjalipulla muussa kulttuurilaitoksessa. Kulttuuriministeriö lupasi tarjota sellaisia sarjalippuja, Volkova sanoi.

Volkovan mukaan ongelma on myös siinä, ettei moni nuori tiedä Puškin-kortin mahdollisuuksista. Hän on sitä mieltä, että pitää tehdä enemmän yhteistyötä koulujen opettajien ja vanhempien kanssa.

Opetuksen, kulttuurin, urheilun ja nuorisopolitiikan komitean johtaja Galina Gorelikova korosti istunnossa, että Karjalan kulttuuriministeriön ja opetus- ja urheiluministeriön välisellä vuorovaikutuksella on tärkeä rooli tässä asiassa. 

— Tärkeintä on houkutella kulttuurin pariin mahdollisimman paljon nuoria, Gorelikova sanoi. Segežan museokeskus aktivoitui ja lähti 4. kouluun kertomaan 9-luokkalaisille kortin mahdollisuuksista. Keskuksen työntekijät järjestivät Puškin-kortille omistetun tunnin. Koululaiset saivat tietää, miten pitää ostaa lippu tapahtumaan, mistä löytää tiedot kulttuuritilaisuuksista ja miten voi tilata Puškin-kortin. Vain kahdella oppilaalla oli Puškin-kortti. Museo jatkaa sellaisten tuntien järjestämistä.

Menestyksekkäitä kokemuksia voisi levittää muiden oppilaitosten käyttöön, jotta Puškin-korttia tehtäisiin tunnetuksi Karjalassa.
Galina Gorelikova, Opetuksen, kulttuurin, urheilun ja nuorisopolitiikan komitean johtaja

Gorelikovan mukaan hyvä tapa on liittää opetussuunnitelmaan kulttuuritapahtumia. Näin menetellään jo muutamassa koulussa. 

— Kun luimme Gogolin Reviisoria koulussa, kirjallisuuden opettajamme kutsui meidät Nukketeatteriin katsomaan Reviisoria. Ostimme lipun Puškin-kortilla ja lähdimme päivällä teatteriin. Ne, joilla ei ole korttia, jäivät kouluun opiskelemaan, Petroskoin 1. lyseon oppilas Jekaterina Sidorova kertoi.

Reviisori tavoittelee Venäjän ylintä teatteripalkintoa, Kultaista naamiota. Reviisorin lisäksi myös Cyrano de Bergerac on suosittu nuorten keskuudessa. Puškinkortilla pääsee myös katsomaan KALEVALA.RUnot -esitystä, joka perustuu Kalevalan runoelmaan. 

Vuonna 2022 kortilla ostettiin 713 lippua Nukketeatterin esityksiin. 

— Menestyksekkäitä kokemuksia voisi levittää muiden oppilaitosten käyttöön, jotta Puškin-korttia tehtäisiin tunnetuksi Karjalassa, Gorelikova sanoi.

Virallisten tietojen mukaan Karjalassa on jaettu melkein 30 000 korttia eli 53 prosenttia kaikista mahdollisista saajista. Puškin-kortti -ohjelmaan varatuista 279,6 miljoonasta ruplasta on jäänyt käyttämättä 106 miljoonaa ruplaa. 



Lisää aiheesta
Oma Mua
Koivu šyöttäy, juottau, lämmittäy, kaunehuolla ihaššuttau
Koivu on Karjalan yleisin lehtipuu. Še tykkyäy valuo ta avarua, kašvau aukeilla kohilla jokien ta järvien rannoilla, pitin peltojen ta niittyjen reunoja. Ruttoh kašvaja koivu ottau ihmisien jättämie vil’l’avie maita.
Karjalan Sanomat
Laatokan pohjasta löytyi uponnut laiva
Venäläiset sukellusharrastajat löysivät aluksen Valamon läheltä. Se ajoittuu todennäköisesti 1800—1900-luvuille.
Kipinä
Härän starina
Starina vienankarjalakši, kuin härkä toi mečäštä hyvät otukšet ta kuin ukko ta akka šuatih šiitä äijän rahua.
Karjalan Sanomat
Legendaarinen Sattuma palasi keikkalavoille
Kolme vuotta sitten keikkailun lopettanut Folk Band Sattuma soitti paluukeikkansa Petroskoissa.
Oma Mua
“Kotimuan voima” valmistautuu piätapahtumih
Kotimuan voima -projektin anšijošta noušou kiinnoššuš kanšankulttuurih, karjalan kieleh ta perintehih, vielä enemmän ihmistä lisäytyy šeuran etnokulttuuritoimintah.
Kipinä
Hiiret da viizas Kaži
Indien rahvahan suarnu sih näh, kui älykkähät hiiret ajettih iäre viizahan Kažin.
Karjalan Sanomat
25 vuotta avuksi kielten kehityksessä
Toukokuussa karjalan ja vepsän kielen termistö- ja oikeinkirjoituslautakunta on täyttänyt 25 vuotta. Lautakunnan ansiosta karjala ja vepsä ovat saaneet uutta monipuolista sanastoa.
Karjalan Sanomat
Mehiläishoito kehittyy Kintahankylässä
Aloittelevat mehiläistarhaajat haluavat saada tänä vuonna noin 19 kiloa hunajaa kustakin 20 pesästä.
Oma Mua
Šäynyä-vävy
Starina vienankarjalakši kertou Tyyne-neiččyöštä ta hänen ihmehtapuamisešta hopien miehen kera. Šen jälkeh tytön ta hänen perehen kohtalo muuttu.
Oma Mua
Viktor Vikulin: “Šukututkimuš tuli elämän uuvvekši tarkotukšekši”
Tämän jutun piäšankarina on Viktor Vikulin. Miehellä on 72 vuotta, hiän on šyntysin Kuorilahešta, nyt eläy Kiestinkissä.
Kirjaudu sisään
Rekisteröityä
Salasana
Vahvista salasana