Opettaja, radisti, rautatieläinen
Raisa Pronkina on syntynyt Leningradin alueen Zaozerjen kylässä, joka sijaitsee lähellä Karjalan tasavallan rajaa.
Koulun jälkeen tyttö opiskeli Petroskoin pedagogisessa opistossa. Valmistuttuaan hän lähti opettajana Karhumäen piirin Pinduisen taajamaan. Siinä hänet tavoittikin sota.
Raisa oli evakossa siperialaisessa kylässä Kemerovon alueella. Siellä hän työskenteli opettajana paikallisessa koulussa. Vuonna 1942 hän päätti lähteä vapaaehtoisena rintamaalle. Nuori nainen jätti hakemuksen paikalliseen sotakomissariaattiin ja hänet määrättiin viestintäjoukkoon.
Raisa opiskeli radioviestinnän koulussa Voronežin kaupungissa ja sitten kävi kurssit Novosibirskissa. Hän sai radistin ammatin ja keväällä 1943 hänet lähetettiin Kalininin rintaman toisen panssaridivisioonan viestintäpataljoonan radiojoukkoon.
Jo saman vuoden kesällä Raisa osallistui ankariin taisteluihin Orjol—Kursk-suunnalla. Operatiivisesta ja luotettavasta viestintäyhteyden järjestyksestä hänet palkittiin Rohkeudesta-mitalilla. Lisäksi Pronkina sai korpraalin sotilasarvon.
Samana vuonna Raisa tutustui tulevaan Aleksandr-mieheensä, joka oli myös radistina. Rintamalla he menivät naimisiin.
— Sitten oli taisteluja Brjanskin alueen sekä Ukrainan, Valko-Venäjän ja Liettuan vapauttamisesta. Vietimme Uuttavuotta 1945 Königsbergissä ja Voitonpäivää Leningradin alueen Tokarin kylässä, jossa asuivat silloin minun vanhempani. Tokarissa syntyikin meidän poikamme Jevgeni, Raisa Pronkina kertoo.
Sodan jälkeen Raisa Pronkina työllistyi rautatieyhtiöön Tokari-aseman päivystäjän operaattoriksi. Silloin Petroskoin ja Olhavan välillä sijaitseva asema vasta aloitti toimintansa. Siinä sijaitsi höyryveturien korjausvarikko.
— Kun 1960-luvun alussa höyryveturien tilalle tulivat dieselveturit ja vetomatka Petroskoista jatkui Lotinapeltoon ja Olhavaan saakka, ei Tokarin asemalla tarvittu enää operaattoria. Sitten minä työskentelin vaunuemäntänä Petroskoi—Leningrad-junassa, veteraani muistelee.
Seitsemän vuoden kuluttua Pronkinasta tuli Oktjabrskaja-rautatien Petroskoin osaston päivystäjän operaattori. Uusi virka oli hyvin vastuullinen, mutta työssä naista auttoi sodan kokemus ja vahva luonne.
Siinä virassa hän työskenteli aina vuoteen 1976, jolloin jäi eläkkeelle. Moitteettomasta työstä hänet palkittiin kahdella Ansioitunut rautatieläinen -merkillä.
— Eläkkeellä muutin Petroskoista Tokarin kylään ja nyt asun vanhempieni talossa. Talo sijaitsee lähellä rautatieasemaa, jossa vuosia sitten aloitin oman työelämäni. Tulipalon jälkeen talo on rakennettu uudelleen. Nyt poikani käy vaimonsa, lapsiensa ja lastenlastensa kanssa usein luonani. He auttavat minua kaikissa kotitöissä, Raisa Pronkina sanoo.
— Vielä minulla on kissa Musja ja sen poika Tsygan.
Paikalliset asukkaat ja naapurit arvostavat Raisa Pronkinaa. He auttavat veteraania tarpeen tullen: käyvät ostoksilla, lapioivat lunta pihapoluilta ja juttelevat mielellään hänen kanssaan.
Korkeasta iästään huolimatta veteraani muistaa yhä kaikki ihmiset, joiden kanssa hän on eri vuosina työskennellyt.
26. heinäkuuta omaiset, tuttavat, rautatieläiset ja paikalisasukkaat kokoontuivat Raisa Pronkinan taloon onnittelemaan äitiä, mummoa, isomummoa, kollegaa, naapuria ja ystävää merkkipäivän johdosta.
