Kun neuvostovalta tuli Karjalaan
Lokakuussa tuli kuluneeksi sata vuotta Tarton rauhan solmimisesta Neuvosto-Venäjän ja Suomen välillä. Sopimus oli Vienan Karjalan valtiollisen aseman kannalta ratkaiseva.
Siitä ja muusta lukee Viena 1919—1922 – Kun neuvostovalta tuli Karjalaan –teoksesta. Kirja ilmestyi viime kesänä harrastajahistorioitsija, Karjalan Sivistysseuran varapuheenjohtajalta Pekka Vaaralta ja on jatko-osa hänen vuonna 2018 ilmestyneelle kirjalleen Viena 1918 – Kun maailmansota tuli Karjalaan.
— Jatko-osan tekoon on kaksi syytä: herpaantumaton kiinnostukseni Vienan historiaan ja edellisen kirjani lukijoilta saatu kannustava palaute. Monet lukijat pitivät kirjaani mielenkiintoisena ja kysyivät, mitä Vienan Karjalassa tapahtui vuoden 1918 heimosotaretken kukistumisen ja maailmansodan päättymisen jälkeen, Vaara kertoo.
Suomessa on jo ilmestynyt muutamia arvioita kirjasta, muun muassa Venäjän tutkimuksen professorilta Timo Vihavaiselta. Palaute on ollut myönteistä. Tutkija suunnittelee kolmatta osaa ja on jo alkanut tutkia seuraavaa ajanjaksoa eli vienankarjalaisten elämää neuvostovallan alkuaikoina 1922—1935.
— Olen pannut merkille, että ajanjakso neuvostovallan voitosta suuren terrorin alkuun on tutkimatta erityisesti siltä osin, miten tavallinen kansa eli jokapäiväistä elämäänsä Vienan kylissä, Vaara sanoo.
Uutuuskirjassa käydään läpi Vienan Karjalan keskeiset tapahtumat Venäjän sisällissodan aikana. Niitä olivat muiden muassa karjalaisten itsenäisyysmiesten kokous Kemissä maaliskuussa 1919, Karjalan väliaikaisen hallituksen muodostaminen kesällä 1919, puna-armeijan suorittama Vienan kylien haltuunotto kesällä 1920 ja nälänhädästä syntynyt kapinaliike talvella 1921—1922. Niiden valossa kerrotaan muutamista kiinnostavista johtohahmoista.
— Tällaisia ovat muun muassa vähemmän tunnetut henkilöt: Murmanskin suomalainen konsuli Eero Lampio, Vienan väliaikaisen hallituksen jäsen Teppo Petterson-Väinölä ja tunkualainen metsäsissipäällikkö Ossippa Borissainen, Vaara sanoo.
Vaaran mukaan Vienan tapahtumista 1918—1922 on julkaistu monia ansiokkaita tutkimuksia, muistelmia ja kaunokirjallisia teoksia. Suomalaisissa julkaisuissa näkökulma on usein vahvasti suomalaiskansallinen. Venäjällä erityisesti neuvostoaikaan julkaistuissa kirjoissa näkökulma on vastaavasti neuvostoideologian värittämä.
— Tässä kirjassa, kuten edellisessäkin, pyrin tarkastelemaan maailman, Venäjän, Suomen ja Karjalan tapahtumia ennen muuta karjalaisten näkökulmasta. Yritän kuvata ja arvioida karjalaisten omia valintoja sekä sitä, miten suurvaltojen ja pienempien naapurivaltioiden pääkaupungeissa tehdyt päätökset heijastuivat karjalaisten kohtaloihin noina levottomina vuosina, Vaara kertoo.
Kirja pohjautuu lukuisiin kirjallisiin dokumentteihin, jotka on saatu monista Helsingin ja Petroskoin arkistoista. Lähdeluettelossa on noin sata nimikettä suomen, venäjän ja englannin kielellä.
— Avartavia aikalaiskuvauksia ovat 1920—1930-luvuilla Suomessa ja Karjalassa ilmestyneet, rintaman eri puolilla tapahtumiin osallistuneiden muistelmat. Ne antavat elävän, mutta toisaalta ristiriitaisen kuvan kirjassa käsitellyistä tapahtumista, Vaara kertoo.
Tutkijan mukaan mielenkiintoista luettavaa ovat myös 1920-luvun sanomalehdet Suomessa ja Karjalassa.
— Olen lukenut huolella muun muassa Karjalan Kommuuni –lehden numerot vuosilta 1920—1922, jotka ovat mikrofilmeillä Suomen kansallisarkistossa, Vaara sanoo.
Dokumenttien lisäksi kirjassa on käytetty katkelmia kaunokirjallisuudesta. Tästä voi mainita vienankarjalaisen kirjailijan Nikolai Jaakkolan Pirttijärven rantamilla –trilogian, jossa hän on kuvannut tuon ajan tapahtumia nuoren miehen silmin.
— Jaakkola on myös arvioinut tapahtumien taustalla vaikuttaneita yhteiskunnallisia olosuhteita. Mielenkiintoinen on hänen pohdiskelunsa talven 1921—1922 kapinan syistä. Sitä olen lainannut kirjassani, Vaara kertoo.
Valokuvien löytäminen vuosilta 1919—1922 oli Vaaran mukaan varsin vaikeaa. Kuitenkin parikymmentä kuvaa hän on löytänyt muiden muassa Karjalan kansallisarkistosta, Karjalan Sivistysseuran arkistosta ja historiakirjoista.
Suomen ja Karjalan välillä oli iso kuilu
Tutkija Pekka Vaaran tekemät historiakirjat Viena 1918 ja Viena 1919—1922 antavat hyvän kuvan Karjalan kansan ajattelusta noina suuren sekasorron vuosina. Siitä käy selväksi, että karjalaiset eivät suinkaan olleet yhtenäinen kansa, jolla oli selkeä kansallinen linja ja johto.
— Karjalaiset olivat hämmentyneitä ja epätietoisia monista suunnista tulleiden poliittisten vaikutteiden keskellä ja ajautuivat taistelemaan paitsi suomalaisia ”vapauttajia” vastaan myös keskenään. Yllättävää oli myös, miten eri linjoilla Aunuksen ja Vienan karjalaiset olivat historiallisen kehityksen seurauksena, Vaara kertoo.
Vaaran mukaan suomalaiset heimosoturit tai itsenäistä Karjalaa puuhanneet karjalaiset eivät olisi oivaltaneet sitä suurta kehitysasteen eroa, joka sata vuotta sitten vallitsi Suomessa ja Karjalassa.
Suomi oli saanut 1800-luvun kuluessa kehittyä autonomisena alueena, jolla oli selkeät rajat, kansallisesti yhtenäinen väestö ja vahva itsehallinto. Suomalaiskansallinen herääminen oli tuottanut kansallisen tietoisuuden ja kulttuurin. Sadan vuoden aikana oli luotu koululaitos. Suomella oli valmiina itsenäisen valtion edellyttämä taloudellinen perusta, kehittynyt teollisuus ja infrastruktuuri, oma raha ja omat lait.
— Lähes kaikki tämä puuttui Karjalasta sen lisäksi, että väestöpohja, joka oli alle kymmenesosa Suomesta, oli kansallisesti ja poliittisesti kovin epäyhtenäinen, Vaara toteaa.
