Petroskoi-päivä: ohjelmatarjonta kattaa koko keskustan

26.06.2026
Koko päivän kestävää ohjelmaa on luvassa muun muassa kaupungin rantakadulla ja kulttuurikeskuksissa.
Petroskoin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin yhtyy tavallisesti koko kaupunki. Ohjelmistoon kuuluu paljon musiikkia, urheilua ja koko perheelle omistettuja tapahtumia. 0+ Kuva: Petroskoin kulttuuritalon VKontakte-sivu/Aleksandr Podjelski
Petroskoin syntymäpäiväjuhlallisuuksiin yhtyy tavallisesti koko kaupunki. Ohjelmistoon kuuluu paljon musiikkia, urheilua ja koko perheelle omistettuja tapahtumia. 0+ Kuva: Petroskoin kulttuuritalon VKontakte-sivu/Aleksandr Podjelski

Lauantaina 27. kesäkuuta juhlitaan Petroskoin syntymäpäivää. Suurin osa tapahtumista järjestetään kaupungin keskustassa. Juhlaohjelma kutsuu kaupunkilaisia ja turisteja nauttimaan Petroskoista musiikin, tanssin, urheilun, luontoelämysten ja erilaisten aktiviteettien äärellä.

— Tänä vuonna Petroskoin rantakadusta tulee juhlan pääpaikka. Ohjelmassa on muun muassa Vanhan kaupungin illuusiot -juhla, Pohjoisen legendat -voimaurheilufestivaali, Petrovskaja Venetsia -niminen festivaali ja droonien lennätyskilpailut, Petroskoin kaupunginjohtaja Inna Kolyhmatova kirjoitti VKontakte-tilillään.

Lisäksi juhlatapahtumassa on mukana Onego-Jazz-festivaalille osallistuvia nuoria jazzmuusikoita. He esiintyvät TeatrA-ravintolan vieressä Kirovinkadulla.

Petroskoi-päivän juhlaohjelma löytyy täältä.


Liity Oma Median MAX-kanavalle!


SIMILAR NEWS
Oma Mua
Jyškyjärven pruasniekka keryäy vierahie
Heinäkuun 24.–25. päivinä Jyškyjärveššä vietetäh Kylän päivä.
Oma Media
Дом дружбы: полтысячи мероприятий за полгода
Дом дружбы народов Республики Карелия за первую половину 2026 года организовал порядка пятисот мероприятий — конференций, круглых столов, семинаров и встреч.
Karjalan Sanomat
Kotus: muistolähetyksestä kuukauden sana kesäkuussa
Muistolähetys on ohjelma, joka lähetetään merkittävän henkilön tai tapahtuman muiston kunnioittamiseksi radion, television tai tietoverkon välityksellä.
Karjalan Sanomat
Polttoainetilanne: chatbot tiedottaa Karjalan piireistäkin
Tietoa polttoaineen saatavuudesta ja tauoista huoltoasemien toiminnassa päivitetään kerran tunnissa.
Oma Mua
Jessoilu: uvvet sijat 140 lähtemäle
Mägriän souhozan Jessoilan kyläs olijois fermois suurendetah elättilöin luguu.
Kodima
Karjalas vahvištadihe varukahiden kazvmusiden lugetiž
Sihe mülüi kahesa kazvmusiden rodsugud, miččiden levitamine tariž pidätada.
Oma Mua
Puškinan korti: viijes tuhendes seiččemeh
Ven’an kul’tuuran ministerstvu kehoitti suurendua Puškinan kortin limiittu seiččemeh tuhandeh rubl’ua.
Karjalan Sanomat
Karjalaiset perinteet kohtasivat Akonlahden juhlassa
Yli 200 vierasta kävi melkein 70 vuotta sitten poltetun kylän paikassa viettämässä perinteistä juhlaa Petrun päivää. Paikka on Kostamuksen luonnonpuiston alueella.
Karjalan Sanomat
Merilevien jalostuslaitos aloitti Kontupohjan piirissä
Tehtaan rakentamiseen on käytetty yli 500 miljoonaa ruplaa. Yritys tarjoaa noin sata uutta työpaikkaa.
Oma Mua
Sordavalah luajitah ”tervehyön troppu”
Sordavalan linnas olemas olii linnalazien da tulolazien suvaittavu huogavundukohtu tahtotah suurendua.
Login
Please authorize:
Login:
Password:

Forgot your password?