Noin 200 valioluokan tainta kasvamaan Äänisenrannan piirissä

Noin 200 valioluokan tainta kasvamaan Äänisenrannan piirissä

15.09.2023
Suojun metsänhoitoalueelle istutettiin männyntaimia osana Säilytämme metsää -kampanjaa.
Istutettujen mäntyjen siemeniä käytetään myöhemmin metsänistutuksiin ympäri Karjalan. Kuva: Karjalan luonnonvara- ja ekologiaministeriön lehdistöpalvelu
Istutettujen mäntyjen siemeniä käytetään myöhemmin metsänistutuksiin ympäri Karjalan. Kuva: Karjalan luonnonvara- ja ekologiaministeriön lehdistöpalvelu

Äänisenrannan piirissä on ilmestynyt vielä yksi metsänsiemenviljelmä, josta saadaan jatkossa paranneltuja siemeniä metsänistutuksiin ympäri Karjalan. Metsäalan asiantuntijat istuttivat 189 varrennettua valioluokan männyntainta lähes hehtaarin kokoiselle Suojun metsänhoitoalueelle.

— Viidentoista vuoden kuluttua keräämme täällä männynsiemeniä, joiden perinnölliset ominaisuudet ovat parantuneet. Tutkimukset ovat osoittaneet, että tällaiset siemenet lisäävät satoisuutta ja puun laatua vähintään 15 prosenttia, Karjalan varaluonnonvarain- ja ekologiaministeri Sergei Šarlajev kertoi lehdistöpalvelulle.

Varaministerin mukaan viljelmän perustamista edelsi pitkäaikainen työ ominaisuuksiltaan parhaiden puiden klooneilla. 1980-luvulla tasavallassa kasvatettiin 137 parhaan puun koesatoa. 25 vuoden kuluttua arvioitiin niiden siemenjälkeläisiä. Tuloksena valittiin 21 puuta, joista otettiin pistokkaat tulevia istutuksia varten.

Istutus oli osa yleisvenäläistä Säilytämme metsää -kampanjaa. Vuosina 2019—2022 Karjalan kaikissa piireissä on kampanjan aikana istutettu yli 3 miljoonaa puuta ja pensasta yli 1 500 ihmisen voimin. Tänä vuonna tasavallassa on tarkoitus istuttaa yli 80 000 tainta. Istutuskampanja jatkuu lokakuun loppuun asti.


SIMILAR NEWS
Kodima
Universitetan üläopenikoile tehtihe tundištoituz “Periodika”-painištonke
Tämbei Petroskoin universitetan baltianmeren suomalaižen filologijan kafedran üläopenikad tuliba tundištamhas “Periodika”-painištonke.
Karjalan Sanomat
Karjalan tulli: Suomi käännyttää Venäjällä rekisteröityjä autoja takaisin
Syyskuun 16. päivästä alkaen Venäjän ja Suomen rajan Karjalassa ylitti 86 Venäjän kilvissä olevaa henkilöautoa. Suomen tulli on käännyttänyt takaisin kahdeksan autoa.
Kodima
Lapsidenkacui Karjalaspäi tegihe ühthižvenälaižen konkursan laureataks
Petroskoin “Lumikello”-päivkodin lapsidenkacui Svetlana Kobeleva ühtni “Parahim kodikelen da literaturan opendai”-konkursaha i tegihe sen laureataks.
Karjalan Sanomat
Venäläisen jazzin historia yksiin kansiin
Karjalan filharmoniassa esiteltiin kirja nimeltä Jazz 100: Venäläisen jazzin vuosisata 1922–2022. Kirja jaetaan ilmaiseksi tasavallan musiikkioppilaitoksiin.
Kodima
“Kodiman” jubilejaks avaitihe “Heledad henged”-foto-ozuteluz
“Periodika”-painišos avaitihe vepsläižiden modkuviden ozuteluz. Se om omištadud “Kodima”-lehtesen jubilejale.
Karjalan Sanomat
Lentotilastot: Petroskoin lentoasema on palvellut yli 74000 matkustajaa
Eniten matkustajia eli yli 14 500 Petroskoin lentoasema palveli elokuussa.
Kodima
Oma Media -portal: koume vot internet-verkos
Neciš aigas saital oli paindud 6000 uzištod da enamba 700 kirjutest. Pigai planuitas avaita uded saitan sargad.
Oma Media
Портал Oma Media: три года в сети
За это время на сайте было опубликовано более 6000 новостных заметок и более 700 статей. В скором времени будут открыты новые разделы.
Oma Mua
Oma Media -portali: kolme vuotta verkošša
Kolmen vuuvven aikana portalilla oli julkaistu yli 6 000 uutista ta yli 700 artikkelie. Lähiaikana avatah uušie ošaštoja.
Login
Register
Password
Confirm password