Kontupohjan piirissä aloittaa heinäkuussa merilevien jalostuslaitos

26.05.2026
Suunnitelmien mukaan tehtaan kapasiteetti on 10 000 tonnia tuotteita vuodessa.
Tasavallassa kerättiin viime vuonna 1 600 tonnia merilevää. Kuva: Karjalan päämiehen VKontakte-tili
Tasavallassa kerättiin viime vuonna 1 600 tonnia merilevää. Kuva: Karjalan päämiehen VKontakte-tili

Heinäkuussa merilevien jalostuslaitos aloittaa toimintansa Kontupohjan piirin Berjozovkan taajamassa. Uuden tehtaan rakentamiseen on käytetty yli 500 miljoonaa ruplaa, kerto RBK-lehti.

— Tehtaan rakennus valmistui huhtikuussa. Suunnitelmien mukaan laitos tuottaa vauvanruokaa ja ravintolisiä Vienanmerellä kerätystä merilevästä. Tehtaan kapasiteetti on alle 10 000 tonnia tuotteita vuodessa, lehti kertoo.

Tilastojen mukaan Karjalassa merilevän keruu on lisääntynyt. Viime vuonna karjalaiset yritykset ja laitokset keräsivät Vienanmerellä 1 600 tonnia merilevää, mikä on 44 prosenttia enemmän kuin vuonna 2024. Tasavallassa toimii 20 yritystä, jotka ovat erikoistuneet merilevän keräämiseen.


Liity Oma Median MAX-kanavalle!


SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Merilevien jalostuslaitos aloitti Kontupohjan piirissä
Tehtaan rakentamiseen on käytetty yli 500 miljoonaa ruplaa. Yritys tarjoaa noin sata uutta työpaikkaa.
Karjalan Sanomat
Maatalous: Slavmo-meijeri aikoo jalostaa sata tonnia maitoa päivässä
Meijeri laajentaa tuotteiden valikoimaa. Suunnitelmien mukaan laitos valmistaa sokerin korvikkeita ja runsaasti proteiinia sisältäviä maitotuotteita.
Karjalan Sanomat
Karjala-teollisuuspuiston rakennustyöt ovat täydessä vauhdissa
Teollisuuspuisto otetaan käyttöön ensi vuonna. Sen pinta-ala on 12 000 neliömetriä.
Karjalan Sanomat
Karjalan teollisuus- ja kauppaministeri: tasavallassa ei ole polttoainepulaa
Kesällä lisääntynyt automatkailijoiden määrä on vaikuttanut polttoaineen kysyntään ja polttoainevarojen väliaikaiseen vähenemiseen joillakin huoltoasemilla.
Karjalan Sanomat
Teollisuus: Bioteh-teknopuisto aloittaa ensi vuonna
Teknopuiston pinta-ala on 9 000 neliömetriä. Parhaillaan rakennustyöt etenevät aikataulusta edellä.
Karjalan Sanomat
Pietarin talousfoorumi: Karjala aikoo solmia sopimuksia 18 miljardin ruplan arvosta
Suunnitelmien mukaan tasavalta solmii kolmetoista sopimusta. Viime vuonna Karjalan hallitus allekirjoitti sopimuksia yli 13 miljardin ruplan arvosta.
Karjalan Sanomat
Kontupohjan piirissä aloittaa uusi kaivos- ja jalostusyritys
Yritys louhii ja jalostaa gabrodiabaasia. Arvioiden mukaan sen kapasiteetti on kaksi miljoonaa tonnia murskattua kiveä vuodessa.
Karjalan Sanomat
Karjalaista graniittia voi käyttää Pietari-Paavalin linnoituksen restauroinnissa
Karjalaisen graniitin käyttömahdollisuuksista tasavallan päämies ja Pietarin historian museon johtaja keskustelivat Pietarin talousfoorumissa.
Karjalan Sanomat
Pietarin kansainvälinen talousfoorumi: Karjala mukana
Foorumi kestää neljä päivää ja päättyy 6. kesäkuuta. Kansainvälinen tapahtuma on järjestetty 29. kerran.
Karjalan Sanomat
Pitkäaikaissäästöohjelma: Karjalassa 60 000 asukasta on mukana
Karjalan valtiovarainministeriön mukaan tasavallan asukkaiden sijoittamien varojen kokonaismäärä on jo ylittänyt kolme miljardia ruplaa.
Login
Please authorize:
Login:
Password:

Forgot your password?