Kemi uudistuu – Rautatieaseman aukio saa uuden ulkoasun

Kemi uudistuu – Rautatieaseman aukio saa uuden ulkoasun

06.09.2024
Kemi on voittanut yleisvenäläisen Viihtyisä kaupunkiympäristö -ohjelman hankekilpailun. Kunnostustöihin myönnetään 70 miljoonaa ruplaa.
Kunnostustyöt alkavat ensi vuonna. Aukiosta tulee mukava ajanviettopaikka kaupunkilaisille. Kuva: luonnos/Kemi. Pikkukaupungit -kilpailu -VKontakte-sivu
Kunnostustyöt alkavat ensi vuonna. Aukiosta tulee mukava ajanviettopaikka kaupunkilaisille. Kuva: luonnos/Kemi. Pikkukaupungit -kilpailu -VKontakte-sivu

Kemissä aiotaan toteuttaa suuri kunnostushanke, jonka tavoitteena on saada kuntoon rautatieaseman viereinen aukio. Suunnitelmien mukaan siitä tulee mukava ajanviettopaikka. Kemin kunnostushanke on päässyt Venäjän Viihtyisä kaupunkiympäristö -ohjelman hankekilpailun voittajien joukkoon, tiedottaa Respublika-uutistoimisto.

Aukiolla kunnostetaan odotusalue, jolla matkustajat voivat odottaa bussien tai junien lähtöä. Projektin mukaan aukiolle rakennetaan pysäköintialue, liikuntakentät ja tehdään valaistus.

— Aktiiviset asukkaat ja neuvoston jäsenet osallistuivat kunnostushankkeen keskusteluun. Järjestettiin tapaamiset hankkeen suunnittelijoiden kanssa. Kerroimme heille kunnostusajatuksistamme. <…>. Kemissä on rakennettu uusi ja tilava koulu. Sen alueella on kaikki tarvittava urheiluinfra. Olisi hyvä, jos rakennettaisiin urheilukenttä lähelle vanhaa koulua. Sen ansiosta kaikki halukkaat voisivat harrastaa liikuntaa, Kemin piirin sotaveteraanien, työvoima- ja lainvalvontavirastojen neuvoston edustaja Irina Iljitskaja kertoi uutistoimistolle.

Hankkeen mukaan kunnostetaan myös Kemissä sijaitseva vanha vesitorni.

— Olemme erittäin tyytyväisiä, että kaupunki sai rahoitusta sellaiseen kunnostushankkeeseen. Valvomme sen toteutusta, Iljitskaja kommentoi.

Hankkeen toteuttamiseen on myönnetty 70,8 miljoonaa ruplaa. Kunnostustyöt alkavat ensi vuonna.

Venäjän Viihtyisä kaupunkiympäristö -ohjelman hankekilpailussa ovat voittaneet lisäksi Lahdenpohjan ja Kostamuksen hankkeet. Liittovaltion budjetista Lahdenpohja saa 70,8 miljoonaa ruplaa ja Kostamus 90,2 miljoonaa ruplaa.


SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Tiet matkailukohteisiin – Karjalassa korjataan yli 180 kilometriä teitä
Tänä vuonna on kunnostettu Kuganavolokin taajamaan johtava tie Puudosin piirissä. Tie vie Vodlajärven kansallispuistoon.
Oma Mua
Ruwiki andau tieduo livvinkarjalakse da vepsäkse
Karjalazien X kerähmön kučuttuloin gostien joukos oli Ruwiki-verkotiedosanakniigan piätoimittajan sijahine Rustam Gataullin. Mies saneli, kui eistyy ruado Ruwikin karjalan- da vepsänkielizien ozastoloin kehittämizekse.
Karjalan Sanomat
Perheen vuosi: Kostamuslaiselle luovutettiin Sankariäiti-arvonimi
Lidija Bartaševitšilla on kymmen lasta. Arvonimi myönnetään merkittävästä panoksesta perheinstituution vahvistamiseen ja lasten kasvattamiseen.
Karjalan Sanomat
Petroskoi: Taekwondokeskuksen suunnitteluasiakirjat on laadittu
Taekwondon kehittämisestä Karjalan päämies keskusteli Venäjän taekwondoliiton puheenjohtajan kanssa.
Karjalan Sanomat
Kerro perinteistä tanssin kautta – Petroskoissa järjestetään tanssifestivaali
Festivaalille kokoontuu osallistujia eri puolilta maata. Tapahtuma järjestetään 4.–6. lokakuuta.
Karjalan Sanomat
Testaa tietosi! – Karjalan Sanomien tietovisa on alkanut
Tietovisan kysymykset liittyvät lehden historiaan, Kalevalaan, suomen kielen nykysanastoon ja murteisiin.
Karjalan Sanomat
Flunssakausi on alkanut – Epidemiakynnys on ylitetty noin kymmenen prosenttia
Rospotrebnadzorin tartuntatautirekisteriin kirjattiin yli 6 746 flunssatapausta. Karanteeniin on suljettu 16 koululuokkaa.
Karjalan Sanomat
Ruwiki-verkkotietosanakirja: kehitys jatkuu
Ruwiki-verkkotietosanakirjan tietoa on saatavilla 21 vähemmistökielellä. Livvinkarjalan ja vepsän osiot kuuluvat nopeasti kehittyvien joukkoon.
Karjalan Sanomat
Petroskoi: kaksi puistikkoa kunnostetaan historiallisessa keskustassa
Kunnostuksen on määrä valmistua joulukuun alussa. Tulevaisuudessa alueelle pystytetään patsas runonlaulaja Irina Fedosovan kunniaksi.
Kodima
“Periodika” -painištos zavodihe uz’ openduzvoz’
Kaik openduzčasud tehtas maksuta Karjalan rahvahaližen da regionaližen politikan ministerstvan abul.
Login
Register
Password
Confirm password