Karjala 20/24 -talousfoorumi alkoi Petroskoissa

Karjala 20/24 -talousfoorumi alkoi Petroskoissa

12.09.2024
Tasavallan ensimmäisessä talousfoorumissa esitellään eri alojen parhaita käytäntöjä ja allekirjoitetaan yhteistyösopimuksia.
Foorumi on yhdistänyt valtiovallan ja elinkeinoalan edustajia Venäjää, Valko-Venäjältä, Turkista ja Kiinasta. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu
Foorumi on yhdistänyt valtiovallan ja elinkeinoalan edustajia Venäjää, Valko-Venäjältä, Turkista ja Kiinasta. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu

Noin 400 valtiovallan, elinkeinoelämän ja julkisten organisaatioiden edustajaa eri puolilta Venäjää, Valko-Venäjältä, Turkista ja Kiinasta on saapunut ensimmäiseen Karjala 20/24 -talousfoorumiin, joka on alkanut tänään Petroskoissa. Kahden päivän aikana Karjala esittelee parhaita käytäntöjään, jotka turvaavat kestävän kasvun vaikeissa taloudellisissa olosuhteissa.

— Karjalan ja Euroopan unionin noin 800 kilometrin pituisella rajalla taloudellinen toiminta on täysin pysähtynyt. Karjala on kuitenkin eri tahojen yhteistyöllä saanut mahdollisimman lyhyessä ajassa toteutettua useita toimia, joiden ansiosta se on pystynyt paitsi tukemaan talouttaan myös antaa uutta pontta kehitykselle, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kertoi foorumin täysistunnossa.

Tällä hetkellä Karjala on Parfentšikovin mukaan Luoteis-Venäjän johtava alue investointien kasvuvauhdin suhteen. Neljän viime vuoden aikana investoinnit ovat kasvaneet 44 prosenttia, ja vuoden 2023 loppuun mennessä käsittivät ennätykselliset 104 miljardia ruplaa.  Se on tullut mahdolliseksi muun muassa kattavan sijoittajien ja pienyritysten tukijärjestelmän ansiosta.

— Olemme luoneet yritystoiminnan tehokkaan tuki-infrastruktuurin, joka seuraa hankkeita tontin valinnasta valmiiden tuotteiden viemiseen maailmanmarkkinoille. Vuodesta 2025 aiomme tarjota sijoittajille sijoitusverovähennyksen, jolloin tuloverokantaa alennetaan 12 prosenttiyksiköllä, Parfentšikov korosti.

Foorumissa keskustellaan lisäksi investointien saamisesta ja julkisista hankinnoista.

Osana foorumia on tarkoitus allekirjoittaa useita sopimuksia.

Ensimmäiseksi on tullut Karjalan tasavallan ja Alfa-pankin sopimus, jonka ovat allekirjoittaneet Artur Parfentšikov ja pankin hallituksen puheenjohtaja Oleg Sysujev. Sopimuksen tavoitteena on kehittää niin henkilöasiakkaille kuin pk-yrityksille tarkoitettuja pankkipalveluita.


Talousfoorumista voi lukea lisää Karjalan Sanomista 18.09.2024.


SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Elintarvikkeet: karjalaisen kalanviljelylaitoksen tuotteita tarjolla liittovaltion kauppaketjussa
Kala-Ranta -yritys ja Perekrestok-kauppaketju ovat solmineet yhteistyösopimuksen viideksi vuodeksi.
Karjalan Sanomat
Metsäteollisuus: puutavaran vienti kasvoi 25 prosenttia Karjalassa
Puutavaraa on toimitettu Kinaan, Egyptiin, Azerbaidžaniin ja Turkkiin.
Karjalan Sanomat
Arktinen hehtaari -ohjelma: Karjalan asukkaat hakevat eniten omakotitalotontteja
Tontti myönnetään myös maatalouskäyttöön ja matkailuhankkeiden toteuttamiseen. Tähän mennessä on jaettu yli 700 tonttia tasavallan piireissä.
Karjalan Sanomat
Kevytbetonitehdas valmis käyttöön
Petroskoissa on avattu Karjalan ensimmäinen kevytbetonitehdas.
Karjalan Sanomat
Petroskoin kaasubetonitehdas on saanut toimiluvan
Kaasubetonia ei ole aiemmin valmistettu Karjalan tasavallassa.
Karjalan Sanomat
Terassilautatehdas tarjoaa 75 työpaikkaa
Tehdas aiotaan ottaa käyttöön vuoden lopussa. Investoinnit ovat 800 miljoonaa ruplaa.
Karjalan Sanomat
Kolmen vuoden ennuste: tuotanto jatkaa kasvuaan
Karjalan talouskehitysministeriön mukaan talouskasvun ennustetaan olevan 101–102 prosenttia vuodessa. Investoinnit ovat kehityksen tärkeimpiä edellytyksistä.
Karjalan Sanomat
Karjalan talousfoorumi: sosioekonominen kehitys ja investoinnit fokuksessa
Talousfoorumi järjestetään 12.–14. syyskuuta. Osallistujien joukossa on mm. viranomaisia, sijoitusyhtiöitä ja julkisia järjestöjä.
Karjalan Sanomat
Tuontituotteiden korvaaminen: Segežassa valmistetaan CNC-koneita
EDgun-yhtiön perustama tuotantolaitos aikoo laajentaa henkilöstöään 200 henkilöön.
Login
Register
Password
Confirm password