Kansainvälinen matkailu elpyy vaiheittain – Yli 900 miljoonaa turistia matkusti maailmassa viime vuonna

Kansainvälinen matkailu elpyy vaiheittain – Yli 900 miljoonaa turistia matkusti maailmassa viime vuonna

19.01.2023
Maailman matkailujärjestön mukaan kansainvälisten matkailijoiden määrä on edelleen kaukana pandemiaa edeltävästä tasosta.
Kansainvälisten matkailijoiden määrä viime vuonna kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna. Kuva: kuvituskuva/ freepik.com
Kansainvälisten matkailijoiden määrä viime vuonna kaksinkertaistui edellisvuoteen verrattuna. Kuva: kuvituskuva/ freepik.com

Vuonna 2022 maailmalla laskettiin 917 miljoonaa matkailijaa, mikä on kaksi kertaa enemmän kuin edellisvuonna.

Kuitenkin viime vuonna matkailijoiden määrä oli vain 63 prosenttia tasosta ennen pandemiaa vuonna 2019. Asiasta tiedottaa Venäjän matkanjärjestäjien liitto eli ATOR viitaten Maailman matkailujärjestön raporttiin. 

— Taloustilanne johtaa siihen, että vuonna 2023 matkailijat säästävät matkoissa. Ihmiset vähentävät matkakulujen lisäksi myös matkojen kestoa, kerrotaan tiedotteessa.

Raportissa ennustetaan kansainvälisten matkailijoiden määrä voi nosta tänä vuonna jopa 95 prosenttiin vuoden 2019 tasosta.

Maailman matkailujärjestö lisää, että tänä vuonna matkailijoiden määrä voisi palata koronaa edeltävälle tasolle Euroopassa ja Asiassa.


SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Kirja kuvituksineen 2 – Näyttely sai jatkoa
Petroskoin kaupungin näyttelysalissa tänään avautunut näyttely tutustuttaa paikallisten lastenkirjojen kuvittajien töihin.
Karjalan Sanomat
Alkuperäiskansojen kieliä käyttöön – Ruviki-verkkosivustosta tietoja löytyy karjalan ja vepsän kielillä
Uudessa verkkotietosanakirjassa tiedot ovat saatavilla monilla Venäjän kansojen kielillä. Sivustolla on julkaistu yli 29 000 erilaista artikkelia.
Karjalan Sanomat
VDNH-näyttelykeskus: Periodika-kustantamo esittelee toimintaansa Venäjä-messuilla
Kustantamon asiantuntijat kertovat karjalan- ja vepsänkielisistä sanoma- ja aikakauslehdistä sekä järjestävät erilasia tilaisuuksia ja työpajoja näyttelyn vieraille.
Karjalan Sanomat
Petroskoin lentoasema on palvellut yli 15 000 matkustajaa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä
Karjalan asukkaat lentävät useimmiten Moskovaan, Sotšiin, Kaliningradiin, Mineralnyje Vodyyn ja Jekaterinburgiin.
Oma Mua
Periodika-kuštantamon päivyä pietäh Venäjä-näyttelyššä
Tänäpiänä VDNH-keškukšen Venäjä-näyttelyššä esiinnytäh Periodika-kuštantamon toimittajat. Hyö valmissettih mukava ohjelma näyttelyn vierahilla.
Периодика
Выставка-форум ”Россия” на ВДНХ: ”Периодика” представит свои книги и медиапроекты
Гости выставки познакомятся со СМИ на национальных языках Карелии, а также примут участие в интересных мастер-классах.
Kodima
Moskvan eläjad da adivod tundištasoiš vepsän kelenke
Necil nedalil “Periodika” ezitab ičtaze “Venäma”-ozutelusel Moskvas. Toižiden azjtegoiden keskes ozutelusen kävujad voiba tundištadas vepsän kelen erigoičusidenke.
Karjalan Sanomat
Ruskealan puistosta Ahinkoskelle — Vesiputoukselle pääsee bussivuorolla
Vuoro alkaa liikennöidä 28. huhtikuuta. Kohteeseen pääsee kymmenessä minuutissa.
Karjalan Sanomat
Investointihanke: Kontupohjan piiriin nousee murskauslaitos
Piirissä luodaan yli sata uutta työpaikkaa. Hankkeen kokonaisinvestointi on yli puolitoista miljardia ruplaa.
Karjalan Sanomat
Matkailuinfra: Zalavruga-kalliopiirrosten vierailukeskuksen rakennustyöt etenevät
Uusi matkailukohde ottaa vastaan vieraita ensi vuodesta. Vierailukeskus tarjoaa valtavan määrän palveluita.
Login
Register
Password
Confirm password