Agrostartup: Sortavalan piiriin on perustettu lampaantila

Agrostartup: Sortavalan piiriin on perustettu lampaantila

15.09.2023
Hankkeen mukaan vuoteen 2028 mennessä tuotantomäärät ovat vähintään viisi tonnia karitsanlihaa vuodessa.
Yrittäjä Dmitri Sopunov aloitti lampaankasvatuksen Agrostrtup-avustuksella. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu
Yrittäjä Dmitri Sopunov aloitti lampaankasvatuksen Agrostrtup-avustuksella. Kuva: Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu

Aloittava yrittäjä Sortavalan piiristä Dmitri Sopunov on voittanut 4,5 miljoonaa ruplaa apurahaa Agrostartup-ohjelman mukaan.

— Isoäitini hoitivat Romanov-rotuisia lampaita. Siis olen pitänyt eläimistä sekä maataloudesta lapsesta asti. Nyt haluan tehdä jotain itseni ja ihmisten hyväksi. Haluan palauttaa lampaanlihan karjalaisten ruokapöytään, Sopunov kertoi Karjalan Sanomille.

Sopunov rakensi apurahoilla varaston ja kesäkatoksen sekä vuokrasi kolme hehtaaria maata laitumelle. Navetan rakennustyöt alkavat kohta.

— Tilallani on nyt 50 uuhta ja 15 pässiä. Lampaat ovat sekarotuisia, joihin on sekoitettu Dorper- ja Romanov-rotuja.

— Haluan myydä lampaanlihaa Sortavalaan. Ajattelen myös lampaiden jalostuksesta, Sopunov suunnittelee.

Hankkeen mukaan vuoteen 2028 mennessä tilan siitoskannan tulee olla vähintään 100 lammasta ja tuotantomäärät vähintään viisi tonnia karitsanlihaa vuodessa.


SIMILAR NEWS
Karjalan Sanomat
Yli tuhat kilometriä rullalaudalla – Kaksi extreme-urheilijaa matkustaa Karjalasta Murmanskin alueelle
Aikaisemmin Artjom Vladimirov ja Sergei Bastrykin matkustivat rullalaudoilla Krasnojarskin alueella, Hakassiassa ja Tuvan tasavallassa.
Karjalan Sanomat
Kostamuksen ammattiopisto tarjoaa uusia koulutusmahdollisuuksia
Ammattiopistoon perustetaan koulutus- ja työharjoittelukeskus. Siinä opiskelijat parantavat ammatissa tarvittavia taitoja.
Karjalan Sanomat
Suorat lennot: Petroskoista pääsee taas Ingušian pääkaupunkiin
Magasiin lennetään kerran viikossa keskiviikkoisin. Ensimmäinen vuoro lentää 10. heinäkuuta.
Karjalan Sanomat
Belomorskin rahtisataman rakentaminen fokuksessa – Suunnitelmissa on perustaa 800 työpaikkaa
Belomorskin satamasta pitäisi tulla osa Vienanmeren–Itämeren kanavan kuljetus- ja logistiikkajärjestelmää.
Karjalan Sanomat
Kotkatjärvi saa uuden kulttuuritilan – Kylässä on avattu Nukkekoti-museo
Näyttelyjen lisäksi siinä järjestetään erilaisia työpajoja lapsille ja aikuisille.
Oma Media
Свет, камера, "Куки-рикку"! – В Петрозаводске проходят съемки юмористического видеожурнала
Перед съемками ребята осваивают навыки актерского мастерства. Всего будет снято шесть видеосюжетов на карельском и вепсском языках.
Karjalan Sanomat
Lukuvuosi 2024–2025: Venäjällä on alkanut korkeakoulujen yhteishaku
Ilmoittautumisaika päättyy 25. heinäkuuta. Petroskoin yliopistossa on avattu uudet opintolinjat, joilla opiskellaan kiinaa, biotekniikkaa ja dronejen ohjausta.
Karjalan Sanomat
Kuki-rikku -videoprojektin uusi kausi on alkanut – Osallistujat tutustuvat näyttelijän työhön
Videot vepsän ja karjalan kielellä näkevät päivänvalon ensi syksynä. Projektissa on mukana kuvauksiin aiemmin osallistuneita lapsia sekä uusia osallistujia.
Karjalan Sanomat
Koululaiset laulavat lauluja kotimaasta – Venäjällä on käynnistynyt uusi flashmob
Flashmob on osa Kulttuuri koululaisille -projektia. Tempauksen tulosten perusteella valitaan 50 voittajaa.
Karjalan Sanomat
Valkeat yöt -rallikilpailut: ralliautoilijat ajavat yli 120 kilometriä
Kilpailut järjestetään 20.–22. kesäkuuta. Laatokan Karjalaan tulee urheilijoita eri puolilta Venäjää.
Login
Register
Password
Confirm password