Venäjä ja Suomi: sata vuotta diplomaattisuhteita
Kuinka arvioitte taloudellisen diplomatian merkitystä Venäjän ja Suomen välisten diplomaattisuhteiden kokonaisjärjestelmässä?
— Kerron henkilökohtaisen näkökantani, joka perustuu maailman taloushistorian tutkimiseen ja yli 40 vuotta kestäneeseen neuvostoliittolais-suomalaisen yhteistyön osallistumiskokemukseen. Valtioiden välisten taloudellisten suhteiden laajuus ja tehokkuus ovat vaikuttaneet ratkaisevassa määrin myös poliittisiin, kulttuurisiin ja tieteellisiin suhteisiin.
Tämän yhteydessä tulee mieleeni kuuluisa Vladimir Leninin teesi, että politiikka on talouden keskittynyt ilmaisu. Siihen voi suostua nykyäänkin. Tästä seuraa taloudellisen diplomatian merkitys diplomaattisuhteiden monihaaraisessa arkkitehtuurissa. Valtioiden välisten suhteiden yleinen ilmapiiri riippuu siitä miten valtioiden johtajat ja talousdiplomaatit (joiden joukkoon mielestäni kuuluvat myös ulkoministeriön, johtavien talousvirastojen, lähetystöjen ja kaupallisten edustustojen johtajat) onnistuvat rakentamaan ulkotaloudellisia suhteita kansalliset edut ja partnerimaan mahdollinen motivaatio huomioon ottaen.
Ehdottomasti suurvaltiot ja valtioliitot omia intressejään globaalisilla markkinoilla puolustaen ja edistäen vaikuttavat pieniin valtioihin joko rajat ylittävien yhteisöjen kautta tai suoria poliittisia vaikutuskeinoja kaihtamatta.
Keinotekoinen kansainvälisen talouselämän politisointi on saanut viime vuosina liikakasvuiset muodot varsinkin tiettyjen vuoden 2014 tapahtumien jälkeen. Siitä huolimatta olen entisestään vakuuttunut, että taloudelliset suhteet ovat olleet ulkosuhteiden kokonaisuuden rungon perustana.
Neuvostoliittolais-suomalaisista suhteista puhuen haluaisin korostaa Suomen sodanjälkeisten presidenttien Juho Kusti Paasikiven ja Urho Kaleva Kekkosen roolia. Maansa turvallisuudesta ja kukoistamisesta huolehtien he valitsivat suunnan hyvien naapuruussuhteiden rakentamiseen ja yhteistyön kehittämiseen Neuvostoliiton kanssa. Sen pystyivät tekemään ainoastaan huomattavat, lujatahtoiset ja strategisesti ajattelevat poliitikot. Antakaamme tunnustus silloiselle Neuvostoliiton johdolle, jolle hyvät naapuruussuhteet Suomen kanssa olivat niin poliittisesti kuin taloudellisesti tärkeitä kuten esimerkki hedelmällisestä yhteistyöstä eri yhteiskunnallista ja poliittista järjestelmää edustavien valtioiden välillä. Hyvien naapuruussuhteiden perustana oli pragmaattinen suhtautumistapa ja taloudellinen hyötyperiaate.
Neuvostoliitto noudatti säännöllisesti hyvää naapuruuspolitiikkaa Suomea kohtaan. Venäjän Federaatio on jatkanut vuodesta 1991 lähtien samaa politiikkaa naapurin suhteen. Vuorostaan Suomen presidentit ovat noudattaneet Paasikiven – Kekkosen linjaa yhteistoiminnassaan Venäjän kanssa. Molemmat osapuolet ovat hyötyneet siitä naapuruuspolitiikasta ja näyttäneet maailmalle esimerkkiä yli 70 vuoden aikana.
Olette toiminut kahdesti maamme kaupallisessa edustustossa Suomessa. Mitä muutoksia maiden välisiin diplomaattisuhteisiin olette kokenut toisen toimeen määräämisen jälkeen?
— Olen velvollinen sanomaan, että siihen aikaan rakenteilla ollut Kostamuksen malminrikastamo komensi minut ensimmäisen kerran Neuvostoliitoon kaupalliseen edustustoon Suomessa neljän vuoden ajaksi, siis vuosiksi 1978 - 1982, jolloin toimin rakennusrakenteiden ja kaluston tarkastaja-insinöörinä. Se oli sitä aikaa, jota Suomessa sanotaan itäkaupan kultakaudeksi. Silloin Suomi otti ison kehitysaskeleen huomattavassa määrin rajun kaupankäynnin Neuvostoliiton kanssa ja mittavien yhdessä suoritettujen investointihankkeiden ansiosta. Suomi muuttui 1970-luvun puoliväliin mennessä sodanjälkeisestä maatalous- ja teollisuusmaasta korkeasti kehittyneeksi teollisuusmaaksi.
Maiden välistä kauppaa harjoitettiin silloin pitkäaikaisten hallitusten välisten sopimusten mukaisesti clearing-järjestelmää käyttäen eli toimitetuista tavaroista ja myönnetyistä palveluista maksettiin tilisiirtoina vuosittaisten hallitusten välisten pöytäkirjojen ja keskinäisten sitoumusten perusteella. Tämän lisäksi clearing-ruplan arvo oli 0,67 dollaria. Omana aikanaan clearing oli kokonaisuudessaan progressiivinen järjestelmä, joka antoi ulkotaloudellista toimintaa harjoittaneille osallistujille mahdollisuuden suunnitella vientiin erikoistuneiden tuotantojen kehittämistä molemmin puolin rajaa. Myös talousdiplomaatit pystyivät valmistelemaan hyvissä ajoin molemminpuolisesti hyväksyttäviä pitkäaikaisia sopimuksia ja valvomaan niiden toteuttamista. Clearing-järjestelmää käyttäen Neuvostoliitto osti Suomesta laadukkaita tavaroita ja palveluita oman teollisuuden modernisointia varten. Eräitä korkealle kehitettyjä tuotteita oli mahdollisuus tuoda maahan ainoastaan Suomesta. Tämä valtio on toteuttanut Neuvostoliiton kanssa useita yhteistyöhankkeita voimataloudessa, metallurgiassa, kuljetusvälinetuotannossa ja Arktisessa laivanrakennuksessa erotukseksi muista Neuvostoliiton länsimaisista kauppakumppaneista. Asiantuntijoiden arvioiden mukaan Neuvostoliiton kanssa harjoitetun kaupankäynnin osuus oli 1970- 1980- lukujen vaihteessa noin viisitoista prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Neuvostoliitto sijoittui silloin pysyvästi ensimmäiseksi Suomen suurimpien kaupallis-taloudellisten yhteistyömaiden luettelossa. Neuvostoliiton ja Suomen välisten kaupallis-taloudellisten suhteiden suopean kehityksen taustalla tuli käyttöön 1970-luvun alussa Länsi-Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa termi ”suomettuminen”. Sen keksijöiden mielestä sanan piti olla esimerkkinä siitä, kuinka Neuvostoliiton kauppakumppanimaat menettävät itsenäisyytensä sisä- ja ulkopolitiikassa. Länsimaisten poliitikoiden yritykset vaikuttaa Suomen johtoon ja liikemiespiireihin venäläis-suomalaisten taloudellisten suhteiden supistamiseksi ovat kuitenkin epäonnistuneet.
Tilauksia tehneen Neuvostoliiton tuotantolaitoksen edustajana ja Neuvostoliiton diplomaattisen lähetystön virkailijana toimin suomalaisten yritysten ja suunnittelujärjestöjen kanssa hyvänsuovassa ilmapiirissä. Luottamuksellinen ilmapiiri taloudellisissa suhteissa rakentui kaikkien yhteyksien tasoille valtioiden johtajista riviasiantuntijoihin. Sitä naapuruushenkeä ei rikkonut jopa Neuvostoliiton rajallisen sotilasjoukon vieminen Afganistaniin joulukuussa 1979, vaikka poliittisissa suhteissa ilmestyi huomattavaa huolestuneisuutta.
Täysin toisenlainen tilanne muodostui vuonna 1991 heti Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Venäjän Federaatio päätti kieltäytyä clearing-kaupasta ja valtion yksinoikeudesta ulkokauppaan ja ilmoitti siirtyvänsä taloudenhoidon ja ulkokaupan markkinamenetelmien käyttöön. Tämän tuloksena perinteiset taloussuhteet katkesivat. Maiden välinen kauppavaihto laski yli kaksisataa prosenttia. Suomi liittyi Euroopan Unioniin tammikuussa 1995 luovuttaen Brysselille olennaisen osan omista ulkotaloudellisista valtuuksistaan.
Minun saavuttuani Helsinkiin tammikuussa 2003 Venäjän Federaation kaupallisen edustuston johtajana, muutokset naapurimaiden välisissä niin poliittisissa kuin taloudellisissa suhteissa olivat tietysti näkyvissä kuin on tapana sanoa, paljain silmin. EU: n ja Atlantin liiton laajennettua itään vuonna 2004 Suomessa aktivoituivat kansalliskiihkoiset ja revansistiset järjestöt, mikä aiheutti jonkinlaisen, mutta totta puhuen, lyhytaikaisen poliittisten suhteiden viilenemisen maiden välillä. Sinä hetkenä naapurimaiden poliittiset johdot onnistuivat estämään taloudellisten suhteiden negatiivisen kehitysskenaarion.
Ehdottomasti Suomi pienenä maana on kiinnostunut osallistumisesta niin Euroopan integraatioprosessiin ja pääsystä EU: n tilaville markkinoille kuin alueellisen kehityksen tukiresurssien käytöstä. Keskinäissuhteissa Venäjän kanssa Suomi on kuitenkin velvollinen katsomaan jatkuvasti Brysseliin tavoittelematta erityisten suhteiden säilyttämistä itänaapurin kanssa, mikä oli mahdollista Neuvostoliiton olemassaolon aikaan. On luonnollista, että suomalaiset haluaisivat käyttää maksimaalisesti maansa taloudellis-maantieteellistä sijaintia Venäjän rajalla. Sillä selittyy EU:n Pohjoinen ulottuvuus- politiikka, jonka suomalaiset toivat esiin syyskuussa 1997. Suomi haluaisi olla omalaatuisena sillanpääasemana Venäjän Federaation luoteisosassa olevien rikkaiden luonnonvarojen hyödyntämiseksi EU:ta varten. Suomalaiset ovat toivoneet samalla saavansa Euroopan Unionilta melkoisia investointeja liikenteen ja teknisen infrastruktuurin perustamiseen. Euroopan Unioni on kannattanut yleisesti suomalaista aloitetta vaikka uusia finanssi-instrumentteja perustamatta. Tasavertaisten yhteistyösuhteiden järjestelmä Euroopan Unionin ja Venäjän välille Pohjoisessa ulottuvuudessa luotiin vasta vuonna 2006. Tällä taustalla niin Venäjä kuin Suomi ovat parantaneet sitkeästi kahdenkeskisiä taloussuhteiden instituutteja poistamalla niin hallinnollisia ja byrokraattisia kuin tullaukseen ja verotukseen liittyviä esteitä.
On toiminut tehokkaasti myös Venäjän ja Suomen hallitusten välinen kaupallis-taloudellista yhteistyötä hoitava komissio, jonka omaperäisenä sihteeristönä Venäjän puolelta oli kaupallisen edustusto Helsingissä.
Venäjän taloudellisen diplomatian tärkeänä elementtinä on ollut kaupallinen edustusto, joka on toiminut venäläisen ja suomalaisen osapuolten etujen yhtymäkohdalla yhteistyössä toimeenpanovallan elimien kanssa. Yhtäaikaisesti Venäjän kaupallinen edustusto on myötävaikuttanut kotimaisten tuotteiden eikä raaka-aineiden vientiin ja samalla auttanut suomalaisia sijoittajia investoimaan Venäjän talouteen. Lisäksi edustusto on tukenut Venäjän investointihankkeita Suomessa silloin kun se on ollut tarkoituksenmukaista. Sen lisäksi kaupallinen edustusto on ollut yhteyksissä yli kuin 40 Venäjän alueen hallintoihin, jotka ovat olleet kiinnostuneita järjestelmällisestä yhteistoiminnasta suomalaisten kumppaneiden kanssa.
Yleensä suomalaiset kollegamme ovat suhtautuneet meihin hyväntahtoisesti. Kuitenkin 2000-luvulla Venäjä ja Suomi eivät enää pystyneet saavuttamaan sitä 1980-luvun alussa ja puolivälissä ollutta investointiyhteistyön tasoa tuotannollisessa kooperaatiossa. Se selittyi osittain tiukalla kilpailuympäristöllä EU:n jäsenmaihin kuuluvan Suomen markkinoilla sekä institutionaalisen ympäristön (lainsäädännöllisen perustan) puutteellisuudella ja yrittäjyyskulttuurissa säilyneillä eroilla. Kuitenkin vuoteen 2013 mennessä kahdenvälinen kaupankäynti kehittyi hyvin menestyksekkäästi (paitsi lamavuosina 2009 ja 2010).
Onko suhteiden solminta ja hankkeiden toteuttaminen tulleet vaikeammiksi vuoden 2014 jälkeisenä kautena Teidän toimiessanne kaupallisena edustajana?
Kyllä, olen velvollinen myöntämään, että vuoden 2014 tapahtumat Ukrainassa, jotka ovat antaneet kollektiiviselle lännelle syyn asettaa pakotteita Venäjää vastaan, ovat huonontaneet huomattavasti venäläis-suomalaisten suhteiden liikeilmapiiriä. Yhdysvallat ja sen vaikutuksesta myös Euroopan Unioni ovat päättäneet painostaa Kremliä talousrajoitteiden avulla ja pakottaa Venäjä kieltäytymään ulkopolitiikasta, joka ei tyydyttänyt Washingtonia ja Brysseliä. Meidän maamme oli pakko ryhtyä vastatoimiin.
Minun mielestäni Lännen valitsema painostusvoiman malli sen keskinäissuhteissa Venäjän kanssa jo vuonna 2014 osoitti kylmän sodan uudelleen aloittamista kaikkine siitä johtuvine jälkiseurauksineen. Olen sanonut siitä suoraan omassa selostuksessani kansainvälisessä foorumissa Saimaa Summit, joka pidettiin 30. heinäkuuta 2014 Savonlinnassa.
Euroopan Unionin lainkuuliaisena jäsenenä Suomi on tähän asti noudattanut johdonmukaisesti Brysselin pakotepolitiikkaa, joka on aiheuttanut niin meille kuin suomalaisille tuntuvia taloudellisia menetyksiä. Venäjä-pakotteista johtuneiden suorien kaupallisten menetyksien määrän arvioisin olevan enintään viisitoista prosenttia kaikkien vahinkokustannusten kokonaismäärästä.
Pääongelmana on luottamuksen menetys.
Lännessä levinnyt ennenkuulumaton venäläisviha on vallannut Suomenkin. Jopa jotkut vanhoista suomalaisista ystävistäni ja tuttavistani rupesivat kysymään minulta, että aikooko Venäjä hyökätä Suomeen vai ei. Suomen pankit ovat alkaneet kieltäytyä myöntämästä lainarahaa venäläisille yhtiöille Yhdysvaltain pakotteita peläten. Ovat elpyneet vanhat stereotyypit ja myytit luulotellusta uhasta. Juuri tämän syyn vuoksi on jäänyt solmimatta satoja pieniä ja suuria sopimuksia. Liiketoiminnan harjoittajat molemmin puolin rajaa ja varsinkin Suomessa eivät voi ennustaa varmuudella jo lähitulevaisuutta negatiivisen informaatiovirran ikeen painostuksesta, jolloin puolitotuus ja selvä valhe ovat vierekkäin. Näin poliittiset riskit ovat nousseet painavimmaksi tekijäksi kahdenvälisen kaupankäynnin supistumisessa. Koronaviruspandemia on vaikeuttanut entistä enemmän taloudellisia suhteita maittemme välillä. Siitä syystä kahdenvälisen kaupankäynnin määrä supistuu vuonna 2020 lähes kolmanneksella (vuodentakaisesta?).
Olen kuitenkin optimisti. Kokemus on osoittanut, että kriisiaikoina ilmestyvien haasteiden ja vaarojen rinnalle syntyy selväpiirteisesti myös uusia kehitysmahdollisuuksia. Esimerkiksi venäläis-suomalaiselle taloudelliselle yhteistyölle avautuu uusia näkymiä Arktiksessa. Muuten Karjalan tasavallan maa-alueosuus Venäjän Federaation arktisella vyöhykkeellä laajentui viime vuonna huomattavasti. Nykyään lähes koko Vienan Karjala kuuluu käytännöllisesti katsoen Venäjän Federaation arktiseen alueeseen. Aivan äsken hyväksyttiin Venäjän Federaation arktisen alueen vuoteen 2035 ulottuva kehitysstrategia, jonka mukaan Suomeen rajoittuvat Karjalan tasavalta ja Murmanskin alue tulevat kehittymään entistä nopeampaa vauhtia. Suomaalaisten yliopistojen ja yhtiöiden toimintakokemuksesta ja potentiaalista arktisella alueella tietäen, voidaan neuvotella varmuudella Suomen osallistumisesta Venäjän Federaation arktisen alueen kehitysohjelmaan muun muassa tänä vuonna alkavaa Venäjän kaksivuotista puheenjohtajuutta Arktisessa neuvostossa hyväksi käyttäen.
Yhteisessä historiassamme venäläiset ja suomalaiset ovat selviytyneet nykyistä vaikeammistakin ongelmista. Olemme kartuttaneet tietoja toisistamme. Ansioittemme joukossa on menestyksellisesti toteutettuja ainutlaatuisia yhteishankkeita. Maidemme presidentit eivät ole keskeyttäneet kaksinpuheluaan koko tämän ajan kuluessa. Toivon, että kuten ennenkin terve järki ja pragmaattinen suhtautuminen antavat meille mahdollisuuden palauttaa luottamus.
Suomentanut Oleg Gerasjuk
