Uusi lähijunavuoro lähti liikkeelle

Uusi lähijunavuoro lähti liikkeelle

Margarita Pehkonen
09.06.2025
Kontupohjasta Petroskoihin ja Petroskoista Latvaan pääsee nyt kolmesti päivässä. Suunnitelmissa on järjestää lisää vuoroja.
Lipun hinta riippuu matkan pituudesta. Kuva: Margarita Pehkonen
Lipun hinta riippuu matkan pituudesta. Kuva: Margarita Pehkonen

― Hyvät matkustajat! Lähijuna Petroskoista Kontupohjaan lähtee laiturilta kolme.

Viime sunnuntaista lähtien tämä kuulutus on kuulunut Petroskoin rautatieasemalta kolmesti päivässä. Karjalan tasavallan päivänä 8. kesäkuuta tasavallassa avattiin uusi lähijunareitti. 

― Viime 6―7 vuoden aikana Karjalassa on avattu 16 lähijunareittiä. Rautatieinfra on uusittu Laatokan Karjalassa ja tasavallan pohjoisosassa. Uusi vuoro yhdistää Petroskoin Äänisenrannan piiriin ja Kontupohjaan, Karjalan päämies Artur Parfentšikov kertoi reitin avajaisissa.

Vuoro yhdistää Kontupohjan, Petroskoin, Uudenkylän ja Latvan.

Päätöksestä uuden reitin avaamisesta Parfentšikov kertoi sosiaalisissa medioissa viime vuoden lopussa. Silloin kyseessä oli kaupunkijuna, joka liikennöisi vain Petroskoissa. Tämän vuoden tammikuun lopussa päämies ilmoitti, että kaupunkijuna muuttuu lähijunaksi.

— Kiitän asukkaita, jotka osallistuivat aktiivisesti hankkeen käsittelyyn ja ehdottivat reitin pidentämistä, Parfentšikov kirjoitti postauksessaan 24. tammikuuta 2025.

Uusi vuoro yhdistää Petroskoin Äänisenrannan piiriin ja Kontupohjaan.
Artur Parfentšikov, Karjalan päämies

Reitillä voi matkustaa kolmesti päivässä: aamuisin, iltapäiväisin ja iltaisin. Iltapäivävuoro on ainoa Kontupohja―Latva-reitillä liikennöivä suora vuoro. Kontupohjasta se lähtee kello 15:19 ja saapuu Latvaan kello 18:13.

Aamuisin ja iltaisin Kontupohjasta pääsee Latvaan vain vaihtamalla junaa Petroskoissa. 

― Aamuvuoro lähtee Kontupohjasta kello 6:06 ja iltavuoro kello 16:33. Petroskoihin ne saapuvat kello 7:27 ja 17:57 vastaavasti. Aamuisin ja iltaisin Petroskoista Latvaan voi lähteä kello 7:51 ja 18:45. Latvaan aamuvuoro saapuu kello 9:02. Iltavuoron saapumisaika on 19:45, Karjalan liikenne- ja viestintäministeriö kertoo VKontakte-sivullaan.

Latvasta Kontupohjaan pääsee vain vaihtamalla junaa Petroskoissa.

― Vuorot lähtevät Petroskoihin kello 6:15, 16:30 ja 19:40. Petroskoista Kontupohjaan pääsee kello 8:00, 13:30 ja 18:40 lähtevillä vuoroilla. Kontupohjan rautatieasemalle ne saapuvat kello 9:20, 15:01 ja 20:02, virasto tiedottaa postauksessaan.

Lipun hinta riippuu matkan pituudesta. Venäjän rautatieyhtiön mukaan Kontupohjasta Petroskoihin pääsee 201 ruplalla. Lippu Petroskoista Latvaan maksaa 216 ruplaa. Matka Kontupohjasta Latvaan maksaa 417 ruplaa.

Tutkimme, mihin lisää pysäkkejä tarvitaan ja etsimme rahoitusta vastaavan infrastruktuurin rakentamiseen.
Artur Parfentšikov, Karjalan päämies

8. kesäkuuta Larisa Jefremova lähti Petroskoista Kontupohjaan uudella lähijunalla.

― Asun Kontupohjassa. Käyn säännöllisesti Petroskoissa. Minulla ei ole henkilöautoa. Matkustan Kontupohja―Petroskoi-reitillä liikennöivillä busseilla. En voi sanoa, että tästä päivästä alkaen matkustan vain lähijunalla. Kulkuvälineen valinta riippuu siitä, milloin minun täytyy päästä Petroskoihin, Jefremova kertoi Karjalan Sanomille.

Karjalan päämiehen Parfentšikovin mukaan tulevaisuudessa vuorot voivat liikennöidä nopeammin, kuin nyt.

― Suunnitelmissamme on järjestää lisää vuoroja, Parfentšikov kirjoitti VKontakte-tilillään.

Lipun hinta riippuu matkan pituudesta. Venäjän rautatieyhtiön mukaan Kontupohjasta Petroskoihin pääsee 201 ruplalla. Lippu Petroskoista Latvaan maksaa 216 ruplaa. Matka Kontupohjasta Latvaan maksaa 417 ruplaa.

Nyt Kontupohja―Latva-reitillä on 19 pysäkkiä. Tulevaisuudessa reitillä avataan lisää junapysäkkejä.

― Tutkimme, mihin lisää pysäkkejä tarvitaan ja etsimme rahoitusta vastaavan infrastruktuurin rakentamiseen, Parfentšikov kertoi junareitin avajaisissa.

Pysäkki voi ilmestyä esimerkiksi Kontupohjassa toimivan Onežski-teknopuiston lähelle.

— Teknopuistossa avataan vähintään sata uutta työpaikkaa. Teknopuistossa työskentelee sekä Kontupohjan että Petroskoin asukkaita. Tutkimme mahdollisuutta avata lähijunapysäkki, Parfentšikov kirjoitti VKontaktessa.

Petroskoi on saanut 18 bussia

Lähijunasta on tullut osa Petroskoin joukkoliikennejärjestelmää. Lisäksi Petroskoi on saanut 18 uutta linja-autoa. Ne liikennöivät Suolusmäki—Suurkanala-reitillä, kertoo Karjalan päämiehen lehdistöpalvelu.

— Uusien linja-autojen pitää tulla osaksi Petroskoin joukkoliikennejärjestelmää. Tähän kuuluvat myös johdinautot ja lähijuna, tasavallan päämies Artur Parfentšikov kertoi lehdistöpalvelulleen.

Linja-autot ovat matalalattiaisia. Ne on varustettu ilmastointilaitteilla, videovalvontajärjestelmällä ja ERA-Glonass-satelliittinavigointijärjestelmällä.


SIMILAR ARTICLES
Oma Mua
Kaheksas käskyläine
Japounielazet rahvas opastetah pidämäh hinnois toven kallehii uardehii.
Karjalan Sanomat
Karjalainen mansikka on lopulta kypsynyt
Petroskoissa pidettäville mansikkamarkkinoille karjalaiset mansikanviljelijät ovat tuoneet ensimmäisiä kypsyneitä marjoja.
Oma Mua
Karjalaisien elämyä ei pie jättyä venehittä
Vienan Karjalan perintehellisen venehen rakentamisen šaloja šuatih tietyä Muinasen Karjalan muan muisto: tiijuššamma käsitöitä ta šäilytämmä perinnehtä -projektin ošallistujat.
Karjalan Sanomat
Ääniopas tutustuttaa Vuokkiniemeen
Kostamuksessa valmistetaan ääniopastus, joka tutustuttaa Vuokkiniemen historiaan ja kulttuuriin pelimuodossa. Hanke toteutetaan Dobrota Severa -rahaston tuella.
Kodima
Tahtoin ozutada, kut tärged om opeta vepsän kel’t
Maria Košeleva radab vepsän da suomen keliden opendajan Petroskoin universitetas. A necen voden sulakus hän polesti dissertacijan. Maria oppib vepsän kel’t, i se oli valitud hänen tedoradon temaks.
Oma Mua
Mandžoidu on täyzi joga ast’e, kai käziaste
Nuožarves eläi mandžoinkazvattai sanelou hyvän mandžoin uudizen peittožuksis da mandžoibiznesan monimutkažuksis.
Oma Mua
Kahekšankymmenen vuuvven piäštä
Kalevalan mua šäilyttäy muistuo yli 3 000 šotilahašta ta upšeerista, kumpaset kuavuttih Šuurešša Isänmuallisešša šovašša piirin puoluštamisen ta vapauttamisen aikana.
Karjalan Sanomat
Etnopuisto kutsuu uppoutumaan legendaan
Äänisenrannan piirissä toimintansa aloitti uusi etnopuisto nimeltä Varion tulivuori. Puisto tutustuttaa vierailijoita kulttuuriin ja geologiaan.
Karjalan Sanomat
Karjalan suurin kuoro lauloi taas Petroskoissa
Laulujuhlat kokosivat Petroskoihin yli 1 500 laulajaa eli 74 kuoroa kymmeneltä Venäjän alueelta.
Oma Mua
Karjalan tazavaldu on täyttänyh 105 vuottu
Tänä vuon Karjalan tazavallan päiviä ei eistetty sygyzykse, kui se oli endizinny vuozin, sen piendykohtakse miärättih Petroskoi da yhtistettih linnan päivän kel.
Login
Register
Password
Confirm password